Nykylaminaatit ovat pääsääntöisesti kelluvia, eli alle tulee joustava kerros ja varsinainen lattiamateriaali on hieman irti sivuseinistä.
Fiksut lukkopontit pitävät laminaattipalat kiinni toisissaan ilman minkäänlaisia liimoja tai muita kiinnikkeitä. Hukkapaloja ei tule paljon, sillä yli jääneellä pätkällä voi aloittaa uuden rivin, kunhan se on ainakin noin 20 sentin mittainen.
Vaikka laminaatti on erittäin kovaa, sen voi katkaista erikoistyökalulla. Laminaattileikkuri ei kuitenkaan sovellu muotoiluun, vaan kavennukset kannattaa tehdä kunnollisella terällä varustetulla kuvio-, käsi- tai pöytäsahalla.
Esimerkkikohteessa laminaatti asennettiin vanhan muovimaton päälle. Alle laitettiin askeleita äänieristävä alusta. Jos laminaatti olisi asennettu betonin päälle, työvaiheita olisi ollut muutama enemmän. Uuden betonialustan suhteellisen kosteuden pitää olla alle 85 prosenttia. Myös eristematto olisi ollut erilainen ja saumat olisi pitänyt teipata kiinni.
Laminaatin asennus – ohje:
1. Mittaa ja laske jako
Tee lattian asennus mahdollisimman helpoksi. Mittaa lattian leveys ja pituus. Laske jako. Tarkista myös lattian suoruus vatupassilla. Heittoa saa olla enintään kolme milliä kahdelle metrille.
2. Eristysmatto alle
Jos alla on vanha muovimatto, selviät asennuksesta helpolla. Muovimatto toimii kosteussulkuna, joten laminaatin alle voi levittää suoraan askeleita eristävän maton. Saumoja ei tarvitse edes teipata.
3. Leikkaa urospontti
Suunnittele jako tarkkaan, jotta tiedät, kuinka leveällä laminaatilla aloitat ensimmäisen rivin. Vaikka et joutuisi kaventamaan ensimmäistä varvia, leikkaa laminaatista vähintään urospontti pois.
4. Hanki kunnon leikkuri
Hanki asennusta varten kunnon välineet, sillä laminaatti on erittäin kovaa. Laminaattileikkurit eivät ole kovin kalliita, mutta voit myös vuokrata sellaisen. Leikkaa päätypaloista vähintään pontit pois.
Suunnittele jako tarkkaan, jotta kaikille sivuille jää siistit reunat.
5. Ensin kiinni päädystä
Tässä käytetyn Orient-Occidentin malliston laminaattilattiassa on erityinen Uniclic-ponttijärjestelmä, joka mahdollistaa asennuksen molempiin suuntiin. Päätypontti menee kohdalleen hieman heiluttamalla.
6. Sivupontti vaakatasossa
Kun päätypontti on kiinni, laske pala vaakatasoon ja vedä rinnakkaisten palojen sivupontit kiinni ranneliikkeellä. Kokoa aluksi kolmen rivin pakka ja työnnä se seinää vasten vaikka vatupassilla.
7. Asenna reunakiilat
Lattiasta tulee kelluva, joten asenna seinien ja laminaatin väliin pienet kiilat elämisrakoja varten. Raot jäävät jalkalistojen alle. Tarkasta vielä, että pakka on suorassa, jotta asennus etenee suunnitellusti.
8. Viimeinen rivi viistosti paikoilleen
Levitä lisää alusmattoa ja jatka asennusta. Kavenna viimeinen laminaattirivi ja asenna se parkettiraudan avulla paikoilleen. Fiksun pontin ansiosta voit loksauttaa viimeisen rivin viistosti paikoilleen.
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
