Edessä avautuu kaislikkoinen merenranta, joka näyttää tavattoman kauniilta jopa tänään, rankassa vesisateessa ja armottomassa harmaudessa. Selän takana, metsämaiseman keskellä, kohoaa helsinkiläisen pariskunnan vapaa-ajankoti, joka avautuu merenlahdelle päin ja on kuin länteen suuntaava laiva puukansineen.

Rakennus valmistui vuonna 2009. Ei uskoisi, että sen paikalla oli aiemmin pieni, homeen valtaama tönö, jossa metsähiiret pitivät juhliaan. Aluksi tuleva isäntä piirsi itse hahmotelman talosta, jollaisen hän haluaisi, ja näytti sen sitten arkkitehtiystävälleen Georg Grotenfeltille.

Arkkitehti katseli hahmotelmaa ja ilmoitti, että hän piirtäisi mielellään ystävilleen talon. Grotenfelt on toiminut puurakentamisen professorina Teknillisessä korkeakoulussa ja tekee myös mainetta niittäneitä dokumenttielokuvia.

Grotenfelt kertoo, että hän aloittaa suunnittelunsa aina rakennuspaikasta ja sen maastosta ja tässä tapauksessa myös entisestä talosta, jonka tilajäsentelyä hän suurensi ja muunteli. Uudisrakennuksen keskellä on hormi, jonka ympäri voi kulkea ja siirtyä keittiöstä ruokailutilaan ja sieltä olohuoneeseen.

– Arkkitehdin tehtävä on jalostaa paikka. Arkkitehtuuri on minulle kuin energiakenttä, jossa eri vektorit nivoutuvat yhteen täydellisesti, hän sanoo.

Lapsuudessaan Grotenfelt vietti kaikki kesänsä suvun kartanossa Juvalla, Savossa. Sen rakennukset innostivat häntä perehtymään perinteiseen suomalaiseen hirsirakentamiseen, jonka parhaat puolet hän on jalostanut osaksi nykyarkkitehtuuria täällä Suomenlahden rannikolla.

Puinen, rankorakenteinen talo koostuu erivärisistä osioista sekä yksityiskohdista, jotka ovat petrolinsinisiä ja puolukanpunaisia. Yhdistelmä mukailee perinteistä suomalaista rakentamista, jossa voimakkaat värit yhdistettiin hirsien harmaantuvaan pintaan.

– Näkymä eli se, mikä avautuu rakennetusta talosta ulospäin, on viime kädessä tärkeintä, Grotenfelt sanoo.

Hänen mielestään maisema avautuu vasta itse talon sisältä. Silloin tunnelma saa aikaan useita elämyksiä, ja vasta silloin koko talo paljastaa sielunsa asukkaalleen osana lähimaastoa.

Kaksi timpuria rakensi taloa vuoden ajan. Pää­fasadi avautuu etelään. Taloa ympäröivät puiset terassit kuin laivan kannet. Sisällä laivamielikuva entisestään vahvistuu, kun näkee olohuoneen parven ja sinne sijoitetun kapean, pitkänomaisen kirjaston. Tila on kuin laivan komentosilta. Jopa ylös johtavien rappujen metallivaijereiden sulkijat ovat peräisin purjelaivasta.

Sisustus on harmoninen, eikä mitään ole liikaa. Huonekalut on hankittu eri huutokaupoista, ja kaikilla seinillä on paljon kuvataidetta, sekä uutta että vanhaa.

Pariskunta käyttää vapaa-ajankotiaan ympäri vuoden. Heille se antaa paljon tarvittua vastapainoa työelämälle ja sen vaatimuksille.

Puulämmitteinen sauna ja meri rauhoittavat siinä missä ajaton muotoilu ja taide, jota ei ole vain sisällä vaan ulkona aina kaislikkoista merenrantaa myöten. Oikeastaan taideteoksia on ulkona metsämäisessä ja luonnonmukaisesti hoidetussa puistossa niin paljon, että voi puhua veistospuistosta.

– Puiston osalta ambitioni ehkä hieman ylittyivät, isäntä tunnustaa.

Illan hämärtyessä on hauska kävellä kasvillisuuden lomaan avattuja valaistuja polkuja pitkin ja ihailla eri puolille aluetta sijoitettuja veistoksia.

Ensimmäisenä ilmaantui talon läheisyyteen Miina Äkkijyrkän peltilehmä, sitten apinaveistoksen suurennos, jonka teki virolainen kuvanveistäjä Mati Karmin.

Kokoelman uusin teos on virolaisen Aivo Urin maalatuista metalliputkista valmistama punainen paviljonki. Kuusi metriä korkea komistus on yhteistyö, jonka isäntä piirsi ja Uri toteutti.

Nurmikko sen ympärillä on jo muuttunut vesilammikoksi, ja kun paikalle saapuu joutsenperhe, näkymä on kuin sadusta.