Narnian satumaassa tehdään taikoja, eläimet puhuvat ja hyvyyden voimat taistelevat pahaa vastaan. Samaa voisi sanoa tamperelaisesta kodista, jossa uppoaa toiseen todellisuuteen. Kuvit­taja Giannetta Porta kuulee maalaamiensa lintujen sirkuttavan ja ripottelee ympärilleen hyviä muistoja. Hänelle sisustus ei ole vain seinillä olevaa tavaraa vaan häntä itseään.

”Jo ensi kerran asunnon nähdessäni tiesin, minkä värisiä huoneista tulee: makuuhuoneesta keltainen, olohuoneesta liila ja lastenhuoneesta minttu. Koti alkoi tulvia valoa, kun lattiat ja katot maalattiin valkoisiksi. Tämä on meidän ensimmäinen oma koti, jossa saamme tehdä juuri niin kuin haluamme. Poistimme heti kaikki kynnykset, jotta lapset saivat ajaa mopolla. Kodin pitää olla sellainen, että siellä saa leikkiä.”

”Talossamme on kahdeksan asuntoa, ja meininki on yhteisöllinen. Talossa asuu välitöntä porukkaa, ja siitä tulee helppo olo. On onni, että tänne on sattunut luovia ihmisiä, esimerkiksi leipuri, kokki, kaksi muusikkoa, entinen teatteriohjaaja, sirkustaiteilija ja virtuaali­pelisuunnittelija. Olen varma, että talossa on jokin henki, joka vetää meitä kaikkia puoleensa.”

”Minulla on juuria Sardiniassa, isäni on italialainen. Italia näkyy kodissamme siten, että tykkään rouheudesta ja siitä, ettei välttämättä mietitä, mikä sopii minkäkin kanssa. Moni asia on päähänpisto tai vahinko – joku tavara jää johonkin, ja onkin ihan kiva.

Meillä on ihan kaikkia värejä, ja kaikki tuntuvat omilta. Rakastan paahteista keltaista ja syviä sävyjä, kuten turkoosia. Olen kuvittaja, ja päässäni on ikään kuin valmiiksi värikartta.

Isäpuoleni oli värikäs sisustaja ja saattoi päättää, että nyt maalataan kirkkaan pinkki seinä. Värit tulevat ehkä alitajuisesti sieltä, koska kotonamme on samoja värejä kuin lapsuudessani. Minua rohkaistiin lapsena kaikessa, ja ukkini osti minulle ensimmäiset öljyvärit. Maalasimme yhdessä keppihevosen kultamaalilla, ja minusta tuli harakka. Rakastan kultaa, sitä on aina ripaus kaikessa.”

”Jokaisella esineellä on jokin merkitys – vaikka se ehkä tuntuukin hullulta, kun täällä on niin paljon kaikkea. Pystyn luettelemaan kaikista jotain, esimerkiksi kuningatar Elisabethin kortin lähetti ystävä Englannista, kissalautasen töpötti Ella pienenä, magneto­fonin kela on peräisin vuonna 1997 kuolleelta ukilta. Tuon kotiin elämäni hyvän mielen muistot, elän niiden keskellä. On myös tärkeää, että lasten taide ja eläminen näkyvät kodissamme.

Olen koko ajan kotona, ehkä siksi koti merkitsee minulle kaikkea. Vaikka puolisoni Iivari on järki-ihminen, on ihanaa kun hän antaa minun tehdä ja viihtyy itsekin täällä. En tee tätä myyntiin – kodista tulee hengetön sillä ajatuksella, että sen myy joskus.”