Kurkista, miltä näyttää Suomen Solsidanissa! Tv-sarja Onnelan kulissit rakennettiin vantaalaiseen omakotitaloon
Sisustus
Kurkista, miltä näyttää Suomen Solsidanissa! Tv-sarja Onnelan kulissit rakennettiin vantaalaiseen omakotitaloon
Onnela-komediasarjan henkilöt asuvat lavastaja Pirjo Rossin luomissa miljöissä. Ne paljastavat asukkaista yhtä ja toista.
23.11.2017
 |
Avotakka

Pirjo Rossi kääntää ikkunalaudalla olevan kilpipiilean ruukkua aavistuksen. Onnela-komediasarjan kuvaukset ohjaaja Marja Pyykön johdolla voivat kohta alkaa.

Onnelan esikuva on Ruotsin suosituimpiin kuuluva tv-sarja Solsidan. Suomen Onnelassa ollaan Porvoossa ja sen kuvitteellisessa Poutaniemen kaupunginosassa. Oikeasti tällä kertaa kuvataan vantaalaisessa 1970-luvun omakotitalossa.

Pirjo Rossi on lavastanut pitkälti alkuperäisessä asussa pysyneisiin puitteisiin kodin, jossa asuu pariskunta Saara ja Antti. Heitä näyttelevät Elena Leeve ja Eero Ritala.

Sopiva koti Antille ja Saaralle löytyi Vantaalta.
Saaran (Elena Leeve) ja Antin (Eero Ritala) esikuvat ruotsalaisessa Solsidanissa ovat Anna ja Alex.

– Pariskunta on vastikään muuttanut Antin äidin kotiin, jossa näkyvät vielä hänen tyylinsä ja muistonsa. Talo löytyi kuvauspaikkojen etsimiseen erikoistuneen yhteistyökumppanin avulla, Rossi kertoo.

Hän on sisustanut kodin myös Saaran ja Antin nousukasmaiselle tuttavapariskunnalle Markukselle (Pekka Strang) ja Metelle (Anna-Maija Tuokko). Heidän kotinsa on häikäisevän valkoinen unelma meren rannalla sijaitsevassa modernissa omakotitalossa.

Markus (Pekka Strang) ja Mette (Anna-Maija Tuokko) asuvat valkoisessa merenrantatalossa, kuten ruotsalaiset esikuvansa Fredde ja Mickan.

Lavastajan työ liikkuu jännittävästi toden ja kuvitteellisen välimaastossa, ja Pirjo Rossilla on siitä monipuolinen kokemus. Hänen luomiaan miljöitä on muun muassa Syke-sairaala sarjassa ja elokuvissa Rööperi, Tummien perhosten koti, Pikkusisar, Roskisprinssi, Napapiirin sankarit ja Tulen morsian. Onnelan kuvaukset kestävät 28 päivää, ja Rossin työ on alkanut vähintään pari kuukautta aiemmin.

– Projektin aluksi luin käsikirjoituksen miettimättä lavastusta tarkemmin. Keskustelin ohjaajan, kuvaajan, tuottajan ja pukusuunnittelijan kanssa ja aloin muodostaa kuvaa tavoiteltavasta tyylistä ja tunnelmasta. Työ on kuin palapelin kokoamista, ja toivon työn edetessä, että palaset sopivat yhteen ja kuvasta tulee sellainen kuin toivon.

Saaran ja Antin kodissa on paljon retropiirteitä.
Anoppilaan muuttaneen perheen sisustuksessa näkyy myös edellisen asukkaan vaikutus.

Olohuone näyttää Rossin ansiosta oikealta kodilta. Lavastajana hän katsoo näkymää yhtä aikaa monesta näkökulmasta.

– Lavastuksella kerron asioista, joita ei ole repliikeissä. Lavastus rakentaa roolihenkilöiden taustoja, kuvaa heidän elämäntilannettaan ja antaa vihjeitä heidän persoonastaan. Mielikuvat siitä, millainen tietynlaisen ihmisen koti on, ovat usein vahvoja, ja draamassa voidaan joko rikkoa tai vahvistaa stereotypioita.

– Ja vaikka uskottavan miljöön luominen on työssäni tärkeää, realismia täytyy aina pikkuisen kohottaa. Emmehän ole tekemässä dokumenttia.

Saaran ja Antin makuuhuoneen kuosikirjo vihjaa, että tässä kodissa asuu vilkas lapsiperhe.

Lavastajan työ vie maailmasta toiseen. Viime vuonna, ennen Onnelan tekemistä, Pirjo Rossi pääsi perehtymään noitavainojen aikaan. Silloin hän lavasti 1600-luvulle sijoittuvia näkymiä Saara Cantellin elokuvaan Tulen morsian.

– Joskus draaman tekeminen vaatii "virheitä". En esimerkiksi sijoittaisi vaatimattomaan 1600-luvun kotiin peiliä, koska ne olivat tuolloin hyvin harvinaisia, mutta jos tarina vaatii peilin, etsin tarkoitukseen sopivan. Draamaa vastaan ei kannata taistella.

Onnela-sarjan lavastuksien "virheet" ovat hieman toisen tyyppisiä. Sellainen voi olla kukkakuosinen sohvatyyny, joka rikkoo hieman tunnelmaa.

– Lopputulos ei saa näyttää lavastetulta.

Talon keittiötä ei juuri tarvinnut lavastaa sarjan kuvauksiin.
Kodin värikkyys jatkuu keittiössä.

Pirjo Rossi mittailee vielä katseellaan Onnela-pariskunnan olohuonetta. Kokemus on osoittanut, että kuvausryhmälle ja valoille on jätettävä tarpeeksi tilaa.

– Moniosaista televisiosarjaa tehtäessä on tärkeää, että lavastus näyttää hyvältä joka suunnasta. Elokuvia tehdessä voi riittää ainoastaan yhden nurkkauksen lavastus yhteen kohtaukseen.

Joskus Rossi avustajineen maalaa ja tapetoi, mutta tällä kertaa pintoihin ei ole tarvinnut kajota lainkaan. Kaiken muun mahdollisen, käytännössä koko kodin, hän on joko lainannut, vuokrannut tai hankkinut saamallaan budjetilla.

– Onnela-sarjaan luodussa kodissa on paljon retropiirteitä, mutta tarkoitus ei ole ollut luoda yhtenäistä epookkia, vaan näyttää elämän kerrostumia. Ihmiset asuvat harvoin kerralla sisustetuissa kodeissa.

Olisiko noissa sanoissa myös avain lavastaja Rossin omaan kotiin?

– Meillä on vain tavaroita, jotka ovat käytännöllisiä tai joilla on oma historiansa, mutta niiden muodostama kokonaisuus ei ole erityisen taiteellinen. Jos minun pitäisi lavastaa taiteilijakoti, jossa asuu lavastaja, tekisin siitä paljon hienomman.

Kommentoi »