Tuvan tyhjeneminen alkoi noin 10 vuotta sitten, ja se jatkuu edelleen. Ensimmäisenä pois muutti Juuso, heti 18 vuotta täytettyään. Silloin muutos ei tuntunut vielä kovin isolta, koska talossa riitti vielä vilskettä ja arki jatkui aika lailla entisenlaisena. Kun Juuson elämäntilanne muuttui, hän palasi takaisin kotiin, itse asiassa lopulta vielä pari kertaa, ennen kuin pari vuotta sitten muutti pois pysyvästi.
Takaisin muuttaminen oli taatusti ahdistavampaa Juusolle kuin meille. Minusta on aina ollut pelkästään hyvä, että täällä on tukikohta, johon voi hetkeksi palata, jos tulee tarvis.
Matias eleli omilleen muuttamisensa aikaan suurimman osan viikoista äitinsä kanssa, joten hänen lähtönsä ei näkynyt kovin isosti vaan tapahtui luontevasti.
Isoin muutos tuli, kun Salla ja Samuli muuttivat pois kuukauden välein ja talo tyhjeni kokonaan. Vaiheeseen liittyi valtava määrä varustelua, remontoimista, pakkaamista ja purkamista. Oli aikamoinen taloudellinenkin prässi, kun vasta hetki sitten oli hankittu ajokorttia ja menopelejä, ja nyt oltiin taas hommaamassa kaikkea sohvasta juustohöyliin.
Kun kaikki lapset olivat lähteneet, olo oli isossa talossa ihmeellinen. Yhtäkkinen hiljaisuus ja touhuttomuus passivoi meidät ensin kokonaan. Täällä me nuokuimme, kaksi varista. Kutsuin sitä tyhjennetyn kodin syndroomaksi, sillä yläkerran huoneisiin jäivät niille sijoilleen kaikki ne kamppeet, joita nuoret eivät halunneet mukaan. Meni pitkään saa
”Meillä on aina ollut vipinää. Perustimme uusperheemme 15 vuotta sitten, ja samassa paketissa tuli yhteensä neljä lasta. Sen porukan tarpeisiin rakensimme omakotitalon.
da itsestäni irti huoneiden raivaaminen. Oli myös erikoista, ettei talossa yhtäkkiä ollutkaan mitään meneillään.
Kun arki alkoi olla taas uomillaan, tuli helpotuskin. Enää ei tarvinnut miettiä ruoka-aikoja tai synkronoida kalentereita. Annoimme itsellemme luvan päästää lapsista irti.
Myös parisuhteen tilanne oli ihan uudenlainen, sillä emme ole Teijon kanssa koskaan eläneet kaksin. Nyt oli aikaa tutustua entistä paremmin. Oli mukava huomata, että iso tyytyväisyys puolisoon kasvoi entisestään. Opettelimme ottamaan aikaa kaksin tehtäville asioille, kuten matkustelulle. Hoksasimme, että mehän voimme tehdä melkein mitä tahansa!
Pesä ei kuitenkaan jäänyt tyhjäksi vuotta pidemmäksi aikaa. Salla käväisi ensin hetken paluureissulla, ja perään Samuli muutti takaisin alkuvuodesta 2016, kun vuokraisäntä tarvitsi asuntonsa muuhun käyttöön. Hän asuu kanssamme edelleen.
Yhdessä asuminen tuntuu nyt enemmänkin kimppakämpältä. Tilanne ei millään tavalla ahdista, eikä meillä ole kiire hätyytellä poikaa omilleen. Nyt kotona on selkeästi aikuinen lapsi, eikä meillä ole huoltovastuuta tai tarvetta valvoa hänen menojaan. Voimme hyvin asua näin vaikka pidempäänkin. Samuli on omissa oloissaan ja hoitaa hommansa itsenäisesti.
Tunnustan odottavani jo seuraavaan elämänvaiheeseen pääsemistä, eli isovanhemmuutta. Talon hiljaisuuteen liittyy haikeutta siitä, että perheen aika on totaalisesti ohi, vaikka tilalle onkin tullut aivan ihania aikuisia. Hassua, että nyt tänne kaipaa sitä kikatusta, joka saattoi pikkulapsiaikana käydä pahasti hermoille.”
