Kuka muka viettää nimipäiviä? Ihmettelin ja kadehdin, kun nuoruuden poikaystävän kotona puoli sukua pölähti nimipäiväkahveille
Lapsena nimipäivien muistamisessa auttoivat ystäväkirjat, mutta nykyisin meitä unohtelijoita riittää, Hanna-Mari Arosilta kirjoittaa.
Tänä vuonna se tapahtui taas: unohdin lasteni nimipäivät. Kuopuksen skarppi kummitäti (kiitos Anna!) onneksi auttoi korjaamaan tilannetta laittamalla Whatsapp-viestin, jossa lähetti nimppariterveisensä. Esikoisen nimipäivän unohdin muistisäännöstä huolimatta, se osuu siskonsa syntymäpäivän aattoon.
Lapsena nimipäivien muistamisessa auttoivat ystäväkirjat, mutta nykyisin meitä unohtelijoita riittää. Nimipäivien vietosta on tullut harvinaista. Sähköisistä kalentereistakaan ei ole apua, sillä harva niistä edes tunnistaa nimipäiviä.
Maailmanlaajuisesti nimipäivien vietto on erikoisuus. Ruotsissa ja Suomessa perinne on vahvinta, mutta nimipäiväkalenterit löytyvät myös esimerkiksi Norjasta, Tanskasta ja Virosta. Vielä sata vuotta sitten nimppareita pidettiin tärkeämpinä juhlina kuin syntymäpäiviä.
Iltapäiväaikaan ovikello soi ja puoli sukua pölähti ovesta sisään. Kohta keittiöstä kuului kahvinkeittimen ropina, ja olohuoneessa avattiin lahjoja.
Suvussamme nimipäivä ei ole koskaan ollut kummempi juttu. Kesällä niitä saatetaan muistaa vähän kuin vahingossa, kun ollaan muutenkin koolla ja mansikkakermakakkua tarjotaan päiväkahveilla harva se päivä. Anopin kanssa vietämme nimppareita naistenviikolla perättäisinä päivinä, ja silloin muistan minäkin onnitella.
Nuoruuden poikaystävän kodissa oli toisin. Iltapäiväaikaan ovikello soi ja puoli sukua pölähti ovesta sisään. Kohta keittiöstä kuului kahvinkeittimen ropina, ja olohuoneessa avattiin lahjoja. Ensin ihmettelin: Aivan omituista! Kuka muka viettää nimipäiviä? Seuraava tunne oli pieni kateus. Miksei juhlia tosiaan voisi olla enemmän?
Ehkä lisään pari kalenterimuistutusta loppuvuodelle. Samalla saan hyvän syyn leipoa kakun.
