Krista luopui kodistaan ja muutti leirintäalueelle: ”Koti yksiössä ahdisti, mutta asuntovaunussa ei”
Yksinäiseltä tuntunut arki kerrostalossa jäi, kun Krista Tikkanen, 36, luopui kodistaan ja muutti merenrantayksiöstä asuntovaunuun. ”Oli hulluutta muuttaa talvea vasten tyhjenevälle leirintäalueelle, mutta olen todella onnellinen ratkaisustani”, Krista sanoo.
Lumi ja tuuli riepottelevat asuntovaunun etutelttaa, ja leirintäalue ympärillä on hiljainen. Kymmenmetrinen asuntovaunu Nallikarin leirintäalueella Oulussa on ollut Krista Tikkasen koti marraskuun alusta saakka.
– Hulluutta sinänsä muuttaa talvea vasten tyhjenevälle leirintäalueelle, mutta olen todella onnellinen ratkaisustani, Krista sanoo.
Hänen edellinen kotinsa oli vuokrayksiö kerrostalossa meren rannalla. Taloyhtiö oli viihtyisä ja vuokra kohtuullinen. Kävelymatkaa Oulun keskustaan oli viisi minuuttia.
Silti Krista ei ole kaivannut sinne kertaakaan.
– Vuokra-asunnossani ei ollut mitään vikaa – päinvastoin. Mutta seinät alkoivat vain kaatua päälle, Krista toteaa.
Krista kunnostaa työkseen junaratoja, ja työt vievät häntä säännöllisesti ympäri Suomen. Työreissu voi kestää viikon, jonka jälkeen Krista saa olla yhtä pitkään kotona.
– Kun tulen takaisin kotiin, minulla on aina vapaata. Viikonloppuisin kavereilla on aikaa nähdä, mutta arkipäivisin jumitin sohvalla. Kun on pari päivää maannut siinä lamautuneena, tulee fiilis, että on pakko lähteä johonkin.
Yksinolokin tuntui isolta jutulta. Krista oli asunut kahdessa eri yksiössä yhteensä kolme vuotta. Sitä ennen hän oli aina asunut kimppakämpissä yhden tai kahden kämppiksen kanssa.
– Työreissuilla olen yksin hotellissa tai vuokratussa asunnossa. Sitten tulen kotiin olemaan yksin. Nautin itsekseni puuhastelusta ja tarvitsen yksinoloa, mutta kotiin palatessa sekin voi alkaa puuduttaa.
”Arki ei enää antanut minulle mitään”
Noin vuosi sitten Krista huomasi, että hän alkoi viihtyä kotona vain muutaman päivän kerrallaan. Sitten oli keksittävä jotakin menoa. Krista matkusti muualla asuvien ystävien luo tai reissasi jonnekin muuten vain.
– Elämä tuntui näköalattomalta. Tuntui, että arki ei anna minulle mitään, Krista sanoo.
Sysäys muutokseen tuli viime elokuussa, kun Krista vuokrasi retkeilyauton.
– Ajattelin kokeilla, olisiko se ratkaisu siihen, että pääsisin helpommin reissuun. Minulla oli joskus aiemmin asuntoauto. Tykkäsin reissata sillä ja välillä ajaa työmatkatkin.
Krista ajoi retkeilyautolla Oulusta Iso-Syötteelle leirintäalueelle kahdeksi yöksi. Illalla saunassa hän sai ahaa-elämyksen.
– Minulla vain napsahti päässä: en tarvitse retkeilyautoa vaan minun pitää päästä pois yksiöstä! Ostan asuntovaunun ja muutan leirintäalueelle.
Kristalle tuli melkein kiire pois saunasta. Hän käytti koko loppuillan tutkien netistä, minkälaisia asuntovaunuja on olemassa ja mitä ne maksavat.
”Istuin vaunussa ja mietin, että en keksi siitä enkä ideastani mitään huonoa. Kirjoitin nimeni kauppakirjaan.”
Yön tunteina Krista löysi ilmoituksen Turussa sijaitsevasta vaunusta, joka vaikutti täydelliseltä. Oli torstai-ilta. Maanantaina Krista matkusti Turkuun ja teki kaupat.
– Istuin vaunussa ja mietin, että en keksi siitä enkä ideastani mitään huonoa. Kirjoitin nimeni kauppakirjaan.
Vaunussa on sisätilaa reilu parikymmentä neliötä. Kristalla ei ole omaa autoa – eikä edes ajokorttia niin ison vaunun kuljettamiseen. Sekään ei saanut häntä perumaan päätöstään.
– Ajattelin, että kyllä tämä jotenkin järjestyy Ouluun.
Niin se järjestyikin. Kristan ystävä oli tulossa töihin Pohjois-Pohjanmaalle ja toi vaunun tullessaan Nallikariin.
Krista irtisanoi vuokrasopimuksensa.
”Elintasosta en halunnut luopua”
– Rakastan leirintäalueita. Rakastan sitä kiireetöntä tunnelmaa, kun ihmiset joka suunnalta tulevat viettämään sinne aikaa, tervehtivät ja juttelevat, Krista sanoo.
Ystävä toi Kristan vaunun Nallikariin syyskuun lopussa. Ensimmäinen ilta uuden kodin pihamaalla oli lämmin ja aurinkoinen. Kristan sisko tuli avuksi laittamaan vaunua asumiskuntoon.
– Ihmettelin itsekseni vaunua ulkona, ja saman tien tuli naapuri kysymään, tarvitsenko apua. Pian meitä oli viisi naista istumassa iltaa yhdessä ulkona. Ripustin koristevalot pihalle ja laitoin humpat soimaan. Tuli heti olo, että täällä on mahtavaa.
Uusi koti on riittävän suuri, jotta siitä saa viihtyisän ja käytännöllisen.
– Halusin säilyttää tietynlaisen elintason. En halunnut muuttaa vaunuun mennäkseni askeettiseen tilaan, Krista sanoo.
Vaunun keulasta löytyy sohvaryhmä ja pöytä istuskelua varten. Keskellä sijaitsee keittiö ja perällä makuusoppi ja kylpyhuone.
Kylppärin Krista on tosin muuttanut vaatehuoneeksi hankkimalla sinne korkean hyllykön vaatteita varten.
– Vaunuun ei tule vettä, etteivät putket jäädy. Käyn suihkussa ja hoidan tiskit huoltorakennuksessa. Juomavettä haen sieltä pullolla. Kemiallinen vessa vaunussa on, mutta ei ole iso vaiva käydä vessassakin huoltorakennuksella, Krista kertoo.
Ennen muuttoaan Krista lahjoitti tai myi pois isoimmat huonekalunsa ja kierrätti ylimääräiset vaatteensa.
– Ajattelen, etten hirveästi joutunut luopumaan mistään. Mutta kun toin tavarani tänne jätesäkeissä, mietin ensin, mihin ne mahtuvat.
Kaikelle löytyi paikkansa. Säilytystilaa on sohvan penkkien alla, leveän sängyn alla vetolaatikoissa ja seinäkaapeissa.
Tupaantuliaisiin Krista kutsui kuusi vierasta. He kaikki mahtuivat istumaan iltaa ilman, että tuntui ahtaalta.
– Vaunu on pohjaratkaisultaan loistava.
Aamuisin Krista laittaa kahvin tippumaan ja käy tekemässä aamutoimet ja täyttämässä vesipullot huoltorakennuksessa.
Kotona hän avaa radiosta Yle Suomen tai laittaa television päälle. Sitten hän istahtaa aamiaiselle vaunun keulan sohvaryhmälle.
– Katselen ulos ja ihmettelen, minkälainen päivä on tulossa.
Päivällä hän saattaa kävellä salille tai uimahalliin.
– En missään nimessä halunnut mihinkään erämökkiin metsän keskelle. Täällä olen ihan ihmisten ilmoilla. Bussipysäkki on vieressä ja kuntosali ja ravintola parinsadan metrin päässä. Ruokakauppaan on kilometri ja Oulun keskustaan kävelysiltoja pitkin reilut kolme kilometriä.
Hassua kyllä, yksiö ahdisti, mutta vaunu ei, Krista sanoo.
– Kerrostalon parvekkeelta näkyi vain viereinen talo ja vähän taivasta. Tästä kun katson, niin horisontti on tuolla jossain – hyvä jos ei Ruotsin puolella. Rakastan katsella taivaan sävyjä ja aurinkoa.
”Otan aikalisän pohtiakseni tulevaa”
Vaikka talvi leirintäalueella on ollut hiljainen, muuttopäätös on tuntunut Kristasta oikealta.
– Myöhemmin elämässä ei ole ehkä mahdollisuutta tehdä muutamassa päivässä päätöstä ostaa vaunua ja sanoa irti vuokrasopimusta.
Eniten hän odottaa kevään tuloa ja ihmisten saapumista leirintäalueelle.
– Aion ottaa ilon irti siitä ajasta, kun täällä ollaan sosiaalisia ja voi tavata ihmisiä.
Kesällä Krista aikoo kutsua ystäviään kylään. Siltä varalta hän suunnittelee grillijuhlia.
– Yksiööni en voinut pyytää kahdeksaa ystävää. Mutta kun hommaan puutarhapöydän, pystyn toteuttamaan niinkin yksinkertaisen haaveen kuin kutsua ystävät saman pöydän ääreen.
”En ajatellut isoa sähkölaskua etukäteen, ja ihan hyvä niin. Ei kaikkea tarvitse aina viimeistä piirua myöten tietää ja harkita.”
Asumisen kustannukset ovat tulleet Kristalle vähän yllätyksenä. Leirintäalue veloittaa sähköstä hinnastonsa mukaan. Siihen kuluu talvella noin 300 euroa kuukaudessa.
– En ajatellut asiaa etukäteen, ja ihan hyvä niin. Ei kaikkea tarvitse aina viimeistä piirua myöten tietää ja harkita. Kuluttaisin rahan kuitenkin johonkin muuhun. Toiset maksavat isoja lainakorkoja, minulla se raha sattuu menemään sähköön. Vaikka eiväthän isot laskut tietenkään kivalta tunnu.
Vaunupaikka sen sijaan on sesongin ulkopuolella edullinen. Koko talvi syyskuusta toukokuun loppuun maksaa yhteensä 700 euroa.
Lainaa Krista lyhentää saman verran kuin hän maksoi vuokraa edellisestä asunnostaan. Käytännössä asumiskustannukset nousivat siis sähkölaskun ja vaunupaikan verran.
Vaunussa asuminen merkitsee Kristalle aikalisää miettiä tulevaa.
– Voin hyvin kuvitella asuvani tässä monta vuotta – tai sitten en. Oman asunnon ostokin on koko ajan mielessä, mutta niin ovat nousevat korot ja vastikkeetkin. Kun lyhennän lainaa vaunusta, maksan sentään itselleni. Vuokra menisi suoraan vuokranantajalle.
Krista on säästänyt rahaa, ja hänellä olisi ollut mahdollisuus myös asunnon ostoon. Se ei kuitenkaan tuntunut luontevalta vaihtoehdolta.
”Nautin siitä, että asiat eivät pysy aina samanlaisina. Jos en olisi tehnyt tätä ratkaisua, elämässäni ei olisi muuttunut mikään.”
– Haluan jatkaa reissutyötäni, ja paljon tyhjillään olevasta asunnosta maksaminen kirpai- see. Enkä tiedä, mitä asunnoltani haluan. Tahdonko asettua Ouluun vai johonkin muualle? Haluanko keskustaan vai mieluummin pienen pihan?
Krista aikoo asua vaunussa niin kauan kuin se tuntuu hyvältä.
– Nautin siitä, että asiat eivät pysy aina samanlaisina. Jos en olisi tehnyt tätä ratkaisua, elämässäni ei olisi muuttunut mikään. Nyt siinä on kääntynyt uusi sivu.
