Rakkaus vanhoihin taloihin syttyi, kun Ari Kuorikoski ja Heidi Nyblom Kuorikoski opiskelivat Vaasassa. Silloin kotina oli vanhaa kunnioittaen rempattu asunto. Kun oli aika hankkia oma koti, pariskunnalle oli selvää, että päätepysäkki olisi vanha talo.

Seuraavat kahdeksan vuotta perhe asui 1920-luvun kyläkoulussa metsän keskellä. Lasten synnyttyä Arille ja Heidille heräsi kaipuu takaisin ihmisten ilmoille, lähemmäs sosiaalisia ­verkostoja ja ­harrastuksia.

– Kokonaisen vuoden kyttäsin nykyisen kotimme ilmoitusta netissä. Pelkäsin, että joku ehtii nappaamaan sen ensin. Lopulta Ari kyllästyi kyttäilyyni ja varasi meille esittely­ajan. Rakastuimme taloon heti ensimmäisellä käynnillä. Olimme varmoja, että tämä oli meitä varten, Heidi kertoo.

Köydenpunojan talo on kahdesta rakennuksesta ­yhdistetty ja yksi Kokkolan Neristanin vanhimmista rakennuksista. Kesällä 2011 Arista, ­Heidistä ja lapsista tuli kokkolalaisia. Perheeseen kuuluvat Vilja, 16, Neo, 15, ja ­Vincent, 6, sekä Dumle-­koira ja Kissi-kissa.

Muuttaessaan kaupungin ytimeen he tekivät juuri päinvastoin kuin moni haaveilee: muuttivat maalta kaupunkiin.

– Meille tämä on onnistunut ratkaisu – koti, jossa koko perhe viihtyy. Ja tulimmehan samalla pelastaneeksi palasen Neristanin historiaa.

Köydenpunojan talon satoja vuosia vanhasta historiasta ­kertoo esimerkiksi se, että talo on maalattu punamultamaalilla toisin kuin muut ympäristön empiretyyliset talot. Talon mukana ­tulleiden ­papereiden mukaan siellä on asunut lukuisia eri perheitä ja ­ammatinharjoittajia. Asuntoja on ollut kaksi tai kolme, ja asukkaina on ollut ompelijoita, merimiehiä, kartanpiirtäjiä ja pienpolttajia.

– Meillä on myös kotikummitus Rosa. Hän kävelee portaissa, kulkee ovista ja paiskoo tavaroita, jos on tyytymätön asukkaisiin, Heidi kertoo.

Talo on rakennettu kolmessa osassa: ensimmäinen osa 1730-­luvulla ja toinen 1800-luvulla. Nämä osat on yhdistetty 1960-luvulla. Hupaisasti uudempi osa on rakennettu ­kustavilaiseen tyyliin, joka oli yleinen 1700–1800-lukujen kartanoissa ja ­suuremmissa virkataloissa. Tyylille ominaisessa karoliinisessa ­pohjakuvassa sali oli sijoitettu keskelle taloa.

Arin ja Heidin koti on kuin pienoismalli tyylistä: pienelle ­tontille ja pieneen taloon on mahdutettu paljon hienoa ja ­pröystäilevää, ­kuten korkea kivijalka. Pihalle on mahdutettu myös alueella ­harvinainen, tiilirakenteinen piharakennus.

– Kun tultiin maalta kaupunkiin asioimaan, piharakennukseen jätettiin hevoset lepäämään. Siellä oli myös ­nukkumatiloja, jos kaupungissa piti viipyä pitempään. Säilytettiin siellä kuulemma aikoinaan myös kaupungin ruumisvankkureita, ja on joku päässyt siellä hengestäänkin. Luultavasti tästä syystä siellä mielestämme kummittelee.

Ari ja Heidi eivät ostaneet peruskorjauskohdetta, mutta isoon remonttiin tempauduttiin, kun ensimmäinen talvi osoitti talon ­vanhimman osan olevan aivan liian kylmä nukkumiseen. Kesällä 2012 rakennus kuorittiin paljaaksi hirsirunkoon saakka.

– Osa hirsistä oli niin höttöä, että kun vähän vasaralla koski, ­kaikki haihtui pölypilvenä ilmaan. Kymmenen vuoden aikana ­olemme pikkuhiljaa remontoineet koko talon: ulos ovat lentäneet muovit, lastulevyt ja lasivillat, ja tilalle tulleet pellava, ­ekovilla, huokolevyt, makulatuuripaperit ja perinnemaalit. Remonttia ovat ­ohjanneet ­sekä perinteiset menetelmät että käytännöllisyys. ­Eiköhän talo ­tämän jälkeen pysy pystyssä toiset kolmesataa vuotta, ­Heidi toteaa.

Heidi rakastaa kauniita esineitä ja vanhoja huonekaluja, ­mutta ei pidä pikkutavarasta. Parrasvaloihin pääsevät paperitapetit ja ­kalusteiden patina. Ari on taitava nikkaroimaan ja koti on ­täynnä hänen rakentamiaan säilytysratkaisuja ja kaappeja. Joukkoon ­mahtuu myös uutta, mutta vain, jos tulokas sopii talon henkeen ja on tarpeellinen. Myös värit ovat aina olleet Heidille tärkeitä.

– Värit toistavat persoonallisuuttani. Ne saavat minut voimaan hyvin ja tekevät ympäristöstä mielenkiintoisen. Olohuoneen ­mehevänsävyisestä tapetista unelmoin jo entisessä kodissamme.

Myös Arilla on mielipiteitä ja näkemys kodin sisustuksesta.

– Esimerkiksi olohuoneen katon punainen on Arin valitsema. Toisinaan hän suhtautuu hieman kriittisesti suunnitelmiini, ­mutta lopputulos on kuitenkin aina sellainen, että olemme molemmat ­tyytyväisiä, Heidi sanoo.