Ari ja Heidi saivat 1700-luvun Köydenpunojan talon kaupanpäällisiksi oman kotikummituksen Rosan – ”Hän paiskoo tavaroita, jos on tyytymätön asukkaisiin”
Viehätys vanhaan ja kaipuu kaupunkielämään ohjasivat Arin ja Heidin Köydenpunojan taloon Kokkolan Neristaniin. Kodin juuret ulottuvat 1700-luvulle.
Rakkaus vanhoihin taloihin syttyi, kun Ari Kuorikoski ja Heidi Nyblom Kuorikoski opiskelivat Vaasassa. Silloin kotina oli vanhaa kunnioittaen rempattu asunto. Kun oli aika hankkia oma koti, pariskunnalle oli selvää, että päätepysäkki olisi vanha talo.
Seuraavat kahdeksan vuotta perhe asui 1920-luvun kyläkoulussa metsän keskellä. Lasten synnyttyä Arille ja Heidille heräsi kaipuu takaisin ihmisten ilmoille, lähemmäs sosiaalisia verkostoja ja harrastuksia.
– Kokonaisen vuoden kyttäsin nykyisen kotimme ilmoitusta netissä. Pelkäsin, että joku ehtii nappaamaan sen ensin. Lopulta Ari kyllästyi kyttäilyyni ja varasi meille esittelyajan. Rakastuimme taloon heti ensimmäisellä käynnillä. Olimme varmoja, että tämä oli meitä varten, Heidi kertoo.
Köydenpunojan talo on kahdesta rakennuksesta yhdistetty ja yksi Kokkolan Neristanin vanhimmista rakennuksista. Kesällä 2011 Arista, Heidistä ja lapsista tuli kokkolalaisia. Perheeseen kuuluvat Vilja, 16, Neo, 15, ja Vincent, 6, sekä Dumle-koira ja Kissi-kissa.
Muuttaessaan kaupungin ytimeen he tekivät juuri päinvastoin kuin moni haaveilee: muuttivat maalta kaupunkiin.
– Meille tämä on onnistunut ratkaisu – koti, jossa koko perhe viihtyy. Ja tulimmehan samalla pelastaneeksi palasen Neristanin historiaa.
Köydenpunojan talon satoja vuosia vanhasta historiasta kertoo esimerkiksi se, että talo on maalattu punamultamaalilla toisin kuin muut ympäristön empiretyyliset talot. Talon mukana tulleiden papereiden mukaan siellä on asunut lukuisia eri perheitä ja ammatinharjoittajia. Asuntoja on ollut kaksi tai kolme, ja asukkaina on ollut ompelijoita, merimiehiä, kartanpiirtäjiä ja pienpolttajia.
– Meillä on myös kotikummitus Rosa. Hän kävelee portaissa, kulkee ovista ja paiskoo tavaroita, jos on tyytymätön asukkaisiin, Heidi kertoo.
”On joku päässyt hengestäänkin. Luultavasti tästä syystä siellä mielestämme kummittelee.”Heidi
Talo on rakennettu kolmessa osassa: ensimmäinen osa 1730-luvulla ja toinen 1800-luvulla. Nämä osat on yhdistetty 1960-luvulla. Hupaisasti uudempi osa on rakennettu kustavilaiseen tyyliin, joka oli yleinen 1700–1800-lukujen kartanoissa ja suuremmissa virkataloissa. Tyylille ominaisessa karoliinisessa pohjakuvassa sali oli sijoitettu keskelle taloa.
Arin ja Heidin koti on kuin pienoismalli tyylistä: pienelle tontille ja pieneen taloon on mahdutettu paljon hienoa ja pröystäilevää, kuten korkea kivijalka. Pihalle on mahdutettu myös alueella harvinainen, tiilirakenteinen piharakennus.
– Kun tultiin maalta kaupunkiin asioimaan, piharakennukseen jätettiin hevoset lepäämään. Siellä oli myös nukkumatiloja, jos kaupungissa piti viipyä pitempään. Säilytettiin siellä kuulemma aikoinaan myös kaupungin ruumisvankkureita, ja on joku päässyt siellä hengestäänkin. Luultavasti tästä syystä siellä mielestämme kummittelee.
”Olohuoneen mehevänsävyisestä tapetista unelmoin jo entisessä kodissamme.”Heidi
Ari ja Heidi eivät ostaneet peruskorjauskohdetta, mutta isoon remonttiin tempauduttiin, kun ensimmäinen talvi osoitti talon vanhimman osan olevan aivan liian kylmä nukkumiseen. Kesällä 2012 rakennus kuorittiin paljaaksi hirsirunkoon saakka.
– Osa hirsistä oli niin höttöä, että kun vähän vasaralla koski, kaikki haihtui pölypilvenä ilmaan. Kymmenen vuoden aikana olemme pikkuhiljaa remontoineet koko talon: ulos ovat lentäneet muovit, lastulevyt ja lasivillat, ja tilalle tulleet pellava, ekovilla, huokolevyt, makulatuuripaperit ja perinnemaalit. Remonttia ovat ohjanneet sekä perinteiset menetelmät että käytännöllisyys. Eiköhän talo tämän jälkeen pysy pystyssä toiset kolmesataa vuotta, Heidi toteaa.
Heidi rakastaa kauniita esineitä ja vanhoja huonekaluja, mutta ei pidä pikkutavarasta. Parrasvaloihin pääsevät paperitapetit ja kalusteiden patina. Ari on taitava nikkaroimaan ja koti on täynnä hänen rakentamiaan säilytysratkaisuja ja kaappeja. Joukkoon mahtuu myös uutta, mutta vain, jos tulokas sopii talon henkeen ja on tarpeellinen. Myös värit ovat aina olleet Heidille tärkeitä.
– Värit toistavat persoonallisuuttani. Ne saavat minut voimaan hyvin ja tekevät ympäristöstä mielenkiintoisen. Olohuoneen mehevänsävyisestä tapetista unelmoin jo entisessä kodissamme.
Myös Arilla on mielipiteitä ja näkemys kodin sisustuksesta.
– Esimerkiksi olohuoneen katon punainen on Arin valitsema. Toisinaan hän suhtautuu hieman kriittisesti suunnitelmiini, mutta lopputulos on kuitenkin aina sellainen, että olemme molemmat tyytyväisiä, Heidi sanoo.
