Komeiden mäntyjen reunustama tie johtaa pihalle. Kuusten ja koivujen kainalossa näkyy epätavallisen näköinen, punamullan värinen ja keltaovinen rakennus. Rauhallisessa miljöössä mikään ei paljasta, että ollaan lähellä Oulun keskustaa ja vilkasta moottoritietä.

Talon asukkaille, Johanna ja Juha Huoviselle, kodin leppoisa luonnonympäristö on mieleinen asia.

– Varsinkin alkuun fiilis oli kuin olisi maalla. Ikään kuin asuisi vapaa-ajan asunnossa, jossa on kaikki mukavuudet ja enemmänkin, Juha sanoo.

– Sen jälkeen, kun teimme vielä laavun pihalle, totesimme Johannan kanssa, ettei kotoa tarvitse enää oikeastaan lähteä minnekään, hän jatkaa.

– Täällä on aivan ihana olla. Pihalla on kuin olisi retkellä luonnon helmassa, Johanna täydentää.

Huovisen perhe oli muuttamassa Kajaanista Ouluun seitsemän vuotta sitten. Uudella asuinpaikka­kunnalla oli tähtäimessä löytää kodiksi ”jotain mielenkiintoista”. Mielellään vanha talo, jota ei ollut remontoitu pilalle.

Johanna ja Juha huomasivat myynti-ilmoituksen kiinnostavan näköisestä talosta, joka oli ollut alun perin navetta. Se tosin mietitytti, kun rakennusta myytiin ravintolana. Mieleen tuli iso, avara tila, ei koti.

Kun perheen vanhemmat sattuivat kerran olemaan Oulussa, he päättivät piipahtaa katsomassa taloa tarkemmin. Se oli menoa.

– Ensimmäinen ajatus oli, että wau, Johanna kertaa.

– Rakastuin tähän heti. Tämä oli jotain ihan muuta kuin olin ajatellut. Ravintola toki, mutta ei niin iso, etteikö olisi voinut kuvitella tiloja tavallisena kotina. Istuin sohvalla, sisustin tiloja mielessäni ja suunnittelin. Näin heti, mitä täällä pitäisi tehdä, hän jatkaa.

Johanna ei ollut ainoa, johon epätavallinen vanha rakennus kolahti.

– Tämä pitää saada ennen kuin joku ehtii ensin, muistaa Juha ajatelleensa.

Perheen murrosikäiselle tyttärelle vanhemmat eivät uskaltaneet paljastaa, että uusi koti on entinen navetta. Entinen viinitupa kuulosti vähän paremmalta.

– Sittenkään tytär ei aluksi kehdannut tuoda kavereitaan kylään. Myöhemmin hänkin tosin oppi olemaan tästä ylpeä, kun kuuli kaveriensa ihastelevan taloa, Johanna sanoo.

Johanna kaivaa esille rakennuspiirustuksen vuodelta 1924. Se kertoo, että tuolloin navetassa oli lampola, kanala, hevostalli, pilttuita lehmille, karjakeittiö, juurikashuone ja rehusiilo. Koko rakennus oli, ja on yhä, täysin puurakenteinen. Pärekaton päälle on myöhemmin laitettu huopaa.

Sata vuotta sitten navetta oli osa naapurin kotitilaa. Talon vanha isäntä lopetti karjanpidon 1960-luvulla. Tilan perineellä naapuri-Karilla oli 1970-luvulla vielä muutamia kanoja ja vuokralla pari hevosta, kunnes 1990-luvulla hän päätti tehdä rakennukselle täyden remontin. Muutostyössä navettaan tehtiin ensin takkatupa omaan käyttöön. Myöhemmin syntyi idea viiniravintolasta, jolloin tiloja laajennettiin.

Karin aloittaessa muutosprojektin navetan rakenteet todettiin hyväkuntoisiksi. Mutta paljon myös purettiin pois ja tehtiin uudelleen. Samalla uusittiin talotekniikka kokonaan.

Vanhaa rakennusperintöä arvostava isäntä ymmärsi rakennuksen ainutlaatuisuuden ja halusi säilyttää talon ulkokuoren alkuperäisessä muodossa. Uudet ikkunat, ikkunalaudat ja ovet hän teetätti vanhan mallin mukaan puusepällä. Sisätiloissa hän säilytti upeat, vanhat kattohirret.

– Olemme kiitollisia siitä, että Karilla oli hyvä arkkitehti, joka osasi ottaa vanhan talon luonteen huomioon, Johanna ja Juha iloitsevat.

Johannan ja Juhan omana urakkana oli remontoida ravintola asuinkäyttöön. Ei mikään pikkuhomma sekään, he tunnustavat.

Talosta puuttuivat kokonaan vaatteiden ja jokapäiväisten tavaroiden säilytystilat. Huoviset rakensivat vaatehuoneita ja -komeroita. Johannan intohimo, vanhat kaapit, tulivat tarpeeseen. Niitä on lukuisia eri puolilla kotia.

– Kun rakastaa vanhoja kaappeja, niitä kertyy. Nytkin on kiikarissa taas yksi hieno kaappi. Onneksi mies ymmärtää ja hyväksyy elämäntapani, hän iloitsee.

Juha palaa takaisin tehtyjen remonttitöiden listaan:

– Olemme myös tehneet alakertaan eteiseen ja olohuoneeseen tilanjakajiksi seinäkkeet. Yläkertaan on rakennettu väliseiniä. On pintaremontoitu, tapetoitu ja maalattu useita tiloja. Pesuhuone ja sauna on uudistettu, tehty uudet saunan lauteet haasteellisen muotoiseen saunaan soveltuvaksi ja samalla vaihdettu uusi kiuas.

Pyöreän muotoinen sauna toimi navetta-aikaan rehusiilona. Haasteellisen tilan seinä nousee korkealle ja päättyy pyramidin muotoiseksi lasikatoksi.

Tervantuoksuinen löylyhuone on Juhan ja Johannan mielestä kodin ehdoton erikoisuus. Kesällä sen leveiltä lauteilta voi katsella isojen pihapuiden latvojen keinuntaa, talvella ihailla revontulia.

– Lasikatto on ihana. Juha laittoi siihen talvea varten ledvalot, jotka tuikkivat kuin tähtitaivas.

Saunan yhteydessä olevasta pesutilasta Huoviset selvisivät kevytremontilla. Seinien kaakelit ja boordit saivat jäädä, mutta ne peitettiin sementillä ja pesumaalilla.

Isompi tuska koitui vinoista nurkista. Rakennusalan ammattilaisena Juha olisi mielellään oikaissut kaikki linjat siistin suoriksi.

– Se oli oppimisen paikka. Vatupassia on turha käyttää vanhassa talossa, jossa lattiat ja seinät saavatkin vähän vinksottaa. Jos kaikki suoristetaan, katoaa talon henki, Juha sanoo.

Ensimmäisen kesän ajan Huoviset laittoivat ruokaa pihagrillissä. Syksyllä oli kotiin saatava kunnon keittiö. Suurtalouskeittiön kalusteet saivat lähtöpassit. Tilalle rakennettiin paikan päällä uudet keittiökalusteet. Juha nikkaroi itse ovet Ikean kalusterunkoihin.

Entisestä tarjoilukeittiöstä tuli nykyinen ruokailutila. Puuhella toimii mainiosti niin ruoanlaitossa kuin lämmöntuottajanakin. Vieressä komeilee pitkä ruoka­pöytä, jonka puinen kansi on entisestä kivi­man­kelista.

– Juuri tässä kohdassa navetta-aikaan istuisimme tunkiolla, Johanna naurahtaa.

Keittiön takaseinän oven päällä lukee koukeroisin kirjaimin ”Storageroom”. Ovi johtaa viileään, muutaman neliön kokoiseen varastohuoneeseen. Johanna esittelee hyllyillä varustettua tilaa ylpeänä.

– Tällainen pitäisi olla jokaisella. Tänne voi tuoda jouluruoat ja kesällä keitot ja juomat. Huone pysyy mukavan viileänä eikä kuumene koskaan. Talvella pieni patteri huolehtii, ettei lämpötila mene pakkaselle. Aivan unelmatila.

Navetasta remontoitu koti on käytävineen, monine huoneineen, kulmineen ja nurkkineen jännittävän mutkikas. Alussa, kun talo ei ollut tullut vielä tutuksi, perhe joutui itsekin miettimään, mitä on missäkin. Vieraat kysyvät usein, että mistä pääseekään ulos.

Kodin lempipaikoikseen Johanna mainitsee ison, valoisan olohuoneen ja keittiön sekä ”hiljaisuuden huoneen” eteisen ja pesutilojen välissä.

– Siitä saisi hyvän, kaukana muista tiloista olevan makuu- tai työhuoneen, hän sanoo.

Juhan mielestä alakerran tilava makuuhuone on kodissa erityisen mukava. Iloa tuottavat myös pihan reilunkokoiset parkkialueet, jotka ovat perua ravintola-ajoilta. Pihaan mahtuvat mukavasti autot, ja tilaa olisi hyvin rakentaa siihen vielä autokatos.

– Verstastilaa puutyö- ja muita harrastuksia varten on varastoissa ja autotalleissa. Eikä pidä myöskään unohtaa erittäin mukavia ja avuliaita naapureita, Juha lisää.

Navetta ei suoranaisesti näy talossa mitenkään. Se on Johannan mielestä kuitenkin määritellyt tietynlaisen tyylin ja tuonut omintakeisia yksityiskohtia. Ruutuikkunat ovat tavallista matalammat ja ovia on yllättävissäkin paikoissa. Eteisen lattia nousee hieman ylämäkeen.

– Huoneiden välillä on korkeuseroa. Kun talo oli aikaisemmin ravintola, oli ratkaisuissa otettava huomioon pyörätuolilla liikkuvat. Muuten siinä olisi varmaan porras.

Yläkerran portaikossa kodin historiasta muistuttaa vinssi, joka toimi viiniravintolan aikana ”kalja­hissinä”.

Johanna on ammatiltaan sisustussuunnittelija ja pyörittänyt Kajaanissa sisustusliikettä. Uusi koti sata vuotta vanhassa talossa Oulussa inspiroi hänen ammattiminäänsä.

Kodissa on paljon värejä mutta hillitysti. Sävyt ovat pehmeän murrettuja.

– Lattia on hallitsevan värinen terrakotta, joten en halunnut tehdä paljon muita värejä, hän perustelee keittiön ja ruokailutilan pintoja silmäillessään.

Kodissa on paljon tapetoituja seinäpintoja. Kuten eteisen läheisyydessä olevassa pienessä vessassa. Siellä on myös sisustuksellinen yksityiskohta, joka miellytti välittömästi Johannan silmää. Seinälle on sommiteltu lukuisia pieniä peilejä rytmikkääksi kokonaisuudeksi.

– Peilit olivat tuossa valkoisella seinällä. Ennen tapetointia mittasin ja merkkasin jokaisen peilin paikan tarkasti, koska ne oli niin hauskasti sommiteltu. Hassua kun ihminen ihastuu johonkin, sen ei tarvitse olla kallista eikä hienoa.