Koti kyläkirkossa! Muusikkopari ihastui ainutlaatuiseen taloon – ”Kuvailemme usein, että meillä on herkkien soittimien koti”

Korkealle kurottava rapattu hirsitalo näyttävine ikkunarivistöineen erottuu komeasti katukuvasta. Ulkoisilta puitteiltaan rakennuksen voi yhä mieltää entisajan kirkoksi, joka palveli neljällä vuosikymmenellä.

Vintillä on edelleen portaat, jotka veivät kellotorniin. Kirkonkellot todennäköisesti soivatkin joulukuussa toisena adventtisunnuntaina vuonna 1929, kun Helsingin Pitäjänmäen kyläkirkko vihittiin käyttöön ruotsin- ja suomenkielisillä jumalanpalveluksilla. Pitäjänmäki-seuran historiikin mukaan paikalle oli kertynyt nelisensataa henkeä. Lääninrovasti S.W. Roos muistutti vihkiäispuheessaan yhteistyön voimasta, sillä ilman lukuisia talkoita kirkkoa olisi tuskin saatu rakennettua.

– Joskus ovien ollessa auki eteiseen on tullut satunnaisia ohikulkijoita ihmettelemään, mikä talo on kyseessä, kun he eivät ole mieltäneet tätä yksityiskodiksi, Heidi Peltoniemi sanoo.

Kyläkirkko on ollut sellisti Heidin ja hänen puolisonsa, cembalisti Aapo Häkkisen koti nelisen vuotta. Heidän poikansa Leo on jo muuttanut omilleen.

Kun talo tuli ensimmäisen kerran myyntiin 1990-luvun lopussa, myynti-ilmoituksessa houkuteltiin ostamaan ”oma kirkko”. Ensimmäinen yksityinen omistaja näki rakennuksen kunnostamisessa niin valtavan urakan, ettei Heidin ja Aapon ole tarvinnut tehdä juuri muuta kuin pintaremonttia. Heidän asuntonsa lisäksi talon yläkerrassa on entinen suntion huoneisto.

Alun perin muusikot eivät olleet edes suunnitelleet muuttoa ennen kuin Heidi näki somessa myynti-ilmoituksen. Samassa hän muisti, että oli konsertoinut kerran aiemmin talon salissa.

– Tämä on aika helposti muistettava talo. Vaikka aikaa oli kulunut ainakin kymmenen vuotta, muistin, kuinka ihanaa täällä oli soittaa.

Silloisessa kodissa Töölössä ei mahtunut säilyttämään kaikkia omia instrumentteja. Osa oli varastoituna sukulaisilla ja tuttavilla, mikä ei ollut kovin käytännöllistä. Vanhojen, ainutlaatuisten kosketinsoittimien, kuten cembaloiden ja klavikordien, kuljettaminen edestakaisin oli riskialtista ja vaivalloista.

Vaikka Heidi ihastui talon viehättävään kokonaisuuteen ja tietynlaiseen henkevyyteen, hän piti lähes mahdottomana, että lapsesta asti keskustassa asunut puoliso innostuisi muuttamaan kauemmaksi. Huoli oli onneksi turha, sillä perheen toinen muusikko tunnisti nopeasti paikan potentiaalin ja hienon akustiikan. Tällä hetkellä heidän kaikki 13 soitintaan ovat saaneet kodista omat tilansa.

– Kuvailemme itse usein, että meillä on herkkien soittimien koti. Hyvä akustiikka oli yksi tärkeimpiä syitä, miksi muutimme tänne. Emme pystyisi muuten tekemään täällä mitään.

Entiseen noin 80 neliön kirkkosaliin tulvii valoa ikkunarivistöstä. Heidi ja Aapo uusivat lautalattian, ja seinät saivat rauhallisen sinisen sävyn. Muusikkopariskunta hehkuttaa huoneen luksusakustiikkaa.

Jos talo täyttää nykyään persoonallisen asumisen unelman, oli kirkko aikoinaan myös pitäjänmäkeläisten harras, pitkäaikainen toive. Haave omasta kirkosta alkoi viritä jo Suomen suuriruhtinaskunnan loppuvuosina väestönkasvun myötä ja kyläkirkkoaatteen levittäydyttyä Tanskasta ja Englannista.

Kyläkirkkoja alkoi syntyä paikkakunnille, joissa oli entuudestaan kulttuuri- ja kotiseutuyhdistyksiä. Uurastus kesti, varoja Pitäjämäen kyläkirkkoon alettiin kerätä yhdeksän vuotta aiemmin ennen kuin sitä päästiin rakentamaan. Lopulta päädyttiin ostamaan keskustasta purkutalo, jonka materiaaleista kirkko päätettiin rakentaa silloisen Helsingin Diakonissalaitoksen lastenkodin viereen, josta oli palanut aiemmin huvila.

Oman panoksensa hyväntekeväisyytenä antoi arkkitehti Berndt Blom, joka aikansa moniosaajana työskenteli palomestarinakin ja piirsi sittemmin myös paloasemia.

Vuonna 1929 valmistunut uusi kyläkirkko, jota kutsuttiin myös seurakuntataloksi, oli aikansa merkittävä yhteisöllisyyden voimannäyte. Kunniamaininta on annettu esimerkiksi naapurin lastenkodin henkilökunnalle, jonka kerrotaan maalanneen sisätiloja.

Kaiken uurastuksen jälkeen kirkon maallinen taival ei ollut helppo. Vaikeuksia tuli sotavuosina, kun pappeja kutsuttiin rintamalle. Lisäksi rakennuksen ylläpitoon piti kerätä varoja koko ajan.

Monien vaiheiden jälkeen, kun uusi kirkko vihittiin keväällä 1959, kyläkirkko jäi tarpeettomaksi ja sen omistajaksi tuli Diakonissalaitos. Sittemmin talo oli vuosikymmeniä vuokrattuna. Viimeiset pari vuosikymmentä ennen myyntiä tilat palvelivat pienteollisuuden tarpeita. Tuolloin siellä valmistui niin sähkökiukaita kuin veneitä.

Heidistä tuntuu hienolta olla osa jatkumoa, sillä historian arvostus on tärkeää. Häntä lämmittää erityisesti tunne, että talo on ollut rakas projekti kaikille, jotka siellä ovat olleet ja asuneet. Surullista oli kuulla, että kiinteistöä oli kerran haettu purettavaksi. Kaupunki ei myöntänyt purkulupaa, koska näki talon rakennus-, kulttuuri- ja paikallishistoriallisen arvon.

Historiallinen koti sopii täydellisesti muusikkopariskunnalle, joka on erikoistunut vanhaan musiikkiin. Sitä kautta heitä viehättää kaikki perinteinen ja kulttuuriset juuret.

– Arvostan kaunista ja vanhaa, jota on tehty inspiraatiolla ja sielulla. Haluamme olla heitä, jotka säilyttävät ja vievät myös eteenpäin, Heidi sanoo.

Oman kodin avaaminen konsertteihin on tuntunut herkältä. Talo on kuitenkin tavallaan ollut lähes aina avoin.

Heidin isomummon kahviastiasto on esillä Provence-tyylisessä vitriinissä. Taideteos on Tuomo Laakson.

Keittiö on alkuperäisellä paikallaan. Sinne Heidi valitsi William Morris & Co.:n tapetin.

Kodin sydän ja näyttävin tila on kirkkosali. Happi ei lopu nopeasti, sillä tilassa on noin 80 neliötä ja huonekorkeus hipoo 4,5 metriä.

Tunnelma on valoisa, sillä ikkunarivistä pääsee kiitettävästi valoa sisälle. Salia on kuvailtu alkujaankin kodinomaiseksi. Saarnatuoli, alttari ja muut kirkolliset tunnukset ovat enää muistoissa, mutta vähän yli kolmen vuosikymmenen aikana salissa on ehditty saarnata, pitää pyhäkouluja, päästä ripille ja siunata iäisyysmatkallekin.

Salin viereiset pienemmät huoneet ovat olleet alun alkaenkin ompeluseuran käytössä. Tällä hetkellä ne ovat perheen olohuoneena ja makuutiloina. Pieni keittiö on ollut aina samassa paikassa.

Muusikkojen kodissa korostuu akustiikan merkitys. Puulattia ja huokoiset puukuitulevyt hirsiseinien päällä antavat salin akustiikkaan miellyttävää pehmeyttä. Heidi ja Aapo uusivat salin lattian, joka narisi heidän mielestään liikaa. Täydellistä hiljaisuutta ei ole, mutta narina olisi häirinnyt konserttielämyksiä.

Heidi soittaa mielellään myös eteisessä, jonka akustiikkaa hän kuvailee kuivaksi. On luksusta, että omassa kodissa on erilaisia akustisia tiloja.

Soittimien lisäksi kodissa on paljon kirjoja ja levyjä. Huonekalut ovat vanhoja ja kierrätettyjä.

Valoisassa kodissa riittää isoja ikkunoita. Kylpyhuoneen erikoisuus on tassuamme.

Virsien veisuu on vaihtunut kamarimusiikkiin. Oikeastaan musiikki on elänyt talossa pitkään. Jo edellisten asukkaiden aikana järjestettiin lukuisia tapahtumia ja konsertteja.

Heidille ja Aapolle oli myös selvää, että he alkavat pitää kuukausittain kotikonsertteja, joissa soittajien ja yleisön välinen kuilu madaltuisi. Tunnelma on intiimimpi kuin suurissa konserttisaleissa, joissa tilatkaan eivät välttämättä mahdollista samaan tapaan vuorovaikutuksellisuutta ja kohtaamisia. Kotoisaa tunnelmaa Heidi haluaa lisätä leipomalla vielä usein väliajalle tarjottavaa.

Oman kodin avaaminen on tuntunut herkältä. Se on ollut samalla talon perinteitä kunnioittavaa, sillä talo on ollut aina jollakin tavalla avoin. Pääsääntöisesti konserttivieraat ovat tiedostaneet tulevansa toisten kotiin ja kunnioittaneet sitä. Heidi toivookin, että vastaavanlaista toimintaa voisi olla enemmän.

– Tämä on eräänlaista kansalaisaktivismia. Tarkoituksena on tehdä tästä maailman kulmasta piirun verran kauniimpi, yhteisöllisempi ja kamarimusiikillisempi.

Vanha pieni kyläkirkko on sopinut tiloiltaan hyvin kodiksi, jossa mieli lepää ja virkistyy. Reilut 200 neliötä kattaa salin, keittiön, olohuoneen ja kolme makuuhuonetta. Heidi mainitsee viherpeukalona viihtyvänsä myös varjoisalla terassilla, joka on rakennettu myöhempinä vuosina.

Heidi ja Aapo ovat harkinneet joskus lisätilankin rakentamista vintille, mutta paloturvallisuuden vuoksi se olisi vaatinut toisen poistumistien. Vintti saa olla tällä hetkellä varastona.

Pihalle valmistui muutama vuosi sitten taloyhtiön moderni saunarakennus, jossa on myös viherhuone ja erillinen pieni asunto.

Taloyhtiön piharakennus valmistui viitisen vuotta sitten. Siinä on viherhuone, sauna ja toisessa päädyssä pieni asunto.

Keskustassa asumista ei ole ollut ikävä. Koti sopii pariskunnan elämäntapaan, jossa työ- ja vapaa-aika sulautuvat hyvin yhteen.

– Täällä on oma rauha ja hiljaisuus tehdä omia juttuja, ajatella ja hengittää. Koti soveltuu ajatukseemme, että meillä on vain tämä yksi elämä, jonka yritämme elää niin, että se tuntuu hyvältä ja omalta, Heidi toteaa.

Koti ei elä yksistään musiikista vaan monipuolisesti taiteesta. Salissa on ripustettuna kuvataidetta vaihtuvilta helsinkiläisiltä taiteilijoilta. Heidi ja Aapo yrittävät valita kuvataiteen niin, että se jollakin tavalla puhuttelisi sopusointuisesti kamarimusiikin kanssa.

– Koen, että tätä universumia ja taidetta pitää katsoa erilaisista perspektiiveistä. Se syventää omaakin taidetta, mikä on pohjimmiltaan ihmisenä oloa ja kommunikointia muiden kanssa. Se, että taide kommunikoi toisen taiteen kanssa, on pelkästään rikkaus. Ne eivät syö toisiaan.

Heidi nauttii visuaalisesta, mutta haluaa olla sopusoinnussa sen kanssa, mitä kerää ympärilleen. Kotiin ostetaan kalusteita ja tavaroita mielellään huutokaupoista ja muualta käytettyinä.

– Olen luopunut myös ajatuksesta, että kaiken pitäisi olla tiptop. Voi olla vähän sotkuakin, Heidi naurahtaa.