Kotivinkki

Maarit ja Henri asuvat entisessä leipomossa, jonka historia näkyy kodissa edelleen – ”Voi vain arvailla, kuinka monta ruisleipää olohuoneessa on paistettu”

Maarit ja Henri asuvat entisessä leipomossa, jonka historia näkyy kodissa edelleen – ”Voi vain arvailla, kuinka monta ruisleipää olohuoneessa on paistettu”
Maarit ja Henri Suutarin kotiin tuovat tunnelmaa vanhat holvikaaret, tiiliseinät ja uunit luukkuineen. Entisen leipomon suojissa on ihana kuunnella läheisen Porvoon tuomiokirkon kelloja.
Julkaistu: 24.1.2022
Maarit, Henri ja Martta Suutarin koti on 1800-luvulla rakennetussa kivitalossa Vanhassa Porvoossa. Kahden huoneen ja keittiön asunnossa on 65 neliötä.

Vanhan leipomon jykevät kiviseinät kätkevät sisäänsä Maarit, Henri ja Martta Suutarin uniikin kodin. Vanhaan Porvooseen perheen toi haave omasta kodista Helsingin-vuokrakodin sijaan. Ajatus oli jäädä Helsinkiin, mutta kun netin hakuvahti ilmoitti eräänä sunnuntaina entisen leipomon tulleen myyntiin, perhe päätti lähteä katsomaan sitä silkasta mielenkiinnosta Vanhaa Porvoota kohtaan.

Talon ja teidän kohtaaminen oli voimakas kokemus. Miksi?

Ensin ihastelin upeita holvikaaria. Myös marjapuuron väri ja talon kivirakenne tekivät vaikutuksen. Kun olimme lähdössä pois näytöltä ja seisoimme ulkona, pysähdyimme terassille aistimaan tunnelmaa. Siinä seistessämme kuulimme Porvoon tuomiokirkon kellojen soivan kuin merkiksi. Kellotorni näkyi talon sisäpihalle ja se hetki tuntui pysäyttävältä. Tunsimme, että olimme tulleet kotiin.

Pöytä on Maaritin ja Henrin ensimmäinen yhteinen huonekaluostos. Kymmenen vuotta sitten opiskelijana 50 euroa tuntui paljolta vanhasta pöydästä. Tuolit ovat Henrin isovanhemmilta, ja astiakaappi on ostettu paikalliselta entisöijältä.
Sohva on ostettu Ikeasta ja sohvatyynyt, sohvapöytä ja taulut Finformista Porvoosta.
Kamiina on aikoinaan kulkeutunut taloon ranskalaiselta merimieheltä.

Talo on toiminut leipomona. Miten se näkyy kodissanne?

Talo on rakennettu Porvoon palon jälkeen, noin 1800-luvun alussa. Rakennus toimi tosiaan pitkään leipomona. Kodissamme siitä muistuttavat katoista roikkuvat koukut sekä keskipalkki holvikaarien välissä. Kotimme keskellä on sijainnut suuri leivinuuni, josta nykyisellään kertoo muurattu seinä nokiluukkuineen. Voi vain arvailla, kuinka monta ruisleipää kotimme olohuoneessa on aikoinaan paistettu. Talossa oli leipomo toimintaa vielä ainakin 1950-luvulla.

Minulla on vanhaan taloon voimakkaampi tunneside kuin uuteen.

Henri on perheen leipoja ja kokkaaja. Maarit osti vanhoihin leipomon koukkuihin leipälapion Tori.fistä. Keittiö on edellisten asukkaiden remontoima. Matto on hankittu CarpetVistasta.
Kauniit keramiikkakulhot on hankittu Maaritin lempisisustusliikkeestä, porvoolaisesta Finformista.
Maarit löysi Facebookin kautta kuvan leipureista, jotka ovat työskennelleet aikoinaan rakennuksessa. Maarit tunnisti kuvan heti kodissaan otetuksi.
Rappusten vieressä sijaitseva muurattu seinä luukkuineen muistuttaa kodin historiasta leipomona.

Millaista on asua yli 200 vuotta vanhassa talossa ja Vanhassa Porvoossa?

Vanhaan taloon muodostuu jollakin tavoin voimakkaampi tunneside kuin uuteen. Vanhempaan rakennukseen ihastuu ja sitoutuu eri tavalla. Se, että kaikki kulmat ovat vähän vinksin vonksin ja mikään nurkka ei ole täysin suora, tuo asioihin mukavasti luonnetta. Vanhassa talossa on myös aina pientä laittamista, vaikka neliöt olisivat kuinka pienet.

Rakastan kirpputoreja ja secondhand-liikkeitä, ja niitä löytyy Porvoosta useita. Kotimme naapurusto on ennen kaikkea tunnelmallinen. Se on parhaimmillaan aina, säästä tai vuodenajasta riippumatta. Se on asuinympäristönä melko intiimi, vaikka erityisesti sesonkeina turistien ja päivämatkailijoiden määrä on melkoinen. Vanha kaupunki on eläväinen ja tunnettu erityisesti ravintoloistaan ja kahviloistaan. Me käytämme täällä palveluita aina kun mahdollista ja tuemme paikallisia yrittäjiä. Ystävätkin haluavat monesti vierailullaan tehdä kierroksen kotinurkkiemme ympäri. Vanha Porvoo on meille kuin iso olohuone ja takapiha.

Sisäpihan hiljaisuudessa on tunnelmallista kuunnella sateen ropinaa ja tuulen kohinaa.

Lipasto on Henrin isovanhemmilta. Taulu sen päällä on Maaritin isän peruja, ja sen on tehnyt Maaritin sukulainen Aarre Viinikanoja. Teoksessa on isän suvun maisemia Kuusamosta.
Martan nukkumanurkkauksen keinutuoli on Maaritille erityisen rakas. Se on Maaritin isän vanha. Keinuhevonen on hankittu Aarresaari-nimiseltä kirpputorilta Salosta.
Yläkerran portaikon kohdalla on esillä alkuperäinen tiiliseinä. Yläkerta on pyhitetty nukkumiseen ja vaatesäilytykseen. Tilaan mahtuu myös työpiste.
Kylpytila on edellisen asukkaan remontoima. Maarit ja Henri ovat päivittäneet tilaa vain maalamalla katon ja hieman päivittämällä kalusteita.
Eteisestä johtaa kaksi ovea kylpyhuoneeseen. Koska vain toinen on käytössä, on toisen oven eteen asemoitu vaatenaulakko käytössä oleville ulkovaatteille ja kengille.

Millainen on lempihetkenne kotona?

Nautimme erityisesti siitä, kun istumme kesäisin terassilla ihaillen villinä rehottavaa puutarhaa ja kuunnellen Porvoon tuomiokirkon kelloja. Toisaalta syysiltoina käperrymme mielellämme koko perheen voimin sohvalle katsomaan telkkaria.

Täällä sisäpihan hiljaisuudessa on tunnelmallista kuunnella sateen ropinaa ja syksyistä tuulen kohinaa. Kun vilkkain turistikausi on ohi myös vanhan kaupungin kujat ja kadut hiljenevät omaan verkkaiseen tahtiinsa.

Kommentoi »