Toista samanlaista ei löydy! Vanhasta sähköasemasta kuoriutui omaleimainen koti – ”Onko tämä krematorio?" kysyi utelias sivullinen

Muutama vuosi sitten eräs ystävä vihjasi helsinkiläiselle Jari Ruuskaselle, että nyt on tarjolla sellainen rakennus, jota tämän olisi aivan pakko käydä katsomassa.

Jari ja hänen puolisonsa Juha Meronen olivat saaneet valmiiksi edellisen remonttiprojektinsa, ison kivitalon Tapanilassa, eivätkä olleet etsimässä uutta kotia. Vinkki ehti jo unohtua. Sitten Jari näki sanomalehdestä jutun, että Helsingin kaupunki oli myymässä Pikku Huopalahdesta harvinaista arvokiinteistöä, Eliel Saarisen 1914 suunnittelemaa sähköasemaa.

Pariskunta päätti käydä huvikseen katsomassa. Ja niinhän siinä kävi, että innostumisen, laskeskelun, kahden tarjouskierroksen ja yli puolen vuoden jännittämisen jälkeen Jarista ja Juhasta tuli vuoden 2017 lopulla suojellun sähköaseman uudet omistajat. Ja ystävä pääsi kommentoimaan, että juuri samasta rakennuksesta oli Jarille koettanut vinkata.

Talon historia on mielenkiintoinen. Arkkitehti Eliel Saarinen laati vuonna 1915 kokonaissuunnitelman Munkkiniemi–Haaga-alueen rakenteesta. Se sisälsi asemakaavan lisäksi muun muassa yksittäisiä rakennuksia ja liikennesuunnitelman. Lopulta vain joitakin osia suunnitelmasta toteutui.

Rakennuksista ensimmäisenä oli Pikku Huopalahteen jo aiemmin valmistunut Saarisen suunnittelema sähköasema, joka syötti virtaa ohi kulkeville raitiovaunuille. Näyttävässä rakennuksessa oli porrasmaiset päädyt, koristeelliset piparkakkuräystäät ja kaari-ikkunat. Sisätilat oli jaettu kahteen. Rakennuksen pohjoispäädyssä oli korkea konehalli. Eteläpääty oli jaettu kahteen kerrokseen, jossa oli kolme toimistohuonetta.

Tyhjilleen jäänyt rakennus muutettiin 1980-luvulla asunnoksi ja työtilaksi. Naapurustossa talo opittiin tuntemaan sepän talona sen pitkäaikaisen asukkaan, taidetakoja Kauko Moision mukaan. Moisio oli kiinnittänyt huomion upeaan rakennukseen ja tehnyt kaupungin kanssa sopimuksen sen vuokraamisesta ja kunnostamisesta.

Kun Jari ja Juha hankkivat rakennuksen pari vuotta sitten, sisätiloissa oli jäljellä vain vähän alkuperäistä. Tulisijat oli purettu ja korkea konehalli oli jaettu väliseinillä ja parvella pienempiin tiloihin. Toiseen alakerran pienistä huoneista oli rakennettu keittiö. Keittiön lattiaa oli korotettu niin, että ikkunoista näki ulos.

Remontti alkoi purkutöillä: vasta kun myöhemmin lisätyt rakenteet ja pinnat oli raivattu, tilojen suunnittelu pääsi kunnolla alkamaan.

– Purkaminen oli melkoinen urakka. Piikkasimme muun muassa lattian hiekkaan saakka kokonaan auki. Pelkästään purkubetonia tuli viisi täyttä lavaa.

Rakenteista ei onneksi löytynyt yllätyksiä. Talossa on 65 senttiä paksut seinät ja ne olivat erinomaisessa kunnossa. Purkutöiden aikana pariskunta huomasi, että talo herättää valtavasti mielenkiintoa. Sähköasema oli valmistuessaan alueen ensimmäinen rakennus. Nyt sen ympärillä on tiivistä asutusta. Kadulta asteli tuon tuosta väkeä ihmettelemään, mitä on meneillään.

– Paras kysymys oli, että onko tämä krematorio, Jari nauraa.

Vihreä, punainen ja harmaa olivat jugendin muotivärejä.

Muuntaja-asema on suojeltu Helsingin kaupunginmuseon päätöksellä. Päätös edellyttää, että rakennus säilytetään mahdollisimman alkuperäisessä asussaan. Se merkitsee muun muassa sitä, että talon ikkunat ja ovet on säästettävä ja julkisivussa pitäydyttävä alkuperäisissä väreissä ja materiaaleissa.

– Onneksi kaupunki oli uusinut arvokkaan tiilikaton 2000-luvun alussa, Jari kertoo.

Lupa-asioissa ja tilojen suunnittelussa Jari ja Juha pyysivät avukseen arkkitehti Kaisa Vepsäläisen, jolla oli kokemusta erikoisten ja suojeltujen rakennusten muuntamisesta asuinkäyttöön.

Kaisa Vepsäläisen mielestä halliosa kannatti säilyttää mahdollisimman avoimena, jolloin se palaisi lähelle alkuperäistä asuaan. Rakennuksessa oli ennestään vain minikokoinen kylpyhuone, mutta koska hallia ei haluttu pilkkoa väliseinillä, Kaisa ehdotti, että uudet märkätilat rakennettaisiin parvelle. Noin kuuden metrin huonekorkeus salli hyvin parven rakentamisen ilman, että avara vaikutelma kärsii. Parvella on saunan ja wc:n lisäksi avointa oleskelutilaa. Parven alle sijoitettiin avokeittiö.

Kulku parvelle käy hallista kierreportaikon kautta. Myöhemmin sinne tulee ehkä kulku myös eteläpäädyn yläkerran huoneesta. Ehkä eniten päänvaivaa aiheutti tulisija. Sille ei ollut hallissa ennestään paikkaa. Koska rakennukseen ei saanut tehdä ulospäin näkyviä muutoksia, tulisija oli liitettävä jo olemassa oleviin hormeihin ja taakse rakennettava palosuojana toimiva uloke seinään.

Taloprojekti on sen verran iso, ettei pariskunta olisi uskaltanut siihen ilman pitkää remonttikokemusta. Ennen sähköasemaa Juha ja Jari ovat kunnostaneet kodikseen muun muassa kerrostaloasunnon, hevostilan ja kivitalon, jonka alakerrassa oli aiemmin yleinen sauna.

Tässä Jarin lista onnistuneen remontin edellytyksistä:

– Parisuhteen pitää olla kunnossa, samaten rahoituksen. Ja ammattilaisten apua kannattaa käyttää jo suunnitteluvaiheessa eikä olla liian suuruudenhullu. Edellinen kotimme oli juuri sellainen, jonka iso remontti oli jäänyt edellisiltä asukkailta kesken.

Itse tekeminen pitää myös kustannukset kurissa. Esimerkiksi alakerran tammilattia olisi maksanut asennettuna noin 25 000 euroa. Omalla työllä hinnasta putosi yli puolet. Työ tosin vaati kärsivällisyyttä, sillä lautoja pystyi asentamaan vain kolme kerrallaan, minkä jälkeen piti odottaa liiman kuivumista. Pitkää pinnaa vaadittiin myös siinä, että pariskunta asui remontin keskellä, kun edellinen koti meni odotettua nopeammin kaupaksi.

Juha päätti tarjouksia kyseltyään rakentaa myös parven itse. Parvi lepää yhdeksänmetrisen liimapuupalkin varassa. Palkki on upotettu päistään tiiliseinään ja sen keskellä tukena on metallipalkki. Lattiaa tukevat 60 sentin välein asetetut liimapuuparrut, jotka on pultattu tiiliseinään. Parven rakentamisessa apuna oli Jarin Kultakeramiikka-yrityksen alihankkija, joka rakensi vanhasta rautakiskosta metalliset tuet palkeille.

Sähkö- ja lvi-työt, betonivalu sekä maalaus teetettiin ammattilaisilla. Yksi asumismukavuuden kannalta tärkeimpiä töitä oli sisäkaton eristys. Kipsilevyn alle tuli neljän sentin kerros polyuretaania. Viileää oleskelutilana toimivassa hallissa on edelleen, joten miesten asennuttama pönttöuuni on talvella aamuin illoin käytössä. Ikkunoiden entisöinti on vielä osin kesken, sen valmistuttua karmit eristetään niin, että lämpö pysyy todennäköisesti viime talvea paremmin sisällä.

Juha ja Jari suunnittelivat asunnon materiaalit ja sisustuksen itse.

– Meille oli tärkeää käyttää aitoja materiaaleja. Esimerkiksi listat ovat puuta ja ne ovat niin lähellä alkuperäistä kuin löysimme. Päätimme kuitenkin tehdä tästä sen näköisen, mistä itse pidämme, emmekä pitäytyneet jugendissa, Jari kertoo.

Sisältä kodissa yhdistyvät kodikkaalla tavalla ripaus jugendia, industrialismia ja brittiläistä maaseututyyliä. Kierreportaikon ja parven kaiteen materiaaliksi valittiin mustaksi käsitelty metalli, sillä siinä on teollista henkeä. Avokeittiöön taas teetettiin puuoviset kaapit, joiden peiliurassa on jugend-tyylistä tuttu katkaistu kaari. Väreissä parilla oli yksi ehdoton periaate: ei valkoisia seiniä.

– Moni päätyy valkoiseen varmaan siksi, että värien käyttö vaatii paneutumista. Me saimme hyviä ideoita RTV:n suunnittelijalta Susanna Koskelalta. Eteisen punaruskea väri taas löytyi neljännen rapsutuskerroksen alta. Olen erityisen tyytyväinen hallin harmaaseen sävyyn, joka näyttää eri vuodenaikoina erilaiselta.

Jarin ja Juhan koti alkaa olla nyt sisältä kunnossa. Vain muutama lista puuttuu.

– Mutta projektihan ei ole alkuunkaan valmis. Koko piha on laittamatta, talon julkisivu pitää paikkausrapata ja maalata – ja lisäksi tontilla on vielä toinen rakennus, jonka käyttöä pitää alkaa suunnitella, Jari sanoo.

Tekemistä riittää moneksi vuodeksi, mutta se ei miehiä haittaa, sillä tähän kotiin he suunnittelevat jäävänsä. Sijainti on lähes täydellinen: kilparatsastusta harrastava Jari pääsee hetkessä Ruskeasuon talleille, ja tilitoimistoyrittäjänä työskentelevä Juha taas keskustaan raitiovaunulla.

– Tämä on meidän viimeinen projektimme. Tosin niinhän sen edellisenkin piti olla, Juha sanoo.