
Koti vanhalla yleisradioasemalla! 80 vuotta sitten radiolähetys alkoi aamuisin kukon kiekaisulla nykyisestä ruokailuhuoneesta
Siinä missä aikaisemmin radioaalloille lähetettiin tärkeitä tiedotteita ja kansanhuveja, on nyt Maarit Kattilakosken ja hänen perheensä viihtyisä koti.
Huomio, huomio, Suomen Yleisradio. Näillä sanoilla luultavasti alkoi 22. heinäkuuta 1936 ensimmäinen lähetys Oulun uudelta yleisradioasemalta. Ripeää tahtia noussut komea funkistalo seisoi näyttävänä paikallaan, seuranaan kaksi sata metriä korkeaa rautamastoa. Aikaisemmin radiota oli saattanut kuunnella Raatin saarella sijainneen studion lähetysten lisäksi muun muassa Palokunnan puistossa. Wilmin sähköliikkeen yksityinen radioasema soitti kaupunkilaisten ihmeteltäväksi vastaanottamiaan ohjelmia, jotka kajahtelivat ilmoille talon seinään kiinnitetyistä kaiuttimista.

Yli kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin Maarit Kattilakoski etsi itselleen ja kolmelle teini-ikäiselle lapselleen sopivaa kerrostalokotia läheltä Oulun keskustaa. Vastaan tuntui tulevan vain ahtaita keittiöitä ja olohuoneita ja ahdistavan matalia kattoja. Oli tärkeää löytää sellainen asunto, jossa arki sujuisi ja kaikki viihtyisivät. Sitten katse osui mielenkiintoiseen myynti-ilmoitukseen.
– Yleisradioasema oli kymmenisen vuotta aikaisemmin remontoitu asunnoiksi ja siellä oli nyt myynnissä kiinnostava huoneisto. Kiinnitin jo myyntikuvissa huomiota leveisiin ikkunanlautoihin ja keittiön rouheaan tiiliseinään, Maarit muistelee.
Kodin leveät ikkunanlaudat ja vanhat, isot patterit ovat Maaritin mielestä parasta.
Paikan päällä Maarit ihastui heti asunnon ainutlaatuiseen tunnelmaan; tuntui kuin kerrostalon sisällä olisi ollut omakotitalo!
– Ilmavat huoneet, korkea katto ja väljät oleskelutilat puhuttelivat. Keittiö oli parempi kuin missään aikaisemmassa kodissani.
Meitä edeltävät asukkaat olivat tehneet kattavan pintaremontin, joten mistään kunnostamisistakaan ei tarvinnut huolehtia. Tarvitsisi vain kantaa muuttokuorma sisään, Maarit toteaa.

Talon mielenkiintoinen historia vain lisäsi sen viehättävyyttä. Vuonna 1935 Oulun kaupunginvaltuusto vuokrasi Yleisradiolle 95 vuodeksi reilun neljän hehtaarin tontin nykyiseltä Kastellin alueelta. Rakennuspiirustukset laati arkkitehti Eino Schroderus, rakennustyöt annettiin urakalla tehtäväksi helsinkiläiselle Oy Constructor Ab:lle. Työt aloitettiin asianmukaisin juhlallisuuksin, jotka myös radioitiin 23. syyskuuta 1935.
Alle vuoden päästä peruskiven laskemisesta oli jo valmista ensimmäistä lähetystä varten. Virallisesti asema vihittiin tarkoitukseensa syyskuussa vuonna 1936. Muutamaa kuukautta aikaisemmin hankolaisen Mannerin Konepajan valmistamat mastot oli kuljetettu osina junalla Ouluun ja nostettu paikoilleen.
Jokaisella lähetinpaikkakunnalla oli oma väliaikamerkkinsä, joka auttoi kuuntelijoita oman laitteen virittämisessä ja aseman tunnistamisessa. Oulun aseman väliaikamerkki oli lappalainen joikusävelmä.
Aamuisin ylen radio-ohjelma alkoi radion aamukukon kiekaisulla, joka kuului myös Oulun taajuudella. Ylen Elävä arkisto kertoo äänen kuuluneen 1940-luvulla Hollolan valkoiselle kukolle, joka oli tuotu helsinkiläiseen studioon varta vasten kiekumisen äänittämistä varten. Ensimmäisenä aamuna oli ramppikuume vallannut kukon, eikä ääninäytteen antamisesta tullut mitään. Vasta usean päivän jälkeen yön ajaksi pimennettyyn studioon sytytetyt valot saivat kodiksi asettuneen kukon päästämään ilmoille komean kiekaisun.


Oulun radioasemalla oli muiden asemien tavoin tärkeä rooli myös sotavuosina. Morselaitteen avulla tarjottiin suunnistusapua saksalaisille pommikoneille. Laite lähetti morsemerkkeinä radioaseman kaksikirjaimista tunnusta ohjelman seassa toimien näin radiomajakkana pommikoneille. Kuulijoissa ääni herätti ihmetystä. Kyselijöille vastattiin vain, ettei merkillinen piipitys johtunut vihollisen toimenpiteistä.
Joulukuussa vuonna 1943 Maaritin nykyisen olohuoneen poikki kiemurteli pitkä jono jännittyneitä ihmisiä, kaikilla laput kädessään. Edessä häämöttävän mikrofonin luo päästyään he saivat itse lukea joulutervehdyksensä merellä seilaaville puolisoille ja vieraissa maissa asuville omaisille. Läheskään aina ei selvinnyt, oliko kaukaa pohjoisesta lähetetyt, varmasti haikeat ja kaipaavat tervehdykset tavoittaneet vastaanottajansa.


Mutta palataanpa jälleen nykyhetkeen. Maaritilla on kokemusta asumisesta lähes kaikissa muodoissa. Takana on kerrostalokoteja, rivitalo, kolme omakotitaloa ja paritalo. Elämäntilanteet ovat muuttuneet ja kodit sen mukana.
Maarit on ripeä päätöksentekijä, joka ei pidä keskeneräisyydestä. Siksi uudesta asunnosta muokataan nopeasti koti, muutamassa päivässä laatikot on purettu ja kalusteet paikoillaan.
– Sisustustyylini on hieman muuttunut jokaisessa kodissa. Täällä tyyli alkoi muotoutua helposti, olen valinnoilla halunnut kunnioittaa talon funkis-tyyliä ja vanhan kivitalon arvokkuutta.


Tiiliseinä inspiroi Maaritia hankkimaan asuntoon konjakinruskean nahkasohvan. Työpaikaltaan pelastamastaan vanhasta senkistä hän suunnitteli tekevänsä täydellisen tv-tason.
– Muuttopäivänä tämä osoittautui vääräksi arvioksi. Siinä ei väsyneenä meinannut naurusta tulla loppua, kun kokonaisuus näytti omiin silmiini aivan kotiseutumuseolta, Maarit kertoo.
Uusi suunnitelma siirsi senkin keittiön kupeeseen, jossa se antaa mukavasti väriä valkoisen seinän edessä.
– Maanläheiset sävyt ovat minulle mieluisia, erityisesti ruskea. Pidän siitä, että tavaroita on esillä vain maltillisesti, en halua niitä kuuluisia kasoja sinne tänne. Ne aikaansaavat ikävästi sekavan olon päähänkin.
Maaritille on tärkeää, että koti on selkeä ja rauhallinen.
– Varsinkin kun me asukkaat, niin ihmiset kuin eläimetkin, taidamme olla aika äänekkäitä ja räiskyviäkin, Maarit nauraa.



Design erityisesti huonekaluissa ja käsilaukuissa on Maaritille tärkeää, mutta hän voi aivan hyvin suunnata vaikka Ikeaan ostamaan lastenhuoneeseen lipaston tai tietokonepöydän.
Maarit pitää paljon suomalaisesta muotoilusta, ja sitä löytyykin kotoa Artekin, Iittalan ja Marimekon muodossa. Tarkkasilmäisenä hän on tehnyt laadukkaita kierrätyslöytöjä muun muassa Torista. Vanhaa ja uutta on yhdistelty saumattomaksi kokonaisuudeksi, mutta kotia ei ole ylikalustettu. Koti on Maaritille tärkeä paikka, johon hän on halunnut panostaa ajallisesti ja taloudellisesti.
– Hektinen työ esihenkilönä vie välillä aika paljon energiaa. Kotona ja mökillä on mukava rauhoittua, eikä aina tarvitse olla niin sosiaalinenkaan. Kotona pitää olla viihtyisää ja tilavaa.
Joka toinen viikko Yleisradioasemalla on kahden aikuisen koti.
– Kun lapset ovat toisessa kodissaan, miesystäväni Juha-Matti ”muuttaa” meille.
Pariskunta ei ole halunnut mutkistaa asumiskuvioita nuorisoikäisten lastensa kanssa.
– Meillä on yhteinen mökki, mutta muuten tämä järjestely on meille nyt kaikkein tasapainoisin, Maarit toteaa.


Maarit perheineen on tyytyväinen nykyiseen kotiinsa. On ihanaa, että myös Senni-tytär kokee asunnon kodikseen, vaikka ehtikin asua siellä vain lyhyen tovin. Senni onkin sanonut, että jos Maarit joskus muuttaa, hän voi muuttaa tilalle.
Kodin sijaintikin on elämäntilanteen kannalta täydellinen. Töihin Oulun keskustaan polkaisee hyvällä säällä vartissa. Koirien kanssa asunnossa on helppo asua. Hiihtoladulle pääsee talvella kävellen ja kuntosalillekin on vain kolme kilometriä. Kaikki palvelut ovat lähellä ja nurmikon leikkuut ja lumityöt ovat jonkun toisen vastuulla.
Levottomana sieluna Maarit kaipaa elämään uusia haasteita ja kokee muutokset aina mahdollisuuksina. Kun lapset aikuistuvat, ehkä katse hamuaa jälleen kohti uutta. Juuri nyt ollaan ja asutaan kuitenkin tässä.
– Tämä koti on meille juuri nyt se oikea.
Muokattu 25.4.2024 klo 17.53: Muutettu kuvatekstistä termi ranskalainen parveke parvekkeeksi.