Asunto vanhassa paperikauppiaan talossa tuntui pieneltä, mutta kakluunit ja keittiön valoisa erkkeri hurmasivat Riikan ja Mikon – lisäneliöitä järjestyi vintiltä
”Kaakeliuunit ovat pääasiallinen lämmönlähteemme.” Kauppias Saarennon vuonna 1912 rakennuttama talo kuuluu Turun Port Arthurin maamerkkeihin. Siinä on juuri sitä sielukkuutta, jota Riika ja Mikko kaipasivat.
On syyskuun alku vuonna 1923 Turun Port Arthurissa. Kello on juuri lyönyt 17 ja kauppias Saarento sulkee paperikauppansa oven. Päivä on ollut vilkas, pienet koululaiset ovat käyneet ostamassa runsaasti uusia koulutarvikkeita. Paperikaupan tiloissa kirjoituskonetöitä tekevä rouva Vieno Petäjä on lähtenyt kotiinsa hetkeä aikaisemmin. Viereisessä liiketilassa näyttää parturi Wilmi vielä palvelevan asiakkaitaan.
Kaupan ovikellon kilahtaessa näyteikkunassa nukkunut perheen apulaisen Nöpö-kissa venyttelee makoisasti ja tassuttelee sitten kauppiaan perässä takaovesta porraskäytävään ja rappusia ylös. Kauppias miettii itsekseen, että polttopuita pitää huolehtia lisää keittiön puuhellan eteen ja asunto numero kolmosen vuokralaiselle antaa noottia myöhästyneestä vuokrasta.
Kotiovellaan mies kuulostelee hiljaisuutta. Jaa, vaimo on tainnut lähteä hattuostoksille. Hymähtäen mies ajattelee, että muoti on muuttunut omituiseksi. Hatunlierit ovat valtavia ja kymmenen sentin terävät hattuneulat suorastaan hengenvaarallisia! Vaan mitäpä hän naisten muodista ymmärtäisi. Paras istahtaa hetkeksi kakluunin lämpöön piipun kera ja odottaa, että apulainen Edith Vuori saa alakerran lieden ääressä päivällisen valmiiksi.
tämä tuokiokuva voisi olla romaanin alkusivuilta, mutta näin ei ole. Tapahtumat ovat, lievästi mielikuvituksella höystettynä, pieni osa Mikko ja Riika Isoviidan kotitalon tarinaa. Talon, josta perhe löysi itselleen kodin syksyllä 2017.
– Perheen kasvaessa tarvitsimme lisää tilaa. Minulla oli aika tarkat kriteerit, mistä toivoin uuden kodin löytyvän: ei joen eikä kauppatorin yli, mielellään Port Arthurista, mutta ei sen syvimmistä osista. Uudessa kerrostalossa asumista olimme kokeilleet ja todenneet, ettei se ole meidän juttumme. Kun kymmenien tuloksettomien näyttöjen jälkeen Mikko eräänä perjantaina soitti minulle, että nyt mennään katsomaan asuntoa, en olisi millään enää jaksanut. Suostuttelun tuloksena lähdin kuitenkin mukaan. Onneksi, Riika kertoo.
Asunnossa oli juuri sitä sielukkuutta ja visuaalisuutta, mitä pari oli etsinyt. Kun koristeellinen ulko-ovi avattiin, voimakkaimman vaikutuksen teki keittiön erkkeristä kaikkialle tulviva luonnonvalo. Seuraavaksi huomio kiinnittyi upeisiin kaakeliuuneihin, jotka olivat kuin koruja. Asunto tuntui ehkä hieman pieneltä, mutta voisiko lisäneliöitä saada vinttikerroksesta?
– Edellinen asukas oli tehnyt kattavan remontin, mikä oli yksi ostoa puoltavista tekijöistä. Minua puhuttelivat myös huonekorkeus sekä sotaa edeltävä avara rakennustyyli ja neliöiden järkevä käyttö, Mikko kertoo.
– Kysyimme välittäjältä, mitä vaadittaisiin, jotta asuntoa ei enää näytettäisi muille. Saimme viikonlopun aikaa miettiä, sitten oli laitettava nimi paperiin. Pari päivää myöhemmin asunto oli meidän, Riika muistelee.
Näyttävä kivipuutalo on yksi Port Arthurin katseenvangitsijoista. Sen suunnitteli vuonna 1912 agronomi Karl Johan Sahlberg, joka oli turkulaisen jugendkauden tuotteliaimpia suunnittelijoita. Pelkästään Port Arthurin rakennuksista lähes viidesosa on hänen käsialaansa.
Ennen asettumistaan Turkuun Sahlberg toimi yhdentoista vuoden ajan rakennuspiirtäjänä Chicagossa 1800-luvun lopussa. Chicago oli yksi uuden arkkitehtuurin tärkeimmistä kaupungeista, jonka vaikutteita Sahlberg varmasti toi mukanaan myös koti-Suomeen.
Kokonaisuuden, johon kuului kadunkulmauksessa oleva rakennus sekä sen muuta taloa korkeampi kiviosa, tilasi kauppias Karl Johan Saarento. Yläkerrassa oli asuntoja ja alakerrassa tilaa neljälle kauppaliikkeelle. Saarennon oma paperikauppa sijaitsi yhdessä liiketiloista ja koti kivitalon yläkerrassa eli juuri Isoviidan perheen nykyisessä asunnossa.
Karl Johanin jälkeen vetovastuun kaupasta otti hänen poikansa Aaro Saarento. Kaupan toiminta jatkui tiettävästi ainakin vuoteen 1961, jolloin Aaro kuoli.
Monella alueen asukkaalla on vieläkin muistikuvia ajasta, jolloin kaupasta haettiin kiiltokuvia, värikyniä ja muuta paperitavaraa. Joillakin perheillä oli rahallisesti niin tiukkaa, että ruutupaperiakin ostettiin arkki kerrallaan. Kauppias vuokrasi myös käsikärryjä pihan puolella. Niille oli siihen aikaan kova kysyntä.
Vanhimmat muistikuvat ovat sota-ajalta, jolloin valoja ei olisi saanut näkyä ikkunoista. Saarennon kaupan ikkunaan rakentui kuitenkin joka joulu kaunis kuvaelma, jossa paistoi hento valo. Varsinkin lapset kävivät sitä ihastelemassa. Riemastusta herätti myös apulaisena toimineen Edith Vuoren valkomusta Nöpö-kissa, joka löytyi usein nukkumasta näyteikkunalta tavaroiden keskeltä. Toisinaan se makasi pakkauspaperipinon päällä. Sanomalehti Uuden Auran mainosten perusteella kaupasta saattoi 1920−30-luvuilla ostaa myös lehden ”irtonaisnumeroita”, tapetteja, korkki- ja kookosmattoja, joulukoristeita ja leluja.
takaisin nykyaikaan. Mikko ja Riika muuttivat kaksosten kanssa uuteen kotiin, ja saman tien aloitettiin suunnittelu ullakon muuttamisesta asumiskäyttöön.
– Ensin 30 neliön kylmä tila oli saatava tyhjäksi vuosikymmenten aikana sinne kertyneestä tavarasta, vinttikomeroista ja paksuista eristekerroksista. Avuksi otettiin imuauto, jonka letku kuitenkin tukkeutui paksusta sanomalehtisilpusta, jota paperikauppiaan vintiltä tietysti löytyi. Kymmeniä säkkejä jouduin lopulta lapioimaan ulos käsipelillä. Kun tila oli täysin tyhjä, istuin siellä fiilistelemässä ja tekemässä suunnitelmia. Arkkitehti sitten otti kopin ideoistani. Suunnittelussa ja lupaviidakon syövereissä kului lähemmäs viisi vuotta. Itse rakentaminen sujui ammattilaisilta reilussa puolessa vuodessa, Mikko kertoo.
Työvaiheiden edetessä haasteeksi nousivat portaat, joista haluttiin paitsi ilmavat ja kauniit myös turvalliset. Pelkästään tämän pulman ratkaisu uusine lupineen kesti kahdeksan kuukautta.
Kun kaksosten omaksi tilaksi suunniteltu yläkerta saatiin valmiiksi, alkoi houkutella ajatus pintaremontista myös alakerrassa. Riika ja Mikko halusivat tuoda taloa ja sen kauniita yksityiskohtia vielä paremmin näkyviin.
Upeat kaakeliuunit haluttiin nostaa esiin oikeilla värivalinnoilla.
Useimmat alkuperäisistä peiliovista olivat vielä tallessa, ja korvaavia metsästettiin muun muassa varaosamyymälöistä. Mikon isä taitavana timpurina teki varsinaista artesaanityötä jatkaen ja pienentäen ovia ja karmeja tarpeen mukaan.
Upeat kaakeliuunit haluttiin nostaa esiin oikeilla värivalinnoilla.
– Olin ihastunut ystäväni suosittelemiin Farrow & Ballin maaleihin, joiden värimaailma elää valon mukaan. Maalasimme ensin olohuoneen tummanharmaan seinän sävyllä Cooking Apple Green. Lopputulos oli niin onnistunut, että projekti laajeni muihin huoneisiin. Suuntasin Sarokkaalle mukanani toiveet väreistä, joiden kautta kaakeliuunit ja huonekorkeus saisivat ansaitsemansa näkyvyyden, Riika kertoo.
Liikkeen sisustusmyyjä Annakaisa Sarokas suunnitteli kotiin yhteensopivat sävyt kaikkiin pintoihin aina listoja myöten. Keittiötä lukuun ottamatta huoneet saivat oman tehosteseinän, jonka väri on poimittu kaakeliuunin laattojen yksityiskohdista. Muut pinnat maalattiin valkoisiksi leikittelemällä eri vivahteilla ja kiiltoasteilla.
Ennen nykyisen kodin löytymistä perhe asui väliaikaisratkaisuna vuokralla uudessa kerrostaloasunnossa, jonne sisustus hankittiin kerralla ja nopeassa tahdissa. Sama menetelmä ei enää tuntunut vanhassa talossa luontevalta.
Ensin oli hyvä elää ja asettua aloilleen, kuulostella, mitä juuri tämä koti kaipaisi. Kalusteet ovat kotiutuneet pikkuhiljaa, ja näin on saatu aikaan toivottua kerroksellisuutta. Kirpputoreilla ei ruuhkavuosia elävä perhe ehdi kierrellä, mutta löytöjä tehdään tarpeen mukaan nettikirppiksiltä. Kodissa on myös useita hauskoja oivalluksia, kuten naamioitu arkkupakastin.
– Kun perheeseen kuuluu neljä urheilevaa ihmistä, ruokaa kuluu paljon. Arkkupakastin oli siis saatava keittiöön, mutta miten ihmeessä sijoittaa ruma kapistus kodin kauneimman kaakeliuunin viereen? Idea löytyi kauniista peiliovistamme. Mikon isä rakensi ovipeilit pakastimen ympärille, ja nyt se sulautuu huoneeseen hyvin. Sama teema jatkuu muuten myös hauskassa peilioviryijyssämme, Riika kertoo.
Vaikka koti sijaitsee lähes Turun keskustassa, kaakeliuunit ovat edelleen kodin pääasiallinen lämmönlähde, Riika kertoo.
Puita tilataan kellarin varastoon, josta ne kannetaan asuntoon. Varsinkin Riika nauttii sekä puiden kantamisesta että uunissa palavan tulen äänestä ja liekkien liikkeistä. Kaakeliuuneihin liittyy myös kodin erikoisin esine.
– Eräs naapurimme kiikutti meille kehystetyn, villaisen esineen, jolle oli maalattu jugendtyyliin kukkia ja kaunis maisema. Selvisi, että kyseessä oli vanha kipinäsuoja, joka oli kuulunut kauppias Saarennolle. Naapuri oli löytänyt sen entisen kaupan tiloista ja oli sitä mieltä, että esineen pitäisi päästä takaisin kotiin. Kaunis suoja on hyvin harvinainen; yksittäisiä samankaltaisia on vielä Turun linnassa ja Louhisaaren kartanossa, Riika kertoo.
Koti on remontoitu valmiiksi, ja perhe elää tyytyväisenä toiminnantäyteistä elämää lähellä palveluita. Mutta vielä elää mielessä haave, jota kohti Riika kurkottelee muun muassa keräilemällä vanhoista kartanoista tuttuja perinteisiä viherkasveja.
– Tämä on unelmiemme kaupunkikoti, jossa voisimme hyvin asua seuraavat neljäkymmentä vuotta. Eikä tätä varmaan koskaan pystyisi myymäänkään noiden kaakeliuunien takia. Mutta ehkä me vielä joskus löydämme vanhan kartanon kesäkodiksi, Riika toteaa.
