
Peilisaareke ja hopea amme! Valkean kodin jälkeen jotain ihan muuta, toivoi lapsiperhe sisustusarkkitehti Marika Arolta
Sisustusarkkitehti Marika Aro suunnitteli lapsiperheelle kodin Eliel Saarisen piirtämään entiseen kadettikouluun. Hän rikkoi liiallista harmoniaa muun muassa ”ihanan övereillä valaisimilla”.
Eliel Saarisen suunnittelema jugendlinna hehkuu oranssina. Täällä on koulutettu sotilaita ja suunniteltu ilmapuolustusta – ja nyt täällä leikitään. Eija-Riinan, hänen puolisonsa ja kouluikäisten kaksosten koti on täynnä designia, taidetta ja hauskoja ratkaisuja. Oli selvää, että he halusivat suunnitteluun avukseen sisustusarkkitehti Marika Aron, koska he pitävät tämän tavasta luoda kerroksellisuutta ja tunnelmaa.
Kadettikoulun, Helsingin Munkkiniemen historiallisen maamerkin, saneerasi asunnoiksi Aalto Real Estate, ja rakennuttajan arkkitehti oli miettinyt valmiiksi monia kauniita detaljeja, kuten ovilehdet ja kipsikoristeet. Marika Aro hyppäsi mukaan heti asunnon saneerauksen käynnistyessä ja auttoi perhettä niin sävyjen ja materiaalien valinnassa, oviaukkojen korkeuden suunnittelussa kuin tilojen viimeistelyssä oikeilla aksenteilla.
– Emme halunneet perinteistä arvoasuntotunnelmaa vaan tuoda leikkisyyttä ja iloa esimerkiksi peileillä, taiteella ja tekstiileillä. Lisäksi halusimme, että jokaisessa huoneessa on omanlainen fiilis, Marika kertoo.
Edellisessä kodissa oli valkoiset seinät ja tammea, mutta nyt oli värien aika. Seinien sävyjä he valitsivat kaikkien sääntöjen vastaisesti pimeänä talvi-iltana perheen edellisessä kodissa, hämyisässä keinovalossa.
– Teimme valinnat nopeasti fiilispohjalta. Kyse on kuitenkin vain maalista, Eija-Riina muistelee.

Asukkaat Eija-Riina, puoliso ja kouluikäiset kaksoset.
Koti 161 neliön huoneisto Helsingin Munkkiniemessä Eliel Saarisen piirtämässä ja vuonna 1919 valmistuneessa jugendkiinteistössä. Kadettikouluna tunnetun talon saneeraus asunnoiksi valmistui 2022.
Pehmeä lepopaikka

Ruokailutilassa on olohuonemaisia elementtejä, kuten raakasilkkiverhot, pehmeä matto ja taidetta. Taulu on Rauha Mäkilän. Muranolainen valaisin on tilattu Sogni Di Cristallolta ja koottu itse kymmenistä osista. Eero Saarisen Tulip-pöydän kivitaso on yllättävän kätevä käytössä. ”Marmori on armollinen materiaali, sillä se on kaunista myös silloin, kun siinä alkaa näkyä elämisen jälkiä”, Marika Aro sanoo. Tarjoiluvaunu on Tectan, matto Marokosta.
Leijuva kirjahylly

Classiconin Matéria-pöydät kestävät kulutusta, toisin kuin Timo Sarpanevan Kukinto-vaasi, joka sai uuden muodon kaaduttuaan lasten leikeissä. Paksu seinä tarjosi luontevan paikan kiinteälle vitriinikirjahyllylle, jossa on valaistus. Kattovalaisin on Serge Mouillen, Wassily-nojatuolit Knollin. Seinien siniharmaa sävy on Tikkurilan S430 Suitsuke.
Jotain muuta kuin ryhtiä

Siinä missä edellisen asunnon sohva oli ryhdikäs nahkasohva, perhe halusi tähän kotiin todellisen laiskanlinnan. Josef Frankin Svenskt Tennille suunnittelema Liljevalchs on osoittautunut juuri sellaiseksi. ”Tärkein kriteerimme oli, että siihen täytyy mahtua loikoilemaan koko perhe”, kertoo Eija-Riina. Lipasto on Finn Juhlin Sideboard. Muotokuvissa on esi-isiä lasten isän puolelta. Keraaminen leijona on hankittu Ukrainan-matkalta, Marikan suunnittelemasta hotellista.
Viiston valon tunnelmaa

Valaistuksella on valtava merkitys, sillä Suomessa iso osa kodissa vietetystä ajasta tapahtuu pimeän aikaan. Kodissa on useita näyttäviä kattovalaisimia, mutta iltaisin niitä ei juuri pidetä kytkettyinä vaan valo tulee pienistä ja tunnelmallisista valonlähteistä. Pöytävalaisin on italialaisen Veninin ja ostettu Helena Orava Design Projectsista. Offset-vedos on Reidar Särestöniemen. Pöytä on Classiconin Matéria-sarjaa. Seinien siniharmaa on Tikkurilan S430 Suitsuke.
”Halusimme rikkoa liiallisen harmonian, ja ihanan överit valaisimet ovat yksi ratkaisu siihen.”
Leikkisiä heijastuksia

Snaideron keittiö kuului rakennuttajan tekemiin valintoihin, ja keittiösuunnitelmaa muokattiin asukkaiden toiveiden mukaan Marikan avustuksella yhteistyössä Orizzonten kanssa. Tilaan saatiin kekseliäisyyttä heijastavilla peilipinnoilla ja petrolinvärisellä tasolla, joka on Durat Palace -mallistosta. Saarekkeen antiikkipeilit Marika tilasi lasitusliikkeestä. Kattovalaisin on tšekkiläisen Lasvitin Cipher, ja seinässä on Joe Colombon vuonna 1970 Olucelle suunittelema Colombo-valaisin. Taulu on Rauha Mäkilän.
Sinivihreän variaatioita

Rauha Mäkilän työ kulki mukana edellisestä asunnosta, ja sen paikaksi valikoitui keittiö. ”Rakastamme Rauhan töitä. Niiden värit ja tunnelma saavat meidät hyvälle tuulelle ja muistuttavat päivittäin siitä, että kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti”, Eija-Riina kertoo. Petrolinvihreä taso on Duratin.
Hopean hohtoa

Kylpyhuoneen rauhallinen tunnelma tuo mieleen ylellisen hotellin spa-osaston. Luonnonvalo kulkee tilaan makuuhuoneen kautta. Huoneen tähti on hopeisena kiiltävä kylpyamme, joka tilattiin virolaiselta Gemlookilta. Seinien laatat ja mosaiikkilattia ovat ABL-laattojen valikoimasta. Jakkara on Zanatin Stonehenge.
Kauniisti laskeutuvat pitkät verhot tuntuvat lisäävän huonekorkeutta entisestään.
Raakasilkki toistuu

Sängynpäädyssä on hyödynnetty raakasilkkitapettia. ”Sänky näkyy olohuoneeseen pariovien kautta, joten halusimme näyttävän mutta tyylikkään sängynpäädyn. Raakasilkki tuntui luontevalta ratkaisulta, sillä sitä on myös asunnon verhoissa”, Marika Aro kertoo. Yöpöytänä toimivan ruukun on kaksosten pappa tuonut 80-luvulla Japanista.
Meikkipaikka luonnonvalossa

Makuuhuoneen suuri ikkuna tarjoaa paitsi avaran näkymän myös runsaasti luonnonvaloa, joka taas tekee tilasta oivan meikkaamiseen. Vanha meikkipöytä on saatu pitkäaikaislainaan, kun sille ei enää löytynyt paikkaa ystävän kotoa. Oviaukkoa korotettiin ja levennettiin, jotta tilaan saatiin vanhan asunnon tuntua. Ikean pikkupatjat on päällystetty Klaus Haapaniemen kankailla.
Pystylinjat kohottavat

Kauniisti laskeutuvat pitkät verhot tuntuvat lisäävän huonekorkeutta entisestään. Raakasilkkiset verhot kodin eri tiloissa ovat Nya Nordiskan Raja-kankaasta. Taulu on Maiju Salmenkiven. Makuuhuoneen seinien sävy on Tikkurilan H459 Chai. Päiväpeite on Stockmannilta. Raidalliset tyynynpäälliset ovat Marimekon, niiden takana olevat Missonin.
Hyvästit tyylipuhtaudelle

Muutossa mukana tuli paljon perheelle rakasta taidetta ja ruokailuryhmä. Valtaosa kalusteista on hankittu tähän asuntoon, sillä entiset huonekalut eivät istuneet uuden kodin mittasuhteisiin ja tyyliin. Liiallista tyylipuhtautta on haluttu rikkoa väreillä ja hulluttelevilla yksityiskohdilla. Mattoja on ostettu pikkuhiljaa muun muassa matkoilta ja huutokaupoista. Seinien sininen on Tikkurilan L430. Grafiikantyö on Kuutti Lavosen ja maalaus Otto Suutarin.
Energiaa ja rauhaa

Asplundin Luc Deluxe -senkki antoi innoituksen koko työhuoneen sävymaailmalle. ”Seinien sininen taittuu todella vahvasti harmaaseen, ja huoneesta tuli siksi hyvin rauhoittavan sävyinen”, Marika Aro kertoo. Kaksosten papan aikoinaan 80-luvulla hankkima öljyvärimaalaus tuo huoneeseen energiaa. EA 217 -tuoli on Charles ja Ray Eamesin suunnittelema ja Vitran valmistama. Veninin Nopuram-pöytävalaisimen on suunnitellut Ettore Sottsass. Kattovalaisin on Artekin A335B.
Oma galleria eteisessä

Eteiskäytävän kaareva seinä tarjosi galleriamaisen tilan taiteelle. Koska asukkaat olivat jo aiemmin ihastuneet Rauha Mäkilän maalauksiin, oli luontevaa tilata häneltä työ tähän kotiin. Lopputuloksena syntyi viiden teoksen toteutus, joka jatkuu lisäksi väriläikkinä seinäpinnoissa. Sävymaailmaan solahtava penkki on Studio Asaïn Arflexille suunnittelema Sigmund.
Elävä tila lasten ehdoilla

Viuhkan muotoinen, korkea huone mahdollistaa monenlaisia ratkaisuja, joista monet ovat vielä suunnitteluasteella. ”Tila elää lasten ja heidän ystäviensä mukana. Voi olla, että joku päivä täällä onkin parvi”, Eija-Riina kertoo. Ligne Roset’n smaragdinvihreä Togo on mukava pesä koulupäivän jälkeiseen lueskeluun ja loikoiluun. Hanni Koroman Avata-kaapin on ajateltu kulkevan tyttöjen mukana eri elämänvaiheiden läpi. Seinien sävy on Tikkurilan X420 Neito.
