900-neliöisestä bilemestasta tuli kolmen sukupolven koti – entiseen tienvarsiravintolaan remontoitiin kaksi asuntoa

Kesällä nuori Leena Lundell pyöräili usein uimaan Vihdin Iso-Myllylammelle. Hän muistaa retket hyvin aikuisenakin. Matkaa kertyi kotoa Nummelasta viitisen kilometriä. Uimarannan kupeessa seisoi suosittu bilemesta, vuonna 1964 rakennettu Myllylampi. Siellä Leena kävi 1990-luvulla tanssimassa ja viettämässä juhannusta. Moni juhli arvostetussa ravintolassa häitään. Kuinkahan moneen kotialbumiin on kiinnitetty valokuvia Myllylammella vietetyistä nuoruuden tähtihetkistä?

Leena Lundell viihtyy keittiössä. Kokin toimia voi seurata baarijakkaroilta.

Vanhan Turuntien varrella sijaitsevan kiinteistön tarina ravintolabisneksessä hiipui uhkaavasti, kun Turun moottoritie valmistui vuonna 2009. Lähiliikenne tyrehtyi ja suositun taukopaikan asiakkaat katosivat. Rakennuksen ikkunoihin ilmestyi lappu: VUOKRATAAN. Leena huomasi ilmoituksen. Hän työskenteli läheisessä Saukkolassa vanhempiensa Aulis ja Anja Lundellin perustamassa perheyrityksessä Aulis Lundell Oy:ssa.

Mikä sattuma, Leena ajatteli. Teräsprofiileihin erikoistunut yritys oli alkanut valmistaa innovatiivisia liukuovia, jotka herättivät kasvavaa kiinnostusta kuluttajamarkkinoilla. Kuluttajat halusivat tutkailla ovia paikan päällä, ja nyt niille tarjoutui sopiva esittelytila.

– Yrityksemme vuokrasi kiinteistön yläkerran ja remontoi sen. Kiinteistöä yritettiin myydä meille, mutta emmehän me olleet kiinteistösijoittajia, Leena muistelee.

Vuonna 1964 valmistuneen talon julkisivussa oli alun perin paljon enemmän ikkunapintaa nykyiseen verrattuna.

Avara olohuone oli aiemmin ravintolasali, jossa katseltiin Myllylammelle drinkkilasi kädessä.

Vuonna 2016 kiinteistö päätyi kuitenkin monen mutkan kautta Leenan yksityiseen omistukseen. Sijainti oli täydellinen ja sikäli ainutlaatuinen, että niin lähelle rantaa ei Suomessa saanut enää rakentaa. Perusteellisesti Leenan elämä mullistui seuraavana vuonna, kun hän tutustui ruotsinlaivalla Sami Huttuseen. Loppu on niin Leenan, Samin kuin Aulis Lundell Oy:n yhteistä historiaa.

Tänä päivänä Leena ja Sami sekä Aulis ja Anja asuvat saman katon alla Myllylammen läpikotaisin remontoidussa talossa. Välillä talossa käy huiske, kun Leenan kaksi ja Samin kolme lasta pyörähtävät vuorollaan kyläilemään.

Neljänsadan neliömetrin kokoinen ulkoterassi peittyy talvella lumeen, mutta kesäkaudella se on ahkerassa käytössä.

Myllylammen, tuttavallisemmin "Mylliksen", piha on aidattu.

Myllylammen pihaan ajetaan pitkän aidan päädyssä olevasta isosta portista. Aidan kyltissä lukee osoite ja talon nimi, Myllis. Tontti oli pakko aidata, sillä aiemmin, jo Leenan nuoruudessa, ravintolan ranta oli yleisessä käytössä. Kun kiinteistö siirtyi uudelle omistajalle ja ranta muuttui yksityiseksi, paikkakuntalaiset protestoivat.

– Olimme Vihdin vihatuimmat ihmiset. Kiinteistö oli aina ollut yksityisessä omistuksessa, mutta sitä ei ymmärretty. Olimme vieneet rannan, Leena selventää.

Aita ärsytti joitakin siksi, että tutulle rannalle ei päässyt enää polskimaan, ja toisia siksi, että komeassa aidassa ei lukenut, mistä se oli peräisin. Aita on Lundellien perheyrityksen kädenjälkeä.

– Emme osanneet miellyttää ketään, Leena toteaa hiljaa.

Tilanne on rauhoittunut ja uijat ovat siirtyneet tontin viereiselle, Vihdin yleiselle uimarannalle. Ensi kesänä heitä saapuu varmasti jälleen sankoin joukoin; pohjavesialueella sijaitseva lampi tunnetaan laajalla alueella puhtaasta vedestään.

Talvisena pakkaspäivänä Myllylampi on jäässä ja lumivaipan suojassa. Laiturin päässä ei näy avantoa, mutta ehkä sellainen sinne vielä ilmaantuu. Talossa asuu nimittäin talviuimareita.

Ulko-oven avaa iloinen vanha mies, Aulis Lundell. Hänen lemmikkinsä, toyterrieri Amo, uhkaa karata, ja hän houkuttelee koiraa sisälle. Kädenpuristus on luja. Amon napattuaan Aulis katoaa ovesta sisälle, ja Leena johdattaa peremmälle.

Olohuoneen keskellä seisovan ruokapöydän ääressä voi nauttia Lotta Sirénin teoksesta Lumo.

Johanna Oraksen teos Suomi-neito täydentää Myllylammen monipuolista taidekokoelmaa.

Seinän sisään liukuva Liune-ovi säästää tilaa. Ovea koristaa Nina Kellokosken kesäinen valokuvateos.

Avarassa olohuoneessa istuu Sami läppärin ääressä. Hän tekee etätöitä ja kääntää yrityksen ovimateriaalia ruotsiksi. Ruotsin kieli häneltä sujuu, sillä hän syntyi Tukholmassa suomalaisille vanhemmille ja eli lähes koko elämänsä Ruotsissa. Osoite muuttui, kun hän kohtasi Leenan ja ajautui Saukkolaan uuden naisystävänsä luotsaaman yrityksen kanssa yhteistyöhön. Leena on Aulis Lundell Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

– Sami toimi rakennussuunnittelijana Pyörre-talossa, jonka rakensimme Lohjan asuntomessualueelle vuonna 2021. Pyörre yhdisti meidät, Leena kertoo.

Leena ei mainitse kohdetta vain siksi, että talo lujitti pariskunnan keskinäisen siteen, vaan siksikin, että pyöreänmuotoinen omakotitalo oli valmistuessaan vähähiilisen asuinrakentamisen edelläkävijä – ja samalla innostava haaste laivan tuomalle ruotsinsuomalaiselle rakennusalan ammattilaiselle. Talon runko on valmistettu Leenan firman tuotteista, teräsprofiileista. Niitä löytyy Myllylammen kodistakin vähän joka paikasta: katosta, väliseinistä, ovista ja räystäistä. Näkösällä niitä on sisätiloissa kuulemma vain yhdessä paikassa, alakerran vessan katossa.

Entisestä ravintolamaailmastakaan ei näy jälkiä, mutta Leena muistaa interiöörin yhä elävästi.

– Tästä alkoi baaritiski ja täällä olivat asiakaspaikat. Yläkerta oli kuin akvaario, seinät olivat lasia, hän kuvailee paikkoja esitellessään.

Tänä päivänä etupihalle antava seinä on umpinainen ja järvelle antava seinä lasipintaa. Ikkunan edessä nököttää tyhjä Mikki-pallotuoli, jälkikasvun suosikki. Useimmiten lapsikatraasta asuu talossa aina joku, joskin haastattelupäivänä lasten huoneet ovat tyhjät.

Talon huoneista on upeat maisemat lammelle.

Isossa makuuhuoneessa on tilaa myös työskentelylle.

Talon terassilla on lasikaide, jonka ansiosta näkymä lammelle on yläkerrastakin esteetön.

900 neliömetrin kokoinen talo jakaantuu kahteen kerrokseen ja kahteen erilliseen asuntoon. Isommalla puolella asuu Leena perheineen ja pienemmällä Leenan vanhemmat. Alun perin suunnitelmissa ei ollut muuttaa yhteen, mutta Myllylammen anteliaat neliöt tarjosivat tilaisuuden kolmen sukupolven yhteisasumiselle.

– Se on kätevää työnikin kannalta, näen, missä mennään, eikä minun tarvitse ajella paikasta toiseen. Ollaan aina tultu hyvin toimeen, Leena sanoo.

Aulis sairastaa Alzheimerin tautia, ja Anja toimii hänen omaishoitajanaan. Leena jatkaa vanhempiensa työtä perheen ainokaisena; sukupolvenvaihdoksen kolmikko teki vuonna 2006.

Auliksen nimi vilahtaa puheen lomassa Leenan esitellessä ovia. Ne ovat samaisia liukuovia, joiden esittelytilaksi Myllylammen tyhjänpantiksi jääneet tilat ensi alkuun vuokrattiin. Liune-ovet syntyivät asuntojen esteettömyysmääräysten vuoksi. Arkkitehdillä oli pulma ratkottavana: pyörätuolin piti mahtua kääntymään ympäri muun muassa kylpyhuoneessa, mutta tilan neliömäärää ei voinut kasvattaa, ovikin oli tiellä. Hän kysyi vinkkiä Leenalta. Ratkaisu löytyi. Oven ei tarvitse aina kääntyä, vaan se voi liukua seinän sisään.

– Me loihdimme ovilla lisää tilaa, Leena kuvailee bisnesideaa.

Oven voi jättää valkoiseksi tai siihen voi lisätä koristeellisia printtielementtejä. Leena on elävöittänyt omia oviaan taiteilija Lotta Sirénin taiteella ja valokuvaaja Nina Kellokosken valokuvalla.

Alakerran wc:tä ja miesluolaa reunustava seinä on vuorattu omalta pihalta kaadetuista männyistä, jotka Leena on spreijannut eri väreillä.

Vaatehuoneen divaanille on helppo jättää vaatteita odottamaan ripustamista.

Myllylammen spesialiteetit kruunaa vanha tavarahissi, joka kuljettaa veikeästi kolisten halukkaat yläkerroksesta alakerrokseen; porraskäytävää ja portaita on kerrosten väliltä turha etsiä. Alakerroksessa avautuu oma valoisa tilansa, joka muuntuu moneen: joogatunteihin, seminaarinpitoon ja saunailtoihin. Leenalla on joogaopettajan pätevyys, ja hän ohjaa satunnaisesti yin- ja flow-joogatunteja perheenjäsenilleen tai kavereilleen. Jooga auttaa häntä rauhoittumaan hullunmyllyn keskellä. Tosin aina sekään ei toimi.

– Kun huomaan kesken joogan olevani keittiössä, tajuan, että jotain on tehtävä.

Ehkä tuo ”jotain” on vastaisuudessa vaikkapa ensimmäisen lapsenlapsen kasvun seuraamista, kun Leenasta, 56, tulee isoäiti.

Leena ohjaa satunnaisesti joogatunteja läheisilleen.

Mustavalkoisen saunan sydän on Tulikiven valkoinen kiuas. Seinien laudoitus on peräisin kotipihan männyistä.

Sokkeloisesta alakerrasta löytyy lukuisia persoonallisia yksityiskohtia, muun muassa aiemmin mainittu vessa, jonka katossa Saukkolan tehtaassa valmistettu teräsprofiili näkyy paljaalle silmälle. Hmm, eikö kuumasinkitty teräs ole tavallisesti harmaata?

– Minä spreijasin profiilit kuparinväriseksi, Leena paljastaa.

Siten katto luo harmonisen sävymaailman kuparisten hanojen ja pöytätason tumman graniitin kanssa. Kukahan talossa on toiminut sisustusarkkitehtina?

– Minä, Leena vastaa ja naurahtaa.

Sisustustyöt sujuivat talossa sutjakkaasti, toisin kuin moni muu asia. Yllätyksiä ropisi korjausvaiheessa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Edes rakennusalan ammattilaiset eivät hoksanneet asettaa kyseenalaiseksi asioita, jotka vaikuttivat itsestäänselvyyksiltä. Vasta kaupanteon jälkeen uusille omistajille selvisi, että talossa ei ollut missään eristeitä. Eikö edes katossa?

– Katosta löytyi sata milliä villaa ja kaksi Sosialidemokraatti-lehteä. Avasimme rakenteita ja luulimme avanneemme tarpeeksi, mutta olimme väärässä, Leena kertoo.

Siinä kantapään kautta oppineen vinkki niille, jotka haaveilevat vastaavanlaisesta hankkeesta. Vanhat rakenteet kannattaa aina avata – asiantuntijan toimesta – vaikka olettaisi, että kaikki on kunnossa; Myllylammella tiiliseinäkin oli tyhjää täynnä. Kaikki piti purkaa ja rakentaa uudelleen. Kattoon pantiin villaeristettä 40 senttiä.

Vaivannäkö kannatti, sillä lopputulos on hyvin mieluinen koko perheelle.

– Meillä on täällä hyvä energia, kaikki on niin onnistunutta, Leena kiteyttää.

– Alakerrasta tuli tosi kiva, meillä ei ollut tarkkoja suunnitelmia, mentiin fiiliksen pohjalta. Parasta täällä ovat ihmiset, Sami täydentää.

Leena Lundellille ja Sami Huttuselle luonto on tärkeä osa asumista ja hyvinvointia.