Meidän Talo

Ihan kuin muumitalo! Kolmen sukupolven talolla on paitsi värikäs ulkoasu myös värikäs historia

Mikkeliläisten Hännisten vuonna 1932 rakennetussa, perheen isän kunnostamassa talossa oli ennen leipomo ja kauppa. Nyt saman katon alla on galleria, kehystämö ja kolme sukupolvea.
Kuvat Anna-Katri Hänninen

Vähän kuin muumitalossa. Ovia ei ole aina lukittu yöksi, ja kulturelli perhe elää boheemin rennosti. Valokuvaaja-galleristi Anna-Katri Hännisen nelivuotias Saana-tytär voi piipahtaa kotoaan koska tahansa käytävän päässä sijaitsevaan isovanhempiensa huoneistoon.

Kun mikkeliläiset Merja Ihanus-Hänninen ja Ari Hänninen ostivat 90-luvun alussa kiinteistöyhtymästä 150 neliön kaksion, he eivät osanneet aavistaa, että omistaisivat joskus kokonaan liki 600-neliöisen talon. Tai kuinka vuosikymmenien päästä siinä asuisi perhettä kolmessa sukupolvessa. Puhumattakaan, että postissa työskennellyt ja judotatameilla menestynyt urheilijaisä vaihtaisi alaa ja perustaisi taloon kehystämön ja taidegallerian.

– Talo on elänyt meidän mukana, ja me olemme eläneet ja kasvaneet sen mukana. Kun saunoimme ensimmäistä kertaa, lämmitimme vettä yläkerran hellalla. Istuin raskaana muutaman lankun päällä kynttilänvalossa. Silloin mietin, että tuleekohan koskaan päivä, jolloin kokemukselle voi nauraa, Merja muistelee.

Talon suuruus havainnollistuu parhaiten takapihalta. Nykyään noin puolet pienkerrostalosta on galleriana, toinen puolikas asuin- ja varastotiloina. Alakerrassa vuokralla on kosmetologi.

Hännisten talon koko havainnollistuu parhaiten takapihalta. Alunperin puupintainen rakennus on vaatinut rappausta ja ulkomaalausta noin viiden vuoden välein.
Perheen taidegalleria, GalleriAri, juhli 20. juhlavuottaan vuonna 2019, jonka kunniaksi taiteilija Salla Ikonen maalasi talon seinään Attitude-nimisen (suom. asenne) muraalin.

Kun Hänniset saapuivat katsomaan asuntoa, iäkäs rouva kitki pihalla nokkosia paljain käsin. Se oli ensikohtaaminen talon toista päätyä ajoittain asuttaneen, aikoinaan sotaa Ruotsiin paenneen Irja-rouvan kanssa. Hänen äitinsä oli yksi kolmesta arkkitehti Aarne Ekmanin suunnitteleman talon rakennuttajista vuonna 1932. Talon päädyssä, jonka Merja ja Ari ostivat, palveli alun perin leipomo ja sittemmin maito- ja sekatavarakauppa.

Jo ennen kuin kaupat oli virallisesti tehty, kaksio oli purettu raakileeksi. Koska huoneisto oli ollut alkuperäisessä alkeellisessa asussaan, lähes kaikki meni uusiksi. Talon pelastus on ollut Ari, joka on osannut ja himoinnut kunnostaa sitä. Oppi on perua nuoruudesta, jolloin hän oli kesäisin kirvesmiesisänsä opissa rakentamassa taloja ja kesämökkejä.

Anna-Katrin perheen asunto on hänen lapsuudenkotinsa, jossa vanhaa tunnelmaa tuovat alkuperäiset hirsiseinät. Taiteilija Urho Kähkösen maalaus oli ensimmäinen taideostos kotiin oman gallerian ulkopuolelta.
Anna-Katrin perheen leivinuunissa muhii säännöllisesti ruoka koko porukalle. Alkuperäinen leivinuuni purettiin ja tilalle muurattiin pienempi. Seinällä oleva teos on Kaija Juurikkalan.
Perheen nelivuotias päivänpaiste Saana hauskuttaa usein isäänsä Attea ja isovanhempiaan. Anna-Katrin perhe kokoontuu usein saman pöydän ääreen läheisten seinänaapureidensa kanssa.
Hännisten talon historia on ollut värikäs ja vaiheikas, mikä tekee siitä erityisen.

Ensimmäisen huoneen valmistuttua perhe muutti uuteen kotiin. Anna-Katri oli silloin parivuotias. Muutama vuosi meni täysin remontin keskellä. Vesipisteitä oli vain yksi, ja aina jokin nurkka työn alla. Ari remontoi vapaa-aikanaan niin myöhään kuin jaksoi ja heräsi alakerran patjalta aamuviideltä jakamaan postia. Usein hän hoiti myös judon nuorten maajoukkuevalmentajan töitä puhelin toisessa ja vasara toisessa kädessä. Samaan aikaan perhe odotti vielä kuopustaan Aatia.

Kun yläkerta oli saatu juuri viimeisen päälle valmiiksi, Ari keksi tempaista veljensä kanssa timanttilaikalla alakerran tiiliseinän ovesta leveämmän. Kaiken piti olla teipattu, mutta yksi vasaranpään kokoinen reikä yllätti tupruttamalla punaista tiilipölyä tasaisesti kahteen kerrokseen. Pölyä löytyi hirsistä vielä vuosien päästä.

– Sanoin juuri kaupasta saapuvalle vaimolle, että ihan pikku juttu, ole vähän aikaa ulkona, Ari nauraa.

Kun rapatuksi ja purutäytteiseksi luultu talo paljastui aikoinaan pinkopahvien alta täydeksi yllätykseksi hirsirunkoiseksi, se tuntui kuin lottovoitolta.

Merjan ja Arin kotona jackrussellinterrieri Evekin nauttii leppoisasti taiteesta. Sohvan yläpuolelta kodin on löytänyt taiteilija Lauri Nykoppin teos.
Talon kaikki alkuperäiset 15 kaakeliuunia lämmittävät yhä. Seinällä on Kaija Juurikkalan talon vanhemmasta emännästä Merjasta maalaama sielun muotokuva.
Merjan ja Arin asuntoon tulvii valoa katutason ikkunoista. Valoisuutta haluttiin tuoda vielä lisää laittamalla vanhan puulattian päälle vaalea saarniparketti.
Merja ja Ari ovat halunneet säilyttää muistona myös talon alkuperäisen lieden. Ari on remontoinut heidän asuntonsa alkuperäisestä 1932-luvun asusta toimivaksi ja viihtyisäksi kaksioksi.

Talon toisessa päädyssä asuvasta Irja-rouvasta tuli perheen hyvä ystävä. Merja muistelee, että naapuri kuului ruotsalaiseen Fredrika Bremer -naisasialiikkeeseen ja luennoi Ruotsin yliopistoissa naisen asemasta taiteissa. Merja käytti kaupassa varakasta rouvaa, joka saattoi kantaa vanhassa laukussaan kymmentätuhattakin markkaa siististi setelinipuissaan. Raha oli menettänyt hänelle täysin merkityksensä aiheuttamalla epäonnea.

Kun yhteinen aika rouvan kanssa loppui, kuolinpesä laittoi talon päädyn vuokralle. Huoneisto oli lähes alkuperäisessä kunnossa, ja vuokralaisiksi saatiin lähinnä kannabiksen käryisiä laitapuolen kulkijoita. Ari jopa pelkäsi välillä, milloin puutalo palaa.

– Kun huumepoliisi alkoi tulla hyvän päivän tutuksi, soitin Ruotsiin perikunnalle, että heidän täytyy joko remontoida asunto, jotta saadaan kunnolliset vuokralaiset tai laittaa se myyntiin.

Variksetkin nauroivat, ja lähipiiriä lukuun ottamatta 99 prosenttia piti minua hulluna. Entinen urheilija, joka aikoo perustaa gallerian.

Merja ja Ari päättivät pelastaa talon ostamalla toisen päädyn kuolinpesältä. Koska Ari oli aikoinaan remontoinut oman puolensa talosta, toisen päädyn huono kunto ja myrkynvihreät seinät eivät enää säikäyttäneet. Kovalevylattian alta lankkujen kätköistä löytynyt ikivanha sotilasmiekka silti säväytti.

Päämajakaupungin historia ulottuu jopa seinien sisälle; yhdessä huoneessa asui ylipäällikön kanslian sihteeri Brita Kananen, jolla oli sotahistorian mukaan vilkas seuraelämä ja salasuhde kenraali A.F Airoon.

Hännisistä tuntuu jännittävältä asua talossa, jonka historia on värikäs. Kerran vuosia sitten galleriassa työskennellessään Merja huomasi talon ulkoseinään nojaavan, liikuttuneen vanhuksen. Mies oli tullut Australiasta katselemaan lapsuusmaisemiaan. Hänen karjalaisevakkoperheensä oli asunut talon alakerrassa. Mies oli rikkonut lapsena upouuden pyöränsä samassa mäessä, jossa Anna-Katrikin pienenä päihitti naapurinpojan päätymällä pihan orapihlaja-aitaan.

GalleriAri ulottuu kesäisin ullakolle. Ennen vintti oli lapsille talon salaperäisin paikka täynnä kanakoppeja. Alkuperäinen lattia oli uiva, välipohja täynnä multaa ja sammalta.
Kynnys astua GalleriAriin on pyritty pitämään matalana.
Turun kaakelitehtaan pönttöuuneja tuli ikävä, kun perhe asui välillä muualla. Tulisijat oli laitettu alkuvuosina sähkövastukselle ja hormeihin oli kaadettu hiekkaa.

Taide tuli perheeseen Merjan ansiosta. Kun vaimon maalaamia akvarelleja piti kehystää, Ari astui ensimmäistä kertaa elämässään kehystämöön. Kun liike oli myynnissä, Ari soitti vaimolleen ja osti liikkeen. Hän opiskeli ja innostui kehystämisestä niin, että päätti lopettaa vakituisen työnsä postissa. Sitten tuli idea perustaa kotitaloon Mikkelin ensimmäinen taidegalleria, GalleriAri.

– Variksetkin nauroivat, ja lähipiiriä lukuun ottamatta 99 prosenttia piti minua hulluna. Entinen urheilija, joka aikoo perustaa gallerian. Se, ettei ollut taidetaustaa, sidoksia ja ennakkoluuloja mihinkään taiteenlajiin, on ollut suuri etu, Ari toteaa.

GalleriAri juhlii nyt 20-vuotista taivaltaan. Filosofia on yhä sama: taide kuuluu kaikille. Kynnys astua sisään on pyritty pitämään mahdollisimman matalana, eikä mikään taide ole vierasta.

Galleria oli ensimmäisen vuotensa yhdessä huoneessa, mutta nykyiset tilat ulottuvat kesäisin aina tunnelmalliselle ullakolle. Yrittäjyyttä on vahvistanut 4. danin judokalle tuttu budohenki: keskittyminen olennaiseen, ja kaikki mitä tehdään, tehdään kunnolla. Mitä paremmin kerralla teet, sitä vähemmällä lopulta pääset. Usko ei ollut koetuksella ensimmäisenäkään vuonna, jolloin ei myyty yhtään taulua.

Kotitalon portailla Merja Ihanus-Hänninen, Ari Hänninen, Atte Santapukki, Anna-Katri Hänninen sekä Saana Santapukki ja koira Kinos.

Rajanveto työlle ja vapaa-ajalle ei ole aina helppoa, vaikka Hänniset tunnustautuvat eräänlaisiksi elämäntapaintiaaneiksi. Perhe muutti yksityisyyden vuoksi kahdeksaksi vuodeksi keskustaan funkkisasuntoon.

–Viimeinen niitti oli, kun olin hiukset pystyssä aamupalalla, ja taiteilija käveli koputtamatta sisälle kuraisissa saappaissaan, Merja kertoo.

Taiteilija halusi tuoda näyttelyynsä tauluja spontaanisti pääsiäisenä. Kun Hänniset asuivat muualla, talo oli vuokralla muun muassa taiteilijaresidenssinä.

Valoisassa ja modernissa kodissa tuli ikävä omakotitalon rauhaa, vapautta ja erityisesti talon viittätoista pönttöuunia. Samoihin aikoihin, pari vuotta sitten myös Anna-Katrin kolmehenkinen perhe päätti palata Etelä-Suomesta kotiseudulle.

Anna-Katri asuu rakennusinsinööripuolisonsa Aten ja tyttärensä Saanan kanssa entisessä lapsuudenkodissaan, mikä tuntui ensimmäisen puolen vuoden ajan oudolta ja nostalgiselta.

– Kaikki osapuolet ehkä taantuivat hetkeksi aikaan, jolloin olimme viimeksi olleet saman katon alla. Minustakin taisi tulla vähän teiniangstinen nuori, Anna-Katri muistelee.

Vanhemmat muuttivat seinänaapureiksi lyhyen käytävän päässä olevaan kaksioon. Molemmissa kodeissa vanhaa henkeä ja talon ryhtiä henkivät näkyville jätetyt hirsiseinät. Ari nauraa, että koti ja mökki alkavat näyttää työpaikalta – gallerialta.

Yhteiselo on sujunut mutkattomasti, sillä naapurit tuntee pienistäkin eleistä. Jos joku haluaa omaa rauhaa, sen näkee jo naamasta. Ehkä naapurit ottaa jopa tavallista paremmin huomioon, koska he ovat perhettä, jota näkee niin töissä kuin vapaalla. Isällä ja tyttärellä on lisäksi yhteinen kalastusharrastus.

Kolmen sukupolven välit ovat mutkattomat.

Kolmen sukupolven yhteiselo ei onnistuisi elleivät perhesuhteet olisi rennot ja tiiviit. Anoppi ja vävy tulevat niin hyvin toimeen, että ostivat äskettäin yhteisen pesukoneenkin.

Yleensä viikoittain Anna-Katrin leivinuunissa muhii ruoka koko porukalle. Ison pöydän ääressä maalataan usein yhdessä tai isovanhemmilla vietetään leffailtaa. Talossa lämpiää yksi sauna, joten saunavuorot ovat peräkkäin.

Aikuisten pelisääntöihin kuuluu koputtaa mennessään toisten asuntoihin. Koska Merja on kokenut kodissaan rajattomuuden tunteen julkisen tilan ja kodin välillä, hän haluaa kunnioittaa tarkasti toisten yksityisyyttä.

Kun Saana herättää mummon aamuvarhain pyytämällä aamupalaa, kolmen sukupolven elo saman katon alla tuntuu äärimmäisen onnelliselta ja siunatulta.

– Kun joskus puurran pienessä puutarhassani, taputan talon seinää ja kuiskaan, mitä rakas. Olen niin ylpeä, että talo on vielä kunnossa, Merja nauraa.

Anna-Katrin puoliso Atte viihtyy hyvin samassa talossa appivanhempiensa kanssa.
Puolivuotias Kinos vahtii Anna-Katrin perheen kotia ja rakastaa rapsutuksia.
Julkaistu: 9.1.2020
Kommentoi »