Pienen palon sammuttamista voi ensin yrittää itse asianmukaisilla alkusammutusvälineillä. Jos sammuttaminen ei ole mahdollista, palosuuntaan olevat ovet suljetaan, mennään ulos ja hälytetään välittömästi apua. Ihmiset täytyy saada talosta ulos heti, sillä häkä tappaa nopeasti.
Tulipalon ennaltaehkäiseminen on ensiarvoisen tärkeää. Esimerkiksi palovaroittimia on hyvä testata tasaisin väliajoin. Uloskäynnit ja varateiden paikat sekä niiden kautta poistuminen kannattaa opettaa jo pienille lapsille.
Alkusammutuksen opettamisessa alle 10-vuotiaalle lapselle kannattaa kuitenkin olla varovainen. Lapselle kannattaa sen sijaan teroittaa, että palosta pitää heti kertoa aikuiselle. Lisäksi tulee ohjeistaa, että palon suuntaan johtava ovi suljetaan, talosta mennään ulos ja tämän jälkeen soitetaan hätänumeroon 112.
Varaudu alkusammutusvälineillä
Edullinen sammutuspeite soveltuu hyvin pienten tulipalojen alkusammutukseen. Rasva- ja öljypalot sammuvat sillä hyvinkin tehokkasti.
Kiinnitä sammutuspeite seinään näkyvälle paikalle, jotta sitä ei tarvitse etsiä ja sen saa nopeasti pois pussistaan. Jos sammutuspeitettä ei ole saatavilla, voi pieniä paloja yrittää tukahduttaa myös paksulla matolla.
ABC-paloluokitellut jauhesammuttimet sopivat lähes kaikkien palojen sammutukseen, oli sitten kyseessä kiinteiden, nestemäisten tai kaasumaisten aineiden palo. Jauhesammuttimella voi sammuttaa myös sähköpalon. Kun hankit jauhesammutinta, tarkista, että se on Turvatekniikan keskuksen hyväksymä.
Alkusammutusvälineiden käyttöä on myös tärkeää opetella jo etukäteen.
Palovaroitin kuntoon
Palovaroitin on kodin tärkein paloturvallisuuslaite. Jokaista alkavaa 60 neliötä kohden tulee olla vähintään yksi palovaroitin. Testaa varoittimien toimivuus kerran kuukaudessa. Jouluna on myös hyvä varmistaa, että läheisten, kuten isovanhempien, palovaroittimet toimivat.
Tarkista varatiet
Yläkerrassa pitää olla varatie ulos. Varatieksi soveltuu vähintään 60 cm korkea ja vähintään 50 cm leveä, välittömästi avattavissa oleva ikkuna. Jos yläkerran jokaisessa huoneessa ei ole omaa varatietä, huoneiden välillä olisi hyvä olla ovi, ettei hätätilanteessa tarvitse kiertää aulan kautta.
Varatietikkaat tarvitaan, jos pudottautumiskorkeus on enemmän kuin 3,5 metriä. Pudottautumiskorkeus tikkailta saa olla enintään 3,5 metriä, eli tikkaita ei tarvitse viedä maahan saakka.
Eteinen esteettömäksi
Vanhoissakin taloissa ovi pitää saada avattua sisäpuolelta ilman avainta. Pidä eteinen esteettömänä tavaroista. Pidä huoli myös siitä, että sulaketauluun pääsee helposti käsiksi, jotta sähköt voi katkaista tilanteen niin vaatiessa.
Tulipaloherkät keittiö ja sauna
Asuinrakennusten tulipalot syttyvät useimmiten keittiössä tai saunassa. Älä säilytä ylimääräistä tavaraa lieden, kiukaan tai sähköpattereiden lähellä. Valvo aina ruoanlaittoa. Älä kuivata saunassa pyykkiä. Kytke myös tarpeettomat sähkölaitteet pois päältä aina ulos lähtiessäsi.
Tarkkaile tulisijaa ja elävää tulta
Kiinteistön omistajana tai haltijana olet velvollinen järjestämään tulisijojen ja hormien nuohouksen kerran vuodessa. Huolehdi myös siitä, että tulisijat hormeineen ovat kunnossa ja suojaetäisyydet ovat riittäviä. Hanki jäähtyneelle tuhkalle palamaton kannellinen astia.
Älä koskaan jätä kynttilöitä ilman valvontaa.
Polttopuut ovat paloturvallisuusriski
Polttopuut eivät kuulu rakennuksen seinustalle – ne ovat myös paloturvallisuusriski. Tee polttopuille oma katos tai varasto, joka sijoitetaan turvallisen etäisyyden päähän asuinrakennuksesta.
Osastoi kattilahuone
Osastoi kattilahuone niin, että tulipalon sattuessa rakenteet estävät paloa leviämästä vähintään 30 minuutin ajan. Johtojen tai putkien läpiviennit tai muut muutokset eivät saa heikentää osastointia.
Turvallinen terassi
Sijoita nestekaasu- tai hiiligrilli vähintään kahden metrin päähän rakennuksen räystäslinjasta, polttopuukäyttöiset vähintään neljän metrin päähän. Nyrkkisääntönä voi pitää, että grilli on väärässä paikassa, jos sen päällä on asuinrakennuksen katto.
Aseta ulkotulet aina palamattomalle alustalle. Elävä tuli ei kuulu suoraan esimerkiksi puuterassin tai terassikalusteiden päälle.
Palovaroitin kellariin
Myös kellariin tulisi sijoittaa palovaroitin. Mikäli palovaroittimen ääni ei kuulu ylempiin kerroksiin kunnolla, kannattaa harkita sarjaan kytkettyä palovaroitinta.
Sijoita roska-astia oikein
Sijoita roska-astia vähintään neljän metrin päähän talon seinästä. 600 litran astialla suositus on 6–8 metriä, ja erillisen roskakatoksen etäisyyden on oltava kahdeksan metriä.
Kaasut ja palavat nesteet
Asuintiloissa saa säilyttää nestekaasua tai leimahduspisteeltään alle 55 asteessa palavia nesteitä tai aerosoleja enintään 25 litraa. Palavia nesteitä, joiden leimahduspiste ylittää 55 °C, saa säilyttää enintään 50 litraa.
Numerokyltti opastaa avun paikalle
Sijoita talon numerokyltti näkyvään paikkaan ja valaise se. Opeta jo leikki-ikäisille lapsille oma kotiosoite.
Kartoittaaksesi materiaalivahingot...
Laadi kodin arvotavaroista lista, jota säilytät esimerkiksi työpaikalla.