Meillä mukit meinaavat nykyään jäädä kaapin perälle, sillä katamme kahvipöytään mieluusti upouudet kirppisostokset, ­Santos-puhalluskupit 1960-luvulta.

Puhalluskuppeja valmistettiin Arabialla 1950–70-luvuilla. Nimi juontuu koristelu­tekniikasta: kuviot puhallettiin esineen pintaan kupin muotoisen sapluunan läpi kovalla paineella. Työvälineenä oli puhallinruisku. Arabian leima on vain lautasissa, ei kuppien pohjassa.

Kuvioita on kymmeniä erilaisia, ja samaa kuviota saatettiin tehdä useassa eri värissä. Värit ovat heleitä. Ajan pop-henkisen tyylin mukaisesti suosittiin sinistä, turkoosia, keltaista ja vihreää. 1970-luku toi värikartalle ruskean sekä kaksiväriset koristeet.

Puhalluskupit oli suunniteltu työläiskoteihin. Hinta oli edullinen, koska astioita ei tehty viimeisen päälle täydellisiksi, vaan pienet valuvirheet kuuluivat asiaan. Lasitus saattoi olla epätasainen ja värit hieman levinneet. Juuri rouhea ulkonäkö tekee puhalluskupeista monen mielestä niin ihanat. Vaikka kyseessä on massatuote, yksikään kuppi ei ole täysin toisensa kopio.

Kuppimallejakin on useita, muun muassa Kaj Franckin suunnittelema AA-malli ja Göran Bäckin BR-malli. Muodot olivat suoralinjaisia, jotta kuvioiden puhaltaminen onnistui. Koristeita suunnittelivat Arabian omat taiteilijat, kuten Raija Uosikkinen ja Esteri Tomula.

Alun perin kaikkia kuppeja ei nimetty, mutta jotkin koristeet ovat sittemmin saaneet omat, kotoisat nimet, kuten Molla, Armi, Kaide, Varpu, Retikka ja Marja.

Emme liene ainoa huusholli, jossa kahvikupit ovat alkaneet syrjäyttää mukeja. Pikakysely kaveripiirissä paljastaa, että monessa muussakin perheessä kahvipöytään on alettu kattaa perinteiset kupit ainakin silloin, kun on aihetta juhlaan.

Puhalluskupeista on paljastunut vielä yksi hauska ominaisuus. Kun ne kattaa pöytään, niistä irtoaa aina ­jutunjuurta­ seu­rueen kesken. Useimmiten mieleen ­kimpoaa kahvin tuoksuisia muistoja ­mummolasta tai lapsuudenkodista.