Avotakka

Kirjailija Tommi Kinnunen kunnosti raihnaisen talovanhuksen kodikseen – Villa Fatiman menneisyys on täynnä yllätyksiä



Kirjailija Tommi Kinnunen kunnosti raihnaisen talovanhuksen kodikseen – Villa Fatiman menneisyys on täynnä yllätyksiä

Kirjailija Tommi Kinnunen asuu 1800-luvun puutalossa, joka paljastaa salaisuuksiaan vaihe vaiheelta.
Teksti Kari-Otso Nevaluoma
Kuvat Timo Pyykkö

Tommi Kinnunen selaa valokuvia kännykästään.

– Tässä se on, papan rakentama lapsuudenkoti Kuusamossa.

Kaksikerroksinen rakennus valmistui vuonna 1946. Se näyttää ylisuurelta rintamamiestalolta, mutta sitä kutsutaan jälleenrakennustaloksi. Kuusamo pitkälti tuhoutui Lapin sodassa, joka oli päättynyt edeltäneenä vuonna.

– Talo on esikuva Neljäntienristeys-romaanini henkilöiden kodille, Kinnunen kertoo.

Paikka oli iso ja epäkäytännöllinen. Alakerrassa asui vuokralaisia, ja Kinnusten kuusihenkinen perhe piti hallussa yläkerran toista puolikasta, isoäiti toista. Lisäsiivessä toimi vanhempien pitämä valokuvaamo.

Nykyisin Tommi Kinnunen asuu puolisoineen Turussa, vuonna 1882 valmistuneessa puutalossa. Hän on lumoutunut talosta, jonka menneisyys ei jätä millään rauhaan.

– Talo luovuttaa yllätyksiä toisensa perään. Meillä on jopa salakomero, Kinnunen sanoo.

Ruokasalissa ja myös talon monessa muussa huoneessa on Morris & Co:n tapetit. Tämän mallin nimi on Golden Lily. Senkillä ja hyllyllä on Kerttu Nurmisen taidelasia. Olohuoneessa olevan kaappikellon rapistunut kellotaulu näyttää mennyttä aikaa. Kello on hankittu talon edelliseltä omistajalta.

Olemme ruokasalissa, ja kirjailija painaa kevyesti tummanruskeaa paneeliseinää. Siihen avautuu matala ovi, josta pääsisi sisään, jos vähän painaisi päätä.

Menneisyyden raottamisessa ovat auttaneet vanhat dokumentit, kuten rakennuspiirustukset. Niitä on kehystetty ja ripustettu huoneen seinille.

Talolla on nimikin, Villa Fatima. Se tulee kauppias Fatima Rosaura Antoinette Schalbergista, talon rakennuttajasta. Maakunta-arkiston ja seurakuntien asiakirjoista on selvinnyt, että Fatima oli naimaton ja hänellä oli kaksi naimatonta sisarta, Turun kuurojen koulussa opettajina työskennelleet Amanda ja Selma. Nykyinen olohuone oli tuolloin kauppa, ja ruokasalin paikalla toimi leipomo.

– Kun talon perustuksia aikanaan kaivettiin, tontilta paljastui neljä hauta-arkkua luurankoineen. Siitä ei ole tietoa, ketkä haudoissa makasivat, Kinnunen kertoo.

Kun Fatima kuoli kymmenen vuoden kuluttua talon rakentamisesta, sisaret myivät kiinteistön Karl Julius Hartmanille. Hänen aikanaan 1890-luvun lopussa kauppa ja leipomo väistyivät uusien asuinhuoneiden tieltä ja jugend korvasi alkuperäisen uusrenessanssityylin. Hartman perusti vuonna 1905 Verdandi-nimisen vakuutusyhtiön ja toimi myös vakuutusyhtiö Sammon toimitusjohtajana.

Hänen perujaan oli talosta löytynyt kolmella lukolla varusteltu, perhanan painava varainsäilytysarkku. Kun lahjoitimme arkun Turun maakuntamuseolle, sitä kantamaan tarvittiin kolme miestä, Kinnunen kertoo.

Ruokasalin katossa on yhä sama jugendvalaisin, joka ripustettiin sinne yli sata vuotta sitten, kun tila sisustettiin ajan muotityylin mukaiseksi. Ruokasali avartuu puutarhan puolella erkkeriksi. Rakenne on lisätty taloon 1900-luvun alun muutostöissä.

Villa Fatiman mukana tuli myös monia muita tavaroita. Yksi niistä on ruokasalin kattovalaisin, joka lienee riippunut samalla paikalla yli sata vuotta.

– Vintillä on kertaustyylinen nojatuoli, jonka istuma-asentoa voi säätää mekanismin avulla, Kinnunen mainitsee.

Tuolihan on nähtävä, ja siksi Kinnunen joutuu etsimään taskulampun ja johdattamaan kapeita puuportaita ylös ullakolle, jossa on hämärää ja hytisyttävän viileää. Kertaustyylinen tuoli löytyy pian, ja sen vierestä paljastuu toinen tuoli, joka on mustaksi petsattu ja uusbarokkia.

Vähän peremmällä odottaa vielä ryhmä käsinojallisia jugendtuoleja, joiden vieressä makaa jossain vaiheessa puretun portaikon osia. Yhtä seinää vasten nojaa Fortuna-peli. Pölyn peittämät vakat, arkut ja korit herättävät uteliaisuuden. Mikä aarreaitta!

– Syksyllä löysin talon kellarista suurikokoisen lasimaalauksen epämääräisten rakennuslevyjen takaa, Kinnunen mainitsee.

Sitä on myös lähdettävä katsomaan, mutta kellariin päästäkseen täytyy ensin mennä ulos. Kinnunen avaa kivijalkaan kätkeytyvän matalan oven ja suuntaa taskulampun valokeilan pimeyteen. Lasilevylle ikuistettu liki alaston neito edustaa tyylipuhdasta art decoa ja on peräisin 1920-luvulta. Teos lienee aikoinaan koristanut turkulaista ravintolaa.

– Voi olla, että kirjoitan Villa Fatiman historian mutta nimenomaan talon enkä ihmisten näkökulmasta. Täällä on niin paljon eri aikojen jättämiä jälkiä: seiniä on siirretty, ovien paikkoja on vaihdettu, on tapetoitu ja maalattu. Parhaillaan me jätämme tänne omia jälkiämme.

Yhden tarinan mukaan talon isäntäväki olisi aikoinaan nauttinut aamiaista erkkerissä. Nykyiset asukkaat vetäytyvät sinne lukemaan. Olohuoneeseen mahtuvat sohva ja nojatuolit, jotka ovat peräisin Turun tyttölyseon miesopettajien lepohuoneesta. Puiset, koristeelliset verhotangot ovat kuuluneet pitkään talon sisustukseen.

Edellinen koti sijaitsi entisessä yleisessä saunassa, joka täytti kaikki modernin loftin tunnusmerkit. Kylpyhuone oli vasta uusittu.

– Meidän ei pitänyt muuttaa mihinkään, mutta päädyimme näyttöön, kun Facebookin algoritmit heittivät toistuvasti talon myynti-ilmoituksen näköpiiriin, Kinnunen kertoo.

Näytössä piti väistellä gryndereitä, jotka mittanauhoja levitellen laskivat, kuinka moneen osaan talon voisi paloitella. Iäkäs myyjä halusi jättää pitkäaikaisen kotinsa ihmisille, joihin se teki toisenlaisen vaikutuksen.

Mikä saa ihastumaan niin paljon vähän raihnaiseen puutaloon, että hankkii sen, alkaa kunnostaa sitä ja kuoria sen kerrostumia, korjaa jopa kaakeliuunit lämmönlähteiksi? Nyt kun sisätilat ovat kunnossa, tulevat julkisivut vuoroon.

Keittiön klassinen tunnelma saa mukavaa potkua Stig Lindbergin Pottery-vintagetapetista. Makuuhuone on jaettu paneeliseinällä, jonka taakse jää vaatehuone.

– Minuun vaikuttaa yhä syvästi äitini synnyinkoti Lapuan Hellamaan kylässä. Kuusamossa kaikki oli uutta, ja Hellamaa oli minulle ja kolmelle sisarukselleni toista maata, Tommi Kinnunen muistelee.

Siellä odotti aina kaksifooninkinen, vuonna 1877 valmistunut pohjalaistalo, jonka tupaa komistavat perinteinen kupoliuuni ja nurkkaan sijoitettu kerrossänky.

– Kaikki talossa oli vanhanaikaista, koska edellisen kerran siihen oli tehty muutoksia vuonna 1938, kun mummoni oli asettunut sinne miniäksi. Seudulla asui paljon sukulaisia, jotka muodostivat tiiviin, rakastavan yhteisön, jossa minun oli hyvä olla.

Hellamaan talo kuiskii tarinoita. Niitä on joka kolhussa ja kulumassa, myös ulko-oven halkeamassa.

– Jälki jäi, kun puukkojunkkarit tulivat hakemaan silloista isäntää, Jaakko Kalliota. Emäntä Susanna oli piilottanut Jaakon ullakolle ja työnsi oven kiinni puukkojunkkareiden edestä. He yrittivät turhaan potkia oven auki. Se pysyi kiinni.

Nykyisin talo on tyhjillään.

– En ole käynyt paikalla sitten vuoden 2006, jolloin mummu kuoli. En vain ole voinut. Ehkä vielä aikuistun.

Julkaistu: 15.1.2019