Kirjailija Sanna Tahvanainen asuu aprikoosinvärisessä jugendtalossa viiden minuutin kävelymatkan päässä merenrannasta. Kaikki muukin tarvittava on kävelyetäisyydellä Helsingin Punavuoressa. Sanna rakastaa jopa risteyksessä kääntyvän raitiovaunun urbaania, kirskuvaa ääntä, vaikka hän onkin kotoisin maaseutumaisemista Kemiönsaaren Björkbodasta.
Sieltä tie vei aikanaan Ahvenanmaalle ja seitsemisen vuotta sitten Helsinkiin miehen ja tyttären kanssa. Muutama vuosi sitten pariskunta erosi.
Nyt Sanna tuntee suurta vapautta täysin oman makunsa mukaan sisustetussa kodissaan, kaksiossa, jota hän kutsuu ”studioksi makuuhuoneella”.
Miten remontoit nykyistä kotiasi?
Ihastuin yli satavuotiaan talon korkeisiin huoneisiin, mutta tätä asuntoa oli muokattu paljon eikä se vastannut sellaisenaan elämäntapaani ja tarpeitani. Nyt olohuoneen peräseinällä on pikkumusta keittiö ja ruokapöytä toimii studiona, kun kirjoitan. Koska näen oleskelutilasta eteisen kautta makuuhuoneeseen, halusin tänne yhtenäisen väriskaalan, joka kulkee valkoisesta harmaan kautta mustaan.
Alun perin ajattelin, että vain ikkunanpielistä tulisi harmaat. Mestarinäytettään suorittava maalari ehti kuitenkin maalata niiden lisäksi seinätkin – mutta lopputulos on todella hyvä! Seinien matan vastapainoksi lattiat ovat kiiltävän harmaat. Makuuhuoneesta poistin vanhan komeron, jonka takaa paljastui ikkuna-aukko ja soma nurkkaus. Arvostan juuri tällaisia arkkitehtonisia yksityiskohtia.
Millainen sisustusfilosofia sinulla on?
En ajattele enkä sisusta, minä tunnen. Nautin jopa tyhjistä asunnoista enkä halua tavaroita täynnä olevaa kotia. Haluan pitää kaikesta, mitä minulla on ympärilläni. Nautin esimerkiksi peileistä, varsinkin ikkunalaudoilla, koska ne suurentavat asuntoa.
Millaiset esineet miellyttävät silmääsi?
Rakastan esineitä, joissa patina ja esteettisyys ovat tärkeämpiä kuin funktio, kuten ruostuneesta madeleineleivosvuoasta keittiön seinällä. En pidä raskaista esineistä, kuten verhoista ja matoista, enkä edes kovin voimakkaasti kuvioiduista esineistä. Silti New Yorkin -matkalla näin vaaleanroosan maton, jonka halusin ehdottomasti mukaani. Toin sen lopulta kotiin käsimatkatavaroissa.
Mistä olet löytänyt kalusteet ja esineet, joiden seurassa viihdyt täällä?
Sisareni Tiina pitää Maarianhaminassa vintagekauppaa, Edith’s vintage & designia, joka keskittyy ranskalaiseen vintageen ja sitä täydentäviin uusiin esineisiin. Häneltä olen hankkinut sohvapöytänä toimivan ranskalaisen pulpetin, kahvilatuolit, samppanjalaatikon, vaa’an ja paljon muuta pientä. Olen myös ystävystynyt kodistani kivenheiton päässä sijaitsevan Moko-kaupan henkilökunnan kanssa ja hankkinut heiltä suuren mustan kaapin ja kirjahyllyn. Fredrikinkadun Zarrosta löysin Magisin ruokapöydän.
Keräiletkö jotain erityistä?
Sekä paperipainoja että yksittäisiä posliiniesineitä. Matkustan paljon ja ostan mukaani varsinkin taidetta, taidekäsityötä sekä käsin tehtyä keramiikkaa. Lissabonissa sijaitsee ihana Cerâmicas na Linha, joka myy keramiikkaa kilohintaan. Roomassa ollessani tutustuin kadulla ranskalaiseen valokuvaajaan, joka valmistaa mustavalkoiset teoksensa käsin keittiössään. En voinut vastustaa niitä! Törmäsin samalla reissulla Trasteveressä arkkitehtiopiskelijaan, jolta ostin kaupunginosaa esittävän piirustuksen.
Debytoit 19-vuotiaana runokokoelmalla Fostren vuonna 1994. Tuorein romaanisi Kirsikoita lumessa kertoo Sylvia Plathista. Missä kirjoitat teoksesi?
Minulla on ollut tapana kirjoittaa paljon ulkomailla. Silloin asun hotelleissa, jotta saan riittävästi työrauhaa ja myös inspiraatiota. Otan mukaani vain yhden pienen laukun, jonka saa käsimatkatavaroihin. Kun kirjoitan kotona, puhdistan ruokapöydän tyhjäksi, otan sohvan viereltä valaisimen valonlähteeksi, ja studio on valmis.
Kirjoitan usein myös lähikorttelien kahviloissa, jotka tuntuvat kuin kotini lisähuoneilta. Punavuori muistuttaakin minua Pariisista, metropolista, jossa eletään korttelikylissä. Parhaillaan tekeillä olevan teokseni aloitin viime helmikuussa Lissabonissa. Matkalta palattuani olen yrittänyt löytää inspiraation vain tutun ruokapöytäni ääressä.
