"Kiinanruusun on saanut mieheni äiti, kun hän on synnyttänyt ainoan lapsensa 65 vuotta sitten. Kasvi on kukkinut erityisinä hetkinä, kuten lapsiemme kastejuhlissa 34 ja 27 vuotta sitten. Poikamme on pienenä leikkinyt metsämiestä ja pienellä sahallaan karsinut siitä oksia. Hän on myöskin vaipoista päästyään käynyt kasvin juurella puskapissalla. Mieheni äiti kuoli vuonna 2009 ja moni on sanonut, että emmekö jo hävittäisi koko kasvia, kun se on niin suuri ja vie paljon tilaa. Mutta kasvi tuottaa iloa jo neljännessä polvessa, kun poikamme pienet tyttäret leikkivät hortonomia ja levittävät sen juurelta multaa ympäri taloa. Sen katkenneet oksat ja käyrä runko kertovat elämästä, joka ei aina kulje suoraan eikä kuki kauneimmillaan. Silti kasvivanhus on kiinni elämässä, tuottaen uusia pieniä lehtiä vanhojen varistessa elämästä hiljaa pois." -Airi

"Amatsoninliljani on 50 vuotta vanha. Se oli äidilläni jo silloin, kun olin pieni lapsi. Muistan, miten vaihdoimme sille mullat, olin äidin apuna pikkutyttönä. Äitini jakoi siitä sipuleita, jotta liljalle tuli tilaa kasvaa. Äitini ollessa saattohoidossa vuonna 2011 löysin lapsuudenkotini vintiltä kaikki äidin kukat kuolleena. Kannoin ne roskiin. Yhdestä ruukusta kuitenkin pilkisti hiukan vihreää lehden kärkeä. Tunnistin sen amatsoninliljaksi ja tiesin, että se kasvaa sipuleista ja niissä elämä säilyy, vaikka kasvin lehdet kuolisivat. Toin kukan kotiini, aloin kastella sitä ja niin se teki kymmeniä lehtiä. Se kukkii pari kertaa vuodessa ja on minulle muisto edesmenneestä äidistäni." -Heli

"Minulla on onni omistaa annansilmä, joka on kulkenut minulle äitini ja tätini kautta. Se on ollut heillä ainakin jo 1940-luvulla. Minulla se on ollut jo 70-luvulta asti, kun tulin opiskelemaan Helsinkiin. Pistokkaiden avulla se on pysynyt hengissä, vaikka asuinpaikka on vaihtunut. Se on hieman vaatelias, eikä kestä nykyajan kasvatusoloja, siksi sitä ei taida enää kaupoista saada. Lajikkeesta on ollut kirjoitus jo 1924 Flora-lehdessä." -Leena

"Maatiaisamaryllikseni sipulit ovat vuodelta 1888, ja olen isäni suvussa neljäs polvi joka niitä hoitelee. Ne kukkivat tulenpunaisin kukkasin aina jouluksi. Maatiaisamaryllisten ensimmäinen kukittaja oli esiäitini Ulriika Eleonora, jolla oli kolme huonekasvia, jotka seurasivat häntä koko elämän 1920-luvulle asti. Ne kaksi muuta olivat huoneruusu (kadonnut jo varmaan 40-luvulla) ja huntu eli asparagus. Asparagus kuoli minulla oltuaan minulla useita vuosikymmeniä. Sain sen jopa kukkimaan kerrostalossa 1990-luvulla." -Leena

"Sain tämän tyräkin ihan pienenä taimena ystävältäni. Vuosi oli varmaankin 2000. Eli kasvi on noin 17 vuotta vanha. Tyräkin rinnalla on kaktus, jonka ostin lähikaupasta ehkä vuonna 2004. Nämä ovat ainoita, jotka selviävät aina muutosta toiseen. Tyräkki on muuttanut jo neljä kertaa. Joka kesäksi vien molemmat ulkoterassille. Siellä ne on aikalailla oman onnensa noissa, olen kastellut kun olen muistanut. Yleensä tyräkki on tehnyt valtavasti lehtiä kesän aikana. Mutta lieneekö sitten kesä ollut liian kylmä. Tyräkki tiputti lehtiään ja jäljelle jäivät nuo kuusi lehteä. Nyt pari uutta kasvaa kuitenkin jo. Erään jouluna koristelimme tyräkin valoilla ja joulukoristeilla. Se oli meidän kuusemme." -Riina

"Tämä kaktus on nimeltään Hulda, vuonna 1973 kuolleen isoäitini mukaan. Olen saanut tämän perintönä häneltä. Kaktus on ainakin yli 60-vuotias, koska se oli iso jo lapsuudessani 1950-luvulla. Tarkkaa ikää en tiedä. Hulda kukkii useita kertoja vuodessa ja viettää kesät pihalla." -Ulla

"Kasvin esiäiti on peräisin lapsuudenkodistani. Vaikea sanoa, millä vuosikymmenellä äitini sitä kasvatteli, mutta se oli meillä jo ainakin 70-luvulla. Muutin omilleni ja kasvi unohtui, lapsuudenkotiakaan ei enää ole ollut moniin vuosiin. Myöhemmin, ehkä 2000-luvun alussa, olin käymässä kotipaikkakunnalla lapsuudenystäväni luona ja huomasin samaisen kasvin hänen ikkunallaan. Se toi mieleeni äidin vanhan vaalitun. Ystäväni ilmoitti iloisesti, että kas, sehän on Eila, saanut nimensä minun äitini mukaan, joka oli napsaissut hänelle taimen vuosia sitten, kun olimme vielä nuoria. Eilasta riitti taimia minullekin, ja nyt kasvin oikea nimikin on tiedossa: viirukirjotähti. Meillä on niitä sekä kotona että mökillä, kaikki saman esiäidin jälkeläisiä. Viirukirjotähti on mainio mökkikasvi, sillä se ei loukkaannu, vaikka olemme joskus kuukaudenkin käymättä mökillä. Se näyttää viihtyvän pienessä peruslämmössä. Siskoni varmaan tappavat omat Eilansa liialla kastelulla, sillä tuon tuostakin joudun pätkimään heille taimia omista kasveistani." -Eilan tytär

"Sain tämän mieheni äidiltä ja hän sanoi saaneen kasvin omalta äidiltään. Sanoivat kasvia "nukkumatiksi", koska illalla lehdet menevät kiinni ja aamulla taas aukeavat. Kasvi on kulkeutunut pohjoiskarjalasta evakkokuormassa." -Marie

”Olen tuntenut työhuoneessani olevan kiinanruusun melkein 43 vuotta. Tullessani työpaikkaan vuonna 1974 siellä oli erään tutkijan huoneessa tämä komistus. Hän vaihtoi mullat joka kevät ja silloin se vielä kukki. Paikanvaihdosten jälkeen se on nykyään minun työhuoneessani, mutta ei ilmeisesti saa tarpeeksi valoa koska ei ole kukkinut alkuperäisen omistajan poistuttua työelämästä. Tai sitten on suuttunut kun vaihtoi omistajaa. Kukka oli melkein näin iso jo minun tutustuttua siihen, joten en tiedä oikeaa ikää." -Raija