Tuoksu on kuin astuisi kukkakauppaan. Orkideaharrastaja Sinikka Pollarin kerrostaloasunnossa leijuvat trooppiset aromit.

Ne tulevat kirjavina kukkivista orkideoista. On pitkulaista kukkaa, pyöreää terälehteä, suuria terttuja ja yksittäisiä kukkia.

Kauneimmillaan ovat parhaillaan vaniljantuoksuinen puikkokämmekkä, mustapippurinen lukkikämmekkä ja useat voimakastuoksuiset nystykämmekät. Ne kaikki ovat aamusieluja: tuoksu on uhkeimmillaan aamupäivällä.

– Orkideoille on yleistä, että ne tuoksuvat muutaman tunnin päivässä – jotkut aamulla, jotkut iltapäivällä tai illalla, Sinikka kertoo.

Hän tietää, mistä puhuu. Hänen orkideakokoelmaansa kuuluu pitkälti toista sataa kasvia 40–50:stä eri orkidealajista. Ympäri vuoden vähintään joku niistä on kukassa.

Kaikki lähti liikkeelle ystävältä lahjaksi saadusta perhoskämmekästä parikymmentä vuotta sitten. Sinikka sai haastavaksi luulemansa orkidean viihtymään ja kukkimaan uudelleen.

– Ajattelin, että minähän hallitsen tämän, hän naurahtaa.

Hän hankki lisää perhoskämmeköitä ja kokeili sitten puikkokämmeköitä. Totaalisesti innostus räjähti käsiin Sinikan muutettua Kajaanista Helsinkiin kesällä 2011.

Hän osti asunnon, jossa on varta vasten viherhuoneeksi suunniteltu kuuden neliön tila. Sen kaksi seinää ovat pelkkää ikkunaa. Pian muuton jälkeen viherhuone alkoi täyttyä yhä erikoisemmista orkideoista.

Eri orkideat vaativat erilaista huolenpitoa. Se on haastavaa ja kiehtoo Sinikkaa.

Ennen kuin hän hankkii uuden lajin, hän perehtyy sen hoito-ohjeisiin ja muiden harrastajien kokemuksiin. Hän valitsee lajeja, joiden arvioi pärjäävän viherhuoneessaan. Siellä viihtyvät erityisesti helokämmekät ja ilmajuuriset vandat. Jos Sinikka epäröi kasvin menestymistä, hän jättää ostamatta.

Kerran hän teki poikkeuksen. Hän halusi kokeilla, saisiko hankalassa maineessa olevan Aerangis biloba -enkelikämmekän kukkimaan. Saihan hän. Valkoiset, terälehden kärjistä hennon vaaleanpunaiset kukat olivat upea näky, mutta toivat mukanaan yllätyksen.

– Kukat haisivat kuin hevostalli. Oli talvi, enkä voinut edes viedä sitä ulos lemuamaan, Sinikka muistelee.

Pari vuotta sitten Sinikan taloyhtiössä vaihdettiin ikkunat. Siitä orkideat eivät pitäneet. Parikymmentä kasvia kuoli, ja monet nuupahtivat. Ne olivat viihtyneet hyvin pienessä vedossa eivätkä sopeutuneet uusiin, tiiviisiin ikkunoihin.

Osasyy vaurioihin oli muutaman viikon evakkomatka sisälle asuntoon.

– Ne viihtyvät omilla paikoillaan. En siirrä niitä yleensä edes viherhuoneen ikkunalta toiselle. Pienikin siirto saattaa aiheuttaa sen, että kasvi kärsii.

Kauneimpina ja kiehtovimpina Sinikka pitää Cycnoches-suvun orkideoitaan. Talveksi ne pudottavat lehtensä, ja jäljelle jää vain karu juurimukula, bulbi, johon kasvi varastoi ravintoaineensa. Kevään tullen mukula alkaa versoa uutta vihreää ja kasvattaa lopulta näyttävät, useita viikkoja kestävät kukat.

– Rakastan sitä, miten niin ruma bulbi muuttuu niin suureksi kaunottareksi. Se todella puhkeaa kukkaan.

Kukinnan alkaminen yllättää aina.

– Se on voitonhetki, kun kastelen kukkia ja huomaan, että täällähän on nuppuja.

Osa lajeista kastellaan upottamalla veteen, toisia voi kastella juurelle. Älä jätä vettä seisomaan juurille tai kasvupisteeseen. Useimmille riittää kesällä kastelu kerran viikossa, talvella joka toinen viikko. Osa talvehtii rutikuivana. Jos huoneilma on kuiva, hanki ilmankostutin.

Useimmat orkideat pitävät valosta, mutta eivät suorasta paahteesta. Katleijat ja kirjavalehtiset lajikkeet tarvitsevat valoa muita enemmän. Monet tykkäävät myös yö- ja päivälämpötilan vaihtelusta.

Aloita lannoittaminen orkidealannoitteella kasvukauden alkaessa, pidä taukoa kukinnan ja lepokauden ajan. Liian lannoittamisen huomaa vioittumista kasveissa.

Orkideat kaipaavat uuden kasvualustan muutaman vuoden välein. Useimmille sopii alusta, jossa on kaarnaa, sammalta, hiiltä ja perliittiä, mutta ei multaa. Se on helppo sekoittaa itse.

Tarkista viikoittain, ettei kasveissa ole villakilpikirvoja tai punkkeja. Jos löydät tuholaisen, poista se, siirrä kasvi pois muiden luota ja sivele lehdet Neo-Amiseptiin kostutetulla pumpulipuikolla. Pidä uudet kasvit muutaman viikon erillään muista. Jos tuholaisepidemia pääsee valloilleen, kourallinen leppäkerttuja auttaa.