”Seiniä maalaan useammin kuin siivoan” – kurkista taiteilija Kerstin Enbomin satumaiseen torppaan
Pitkä ura muotimaailmassa on vaihtunut seesteiseen elämään idyllisessä punamultatorpassa Sälgkullassa. Kerstin Enbom voi nyt herätä keskellä yötä tekemään taidetta tai viettää koko päivän takan ääressä reestä tehdyllä divaanilla. ”Olen siinä vaiheessa elämää, että voin tehdä juuri niin kuin haluan.”
Asukas Tekstiilisuunnittelija, sisustusarkkitehti, taiteilija Kerstin Enbom, 80.
Koti 1800-luvulla rakennettu sotilastorppa Sipoon Immersbyssä. Talossa on viisi huonetta, keittiö, ruokailutila ja olohuone. Neliöitä on 150. Instagram: @kerstinenbom.
Kerstin Enbomin koti Sälgkulla eli Pajukukkula löytyy kapean hiekkatien varrelta. Laajalla tontilla on viitisentoista rakennusta, joista pihaan kääntyessä tulee ensin vastaan vanha autotalli. Mäen päälle kulkiessa aukeaa idyllinen pihapiiri, jota punamullanväriset rakennukset kehystävät.
Ylhäällä on pitkä aitta, vasemmassa reunassa suola-aitta ja tilan päärakennus, entinen sotilastorppa. Oikealla on pitkänmallinen rakennus, jossa sijaitsevat Kerstinin pihapuoti ja vierastilat. Alarinteessä vastaan tulee sauna, jonka edustalla on pulahtamaan houkutteleva lampi. Talvellakin aistii, miten piha kukoistaa kesäkuukausina.
Päärakennuksen vanhin osa on 1700-luvun lopusta, mutta sitä on laajennettu vuosisatojen aikana. Sisätilat henkivät omanlaistaan tunnelmaa. Kerstinin taide ja yksityiskohtaiset asetelmat pakottavat kulkemaan hiljalleen eteenpäin. Kaikkialla on paljon katsottavaa, ja sisustus on yhtä aikaa ihailtavan huoleton ja harkittu. Takkatulen rätinä ja kodikkuus kietaisevat ainutlaatuisen tunnelmaviitan vieraan harteille. Täällä taitaa asua onnellinen ihminen.
Miten päädyit asumaan tänne metsän siimekseen?
Edesmenneen mieheni Sten Enbomin vanhemmat ostivat Sälgkullan kesäasunnoksi vuonna 1934. Appiukkoni oli innokas vanhojen talojen pelastaja, ja 1960-luvulla hän hankki pihapiiriin taloja toisensa jälkeen, jos vain kuuli, että jossain on purku-uhan alainen rakennus. Me muutimme tänne 1987, kun Stenin yritys joutui taloudellisiin vaikeuksiin. Samaan aikaan luovuimme huvilastamme Gumbostrandissa.
Hektinen elämä Etelä-Helsingissä muuttui nopeasti toisenlaiseksi. Kahden lapsen kanssa arki täällä tuntui paremmalta. Siitä on jo melkein 40 vuotta. Minähän olen sydämeltäni maalaistyttö, joten ei minun ollut vaikea tänne asettua. Hyvin olen viihtynyt.
Pitikö teidän remontoida paljon, kun muutitte tänne?
Tuolloin asuimme vielä Kaivopuistossa. Muuton aikaan pakkasin autoni aamuisin täyteen, ajoin päiväksi tekstiili- ja piirustusopettajaksi Helsingin pitäjän kirkonkylän kouluun ja ajoin työpäivän jälkeen tänne Sipooseen maalaamaan. Maalasin kaikki seinät ja katot valkoisiksi. Olohuoneen tumma katto piti maalata useaan kertaan ja eri maaleilla, jotta lopputulos oli sellainen kuin halusin. Iltaisin ajelin taas Kaivopuistoon ja jatkoin samaan tahtiin seuraavana päivänä. Muistan yhä tuon erityisen ajan elämästäni.
Onko sisustus muuttunut paljonkin vuosien saatossa?
Talohan oli täysin kalustettu, kun me muutimme tänne. Appivanhempieni kalusteet olivat pääasiassa talonpoikaisantiikkia, ja edelleen niistä suurin osa on käytössäni. Meidän kaupunkikodistamme tuotiin tänne muun muassa valkoinen sohva, jonka olen päällystänyt uudelleen ainakin seitsemän kertaa vuosien kuluessa. Valitsen aina valkoisen verhoilukankaan, koska se on helpoin puhdistettava. Pidän tuosta ensimmäisen mieheni Ristomatti Ratian äidiltä Armilta saamastani sohvasta edelleen. Keittiön remontoimme pienellä budjetilla heti muutettuamme, ja seiniä maalaan useammin kuin siivoan.
Vanha talo pihapiireineen vaatii jatkuvaa kunnostusta. Kuinka selviät kaikesta?
Ei minulla ole tämän tilan kanssa mitään ongelmia. Kutsun ammattilaiset apuun, jos en itse jotain osaa huoltaa tai korjata. Hoidan edelleen kaikkien rakennusten maalaukset itse mutta katoille en kiipeä. Minun on myös taloudellisempaa asua täällä kuin jossain yhtiövastikkeellisessa kaupunkikodissa.
Kovimmalla pakkasella suljen osan huoneista ja säädän ne ylläpitolämpöön. Silloin asustelen tuvassa ja nukun lämpöisellä divaanilla takan edessä. Kesäajan kyykin ulkona puutarhassani. Minulla ei olisi mitään tekemistä vanhainkodissa. Tarvitsen kaiken tämän ympärilleni. Toivon vain, että saan pysyä terveenä.
Millaisia päiväsi täällä ovat?
Viihdyn Sälgkullassa niin hyvin, että käyn kaupassakin vain pari kertaa kuukaudessa. Kasvatan itse kesäisin niin paljon syötävää, että pakastimet ja kellari ovat minun lähimarkettini täällä. Joulunaikaan avaan pihapiirissä sijaitsevan myymäläni ja kesäisin olen järjestänyt betonikursseja ja ollut usein mukana Avoimet puutarhat -tapahtumassa. Saavutan hyvin sosiaalisen kiintiöni pyörittäessäni kauppaa ja kursseja.
Aamuni alkaa sillä, että keitän kahvia, avaan television ja pyöräilen puoli tuntia kuntopyörälläni. Sen jälkeen siirryn työhuoneeseeni ja saatan tehdä useita tunteja taidekollaasejani. Joskus olen niin innoissani ja malttamaton, että nousen ylös vaikka kolmelta aamuyöllä, laitan klassista musiikkia soimaan ja ryhdyn tekemään taidetta. Minä olen siinä vaiheessa elämää, että voin tehdä juuri niin kuin haluan. Rakastan Sälgkullan rauhaa ja hiljaisuutta. Käyn kerran viikossa Helsingissä uimassa ja joskus tuntuu, että sekin on liikaa. Nautin niistä viikoista, joina kalenterini on aivan tyhjä.
Mikä on kotisi rakkain huonekalu?
Ihmisen ei pitäisi kiintyä tavaraan. Ennen kodin tärkeimpiä asioita olivat valokuva-albumit, mutta nykyään nekin taitavat olla tallennettuina pilvipalveluun. Minä kyllä pidän valtavasti valkoisella kangashupulla päällystetystä nojatuolista, jonka perin tädiltäni. Sen jaloissa on pienet pyörät, ja sitä on hyvin helppo siirrellä. Nyt se on tuolla työpöytäni äärellä, mutta toisinaan siirrän sitä eri paikkoihin. Siinä tuolissa on erityisen mukava istua.
