”En ikinä kuvitellut, että keräily ryöpsähtäisi tällaiseksi”, sanoo taiteen ympäröimänä elävä Timo Miettinen

Timo Miettinen käännähtää nojatuolissaan ja osoittaa taakseen ripustettua ghanalaissyntyisen taiteilijan Amoako Boafon maalausta Diary 1 vuodelta 2016.

– Taiteilijan esitteli minulle ystäväni, Berliinissä asuva taiteilija Kirsi Mikkola, joka toimi tuolloin maalaustaiteen professorina Wienin kuvataideakatemiassa. Boafo oli hänen oppilaansa, ja Kirsi oli sitä mieltä, että minun pitää ehdottomasti tutustua hänen taiteeseensa ja ehkä tukeakin häntä uran alkumetreillä.

Kun Miettinen näki tämän maalauksen, hänen ensimmäinen – konservatiivinen – reaktionsa oli, että teos ei millään sovi hänen sohvansa yläpuolelle.

– Maalaus ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan, vakuutuin Boafon kyvyistä ja vähitellen hankin useita hänen teoksiaan. Sittemmin hän saavutti kansainvälisen taideyleisön kiinnostuksen. Toinen taiteilija, jonka uraan pääsin kiinni alkuvaiheessa, on Berliinissä aikoinaan asunut espanjalainen Secundino Hernández.

Tarinan pointti ei ole siinä, että Miettinen jahtaisi kokoelmaansa tähtiä vaan siitä, miten taide yhdistää ihmisiä, miten se yllättää ja miten se leviää ihmisen luota toisen luo lukemattomin eri tavoin; Miettisen kokoelmaan kuuluu useita Kirsi Mikkolankin teoksia. Tarina kertoo myös siitä, miten henkilökohtaisen suhteen keräilijä luo kokoelmansa teoksiin.

Miettinen on asunut vuodesta 2019 lähtien Berliinissä, mutta tapaamme Miettisen suvun perheyhtiön EM Groupin tiloissa Helsingin Ludviginkadulla. Hän on käymässä Suomessa, koska Taidehallissa avautuu marraskuun alussa näyttely, jossa on esillä teoksia hänen lähes 1500 teoksen kokoelmastaan.

Kokoelman kartuttamisessa Timo Miettinen on luottanut pitkälti intuitioonsa. Tärkeimpiä perusteita uuden teoksen lisäämiselle kokoelmaan on ahaa-elämys. Se ei kuitenkaan vielä riitä, sillä taiteen on pystyttävä vaikuttamaan senkin jälkeen. Moni teos on syvällisempi kuin ensi katsomalta voi vaikuttaa, ja sen merkitys avautuu vasta pitkän ajan kuluttua.

– Myös konteksti ja aika, jossa elämme, vaikuttavat valintoihini. Maailma on vähän sekaisin, ja on tärkeää miettiä, millä tavalla taidetta voi käyttää poliittisen ilmaisun välineenä ja miten se kuvastaa omaa aikaansa. Kokoelmassa on esimerkiksi sotaa ja sen seurauksia käsittelevää taidetta.

Koskaan ei silti voi vähätellä mielihyvän merkitystä. Taide on tärkeää myös siksi, että se tuottaa mielihyvää. Eikä Miettinen harmittele tilanteita, joissa on jäänyt ostamatta kiinnostavalta vaikuttavan taiteilijan teos, kun sen vielä olisi saanut edullisesti.

Kokoelman teosten aihepiirit vaihtelevat abstraktista maalauksesta muotokuviin ja kukka-aiheisiin, queer-taiteeseen ja poliittisiin aiheisiin, muotoiluun, muotiin sekä maisema- ja luontokuvauksiin, ja uusia puolia tulee vastaan, mitä syvemmälle kokoelmaan sukeltaa. Teosten täytyy puhutella Miettistä monella eri tasolla, joista esteettinen on vain yksi muiden joukossa. Näin hän tulee haastaneeksi sekä itsensä että katsojan, joka näkee hänen kokoelmansa teoksia.

– Näen jatkuvasti valtavan määrän taidetta. Ahaa-elämyksiä tuottavat varsinkin nuoret taiteilijat, joiden työssä on jotakin uutta: teos on voitu maalata poikkeuksellisella tavalla tai sen aihe on erilainen. Mielelläni jään seuraamaan tällaisen taiteilijan kehitystä ja hankkimaan tämän teoksia. Kokoelmaan on muodostunut mielenkiintoisia kaaria, kun olen hankkinut teoksia taiteilijoilta, jotka ovat näyttäneet suuntaa kokoelmaani jo kuuluville taiteilijoille. Vastaavasti olen hankkinut teoksia, joissa näkyy kokoelmaani kuuluvien taiteilijoiden vaikutus.

Joitakin vuosia sitten Miettinen järjesti näyttelyn, jossa esiintyi saksalainen Anselm Reyle yhdessä Marianna Uutisen kanssa. Miettinen oli jo varhain havainnut näiden kahden taiteilijan välisen yhteyden, ja näyttelystä tuli poikkeuksellisen hedelmällinen vuoropuhelu.

Voi vain hämmästyä kokoelman laajuudesta. Siinä on runsaasti suomalaisten nykytaiteilijoiden teoksia, mutta 2000-luvun alkupuolelta lähtien vauhdikkaasti karttuneeseen kokoelmaan kuuluu entistä enemmän eri puolilla maailmaa vaikuttavia taiteilijoita. Varhaisia suosikkeja ovat olleet konstruktivistit, etunenässä Lars-Gunnar Nordström ja Matti Kujasalo.

– Vaikka olen kerännyt taidetta pitkään, voin yhä haltioitua teoksesta niin kuin voin haltioitua ihmisestä. Voi tosin olla ongelmallista, jos haltioidun taiteilijasta ennen kuin olen kunnolla nähnyt hänen taidettaan. Mieluiten en tunne ollenkaan taiteilijaa, jolta hankin ensimmäisen teoksen, jotta hänen persoonansa ei vaikuttaisi valintaani.

Kokoelman virallinen nimi on Miettinen Collection, ja siihen kuuluu muitakin kuin Timo Miettisen henkilökohtaisesti hankkimia teoksia. Kokonaisuus kattaa perheyhtiöihin hankitut teokset ja suvun kodeissa olevat teokset.

– Sukumme on ollut enemmän tai vähemmän kiinnostunut taiteesta jo pitkään. En olisi tosin ikinä osannut kuvitella, että oma keräilyni ryöpsähtäisi tällaiseksi, vaikka minulla on tainnut aina olla keräilyvietti nuoruusvuosien rahoista ja postimerkeistä lähtien. Lisäksi kuljin äitini mukana huutokaupoissa, kun hän alkoi 1960- ja 70-luvuilla kerätä kultakauden maisemia ja kukka-aiheita.

Aikuisiällä sysäyksen antoi muutto uuteen asuntoon, jonka seinät ammottivat tyhjyyttään. Noina aikoina Miettinen myös vetäytyi osittain perheyrityksen johtajuudesta ja etsi elämälleen uutta suuntaa.

– En päätynyt Berliiniin sattumalta vaan olen sekä opiskellut että tehnyt töitä saksankielisissä maissa perheyhtiön palveluksessa. Saksalainen kulttuuri on tarjonnut loputtomasti elämyksiä, ja siksi hankimme vuonna 2010 tukikohdaksi Berliinin Charlottenburgin kaupunginosasta vuonna 1897 valmistuneen kerrostalon, ja perustin yhteen sen suurimmista asuinhuoneistoista taide- ja kulttuurisalongin, Salon Dahlmannin.

Salongin nimi viittaa rakennuttaja Paul Mühšamin tyttäreen Hildegardiin, o.s. Dahlmann, joka asui talossa kuolemaansa asti vuonna 1984.

– Charlottenburg nukkui silloin Ruususen unta, mutta uskoin, että juuri sinne minun kannattaa asettua. Tosin päätöksestä muuttoon vierähti jokunen vuosi.

Sittemmin huoneistosta tuli hänen kotinsa, ja sen neljä metriä korkeat, kipsitöiden koristamat huoneet ovat edelleen avoinna kävijöille kerran viikossa. Tiloissa esitellään usein suomalaisia taiteilijoita, ja suomalaisen taiteen edistäminen maailmalla onkin lähellä Miettisen sydäntä. Syksyllä 2025 Salon Dahlmann on esitellyt Anna Retulaisen, Elina Brotheruksen ja Melina Paakkosen taidetta.

Alkuvuosina huoneistossa oli alati vaihtuvia näyttelyitä, mutta nykyisin näyttelyt keskittyvät usein rakennuksen muihin tiloihin: kiinteistökriisi on iskenyt myös Berliiniin, ja välillä joissakin huoneistoissa ei ole vuokralaisia. Ilon aihe on se, että yksi vuokralaisista on Suomen Saksan-instituutti, ja yhteistyö on vilkasta.

Viime aikoina Miettinen on alkanut pohtia kokoelman tulevaisuutta. Aikoinaan tuotantotalouden diplomi-insinööriksi valmistunut Miettinen täyttää pian 70 vuotta.

– Olen alkanut hiljentää keräämisen tahtia. Meillä on varastossa paljon teoksia, ja olen ajatellut, että meidän pitää tutkia olemassa olevat teokset ja niiden kunto ja välittää esimerkiksi museoille tietoa siitä, mitä kaikkea meillä on. On valitettavaa, jos teokset vain makaavat pimennossa, sillä taide kuuluu kaikille eikä yksin minun seinilleni. Kokoelmasta voi koostaa vaikka minkälaisia näyttelyitä. Minulla on kukkataulujakin yli sata – miten hienon kokonaisuuden niistäkin saisi, Miettinen sanoo.

Miettistä ovat joskus jurppineet puheet, joiden mukaan taiteen keräily on etuoikeutettujen ihmisten elitististä puuhaa ja yhteiskunnan pitäisi hänenkaltaistensa sijaan vastata taiteen tukemisesta. Hän ei jaksa enää ottaa näitä puheita vakavasti, koska tekee työtään pyyteettömästi ja syvästä rakkaudesta taiteeseen.

Miettisen kolmesta tyttärestä Anna Miettinen on osoittanut suurinta kiinnostusta kuvataiteeseen ja sen keräämiseen.

– Ehkä hän haluaa jatkaa kokoelman kartuttamista.

Yrityksen toimitiloissa on parhaillaan esillä Anna Miettisen kuratoima valikoima Handle with Care. Anna Miettisen toiveena on, että toimistossa kävijät saisivat pohtia sitä, mitä kätkemme ja painamme alas mutta mitä todellisuudessa kannattaisi kohdata, koska vain siten yhteiskuntamme ovat toimivampia, yrityksemme pitkäikäisempiä ja ihmissuhteet aidompia.

Näyttely Miettinen Collection: Katson kohti maata on esillä Helsingin Taidehallissa 1.11.2025–11.1.2026. Näyttely esittelee taidekokoelmaa laajemmin kuin koskaan: mukana on yhteensä yli 100 teosta noin 50 taiteilijalta.