Saaristotalo oli vaikeina aikoina Ninalle ainoa paikka, jossa hän pystyi hengittämään – ”Sukutalon asema sielunkotina on vain vahvistunut”

Villa Nordbergs on seissyt keskellä puolen hehtaarin puutarhaa Ahvenanmaan ulkosaaristossa yli sata vuotta. Nina Kiuru sai sukutilan haltuunsa vuonna 2006. Yhdessä miehensä Kimin kanssa he tekivät hirsitaloon perusteellisen remontin.

– Rakastan kaikkea vanhaa. Historian­opet­tajina meitä molempia kiinnostaa myös ­talon menneisyys. Siksi saaristolaistalo on minulle unelmien täyttymys, Nina kertoo.

Ninan suku on asunut Brändön Torsholman kylässä 1500-luvulta asti, tai sieltä alkavat kirkonkirjojen merkinnät. He elättivät itsensä maanviljelijöinä, merimiehinä ja kalastajina.

– Ulkosaaristossa on pitänyt olla täysin omavarainen, ja rospuuttoaikaan, kun veneellä tai jäätä pitkin ei päässyt mihinkään, kylän väki on ollut riippuvaisia toisistaan, Nina kertoo.

Nina ja Kim Kiuru vierailevat vapaa-ajan kodissaan aina kun mahdollista. Mukana on usein ­Kasimir, 22, sekä koirat Kaarlo, Martti ja Veijo.

Nina on onnellinen voidessaan huolehtia Villa Nordbergsin kautta sukunsa historiasta. ­Punaisella ristillä varustettu laatikko on sairaanhoitokouluakin vuoden käyneen isomummun ensiapulaukku.

Tulikiven puuhellalla valmistuu syyskoleina päivinä myös ruokaa. Veikeät vuosipyyhkeet ovat kirppislöytöjä. Voipytyt kaapin päällä ovat löytyneet niin täältä talosta kuin ­kirppareiltakin. Mehupullot ovat Kimin mummon vanhoja.

Remontin toteuttanut Jani Peltonen nikkaroi vanhoista koivulankuista pöydän Ninan vision mukaan. Margit-tädiltä saatu astiahylly on kylän puusepän veistämä ja vielä alkuperäisessä maalissaan. Syvä punainen toistuu lasipurkkiin kerätyissä ruusunmarjoissa ja puusohvan tyynynpäällisissä. Kukallinen päällinen on Ninan äidin tuoma tuliainen Saarenmaalta.

Kylällä asuva eläkkeellä oleva luotsi Kalle sahasi keittiön hyllyt vanhoista lankuista. Nina tilasi rautapidikkeet Virosta. Kuivatavarat ovat vanhoissa lasipurkeissa suojattuna saariston kosteudelta. Etiketit on tehty liitutaulutarrasta leikkaamalla.

Happomarjapensaan marjat ovat kuin oksista roikkuvia rubiineja. Kulho on Ninan tekemä, ja penkki löytyi navetasta. Muurin tiilipinta sai jäädä ­tarkoituksella näkyviin.

Talo oli ollut sokean isosedän hallussa 1990-­­luvulle asti ja päässyt surulliseen kuntoon. Mineriittilevyillä päällystetyn talon ikkunoita oli peitetty, lattioilla oli muovimatot ja vessan seinä oli homeessa. Katto oli kuitenkin uusittu ja hirsirunko hyvässä kunnossa. Ensiapuna Nina ja Kim repivät irti muovimatot, ja vanhat puulattiat pääsivät taas hengittämään. He poistivat myös mineriittilevyt, ja talon ulkoseinät saivat itsekeitetyn keltamultamaalin pintaansa.

Myöhemmin pariskunta palkkasi korjausrakentamisen ammattilaisen, joka eristi talon. Samalla otettiin seinien sisältä esiin tulleet ikkuna­-aukot käyttöön.

– Teimme yläkerrasta lämpimän tilan, ja asensimme molempiin kerroksiin ilmalämpöpumput. Nyt talo on paremmin varustettu ympärivuotiseen käyttöön.

Villa Nordbergsin merkitys on perheelle tärkeä monellakin tapaa. Kun Nina sairasti vuosia vakavaa masennusta, saaristolaistalo oli ainoa paikka, jossa hän pystyi hengittämään.

– Nyt kun olen terveempi, sukutalon asema mansikkapaikkana ja sielunkotina on vain vahvistunut. Nautin täällä hiljaisista aamuhetkistä, kun laitan tulet tuvan uuniin.

Isovaarin veistämä rappukaide on kulunut kauniisti vuosikymmenien aikana. Perheen koirat Martti ja Veijo nauttivat saaristosta.

Yläkertaan saatiin remontin yhteydessä yhtenäistä lämmintä tilaa. Sohva toimii vieraspetinä talossa yöpyvälle pojalle ja hänen tyttöystävälleen. Pullo ja sukset ovat talon peruja. Korppilamppu on Selettin. Ison simpukan Nina on tuonut lapsena Kreikasta matkamuistona. Vanha myrskylyhty on Ninalle rakas. Siinä on hänen mukaansa lähes maagista värähtelyä.

Tauluun on ikuistettu isoisoisän Svea-vene. Puusohva ja tuolit ovat olleet talossa aina. ­Räsy­matot löytyivät oman saaren pihakirppikseltä.

Naapurin Roger sahasi kynttilänalusen Ninan pyynnöstä.

Jykevä astiakaappi on talon alkuperäiskalustoa. Astiat ovat talosta ja Kimin mummolta perittyjä. Nina on tehnyt keramiikka­esineet.

Nina tekee hankinnat vapaa-ajan kotiin kirpputoreilta. Hän kuuntelee intuitiota ja yhdistelee värejä ja tyylejä. Täällä Nina innostuu myös käsitöistä ja tekee keramiikkaa, maalaa, askartelee, valmistaa saippuoita ja kasvovoiteita.

– Rakastan räsymattoja! Sain itselleni vihdoinkin kangaspuut ja tarkoitus olisi ensi kesänä kutoa muutama matto kuteista, jotka värjäsin kasviväreillä. Minulla on aina menossa jotain projekteja, kuten ruusuhillot, pihlajasima ja katajanmarjakynttilät. Savustamme paljon kalaa ja syksyisin hauduttelen peurapataa puuhellalla.

Kiurut ovat perineet paljon sukunsa vanhoja huonekaluja ja esineitä, ja useat niistä ovat päätyneet tänne.

–Minusta on ihana ajatella, että monta sukupolvea on jo ottanut tukea isovaarini veistämästä kaiteesta, tai että minä paistan karjalanpiirakoita ja hemveteä eli ahvenanmaalaista perinneleipää isomummuni leivinuunissa.

Nina ei vierasta moderneja kalusteita, mutta kiiltopinnat ja pipertäminen pienillä tavaroilla eivät hänestä kuulu tähän taloon. Jykevät huonekalut ja kuluneet pinnat sen sijaan puhuttelevat Ninaa. Hän nauttii tuunaamisesta ja maalisutikin heiluu toisinaan melkoisella vauhdilla.

– En maalaa mitä vain, mutta jos tuolissa on jo kaksi maalikerrosta, ei se mene pilalle kolmannestakaan.

Rekipeitto ja sängynpääty löytyivät Tori.fistä. Nina on heikkona villakirjailuun. Seinälle on ripustettu vanhoja koulutauluja.

Kammarin ikkuna löytyi lasittomana paikoiltaan seinälevyjen alta. Tuoli ja vakka löytyivät navetan vintiltä. Tapetti on Sanduddin Metsäpolku.

Vanerinen katto on isomummun ajoilta 1950-luvulta.

Vierashuoneen painava rautasänky löytyi navetan vintiltä. Sienitaulun löysivät Kasimir ja tyttöystävä kirppikseltä Tampereelta.

Lamppu ostettiin PR Homesta ja tapetti on Pip Studion valikoimista.

Nalle on kirppislöytö 20 vuoden takaa. Tuoli on vaarin vanha lastentuoli.

Taalainmaanhevoset on ostettu käytettyinä.

Puutarha oli Ninan isomummun aikaan täynnä kukkaloistoa, mutta jäänyt vuosien saatossa villin kasvuston alle. Nina on kaivanut esiin mummun tekemät, valtavat pengermät ja seuraavaksi on istuttamisen aika. Omena- ja luumupuiden sekä sireenipensaiden lisäksi pihalla ovat sinnitelleet vanhan ajan kasvit, kuten suopayrtit, ruusut, unikot ja malvat. Iso kasvimaa Ninalla on ollut jo vuosia.

Kesällä Nina ja Kim putputtelevat pienellä saaristolaisveneellä saaresta toiseen kolmen koiransa kanssa, mutta talvi tuo mieleen menneiden sukupolvien sinnikkyyyden satojen vuosien takaa.

– Luonto on täällä aika armoton ja myrskyt ovat välillä melkoisia. Merituuli on pahimmillaan kosteaa ja kylmää, ja talvella saaristo on hiljainen. Olin täällä viime tammikuusta toukokuuhun yksin koirien kanssa ja ilmalämpöpumpuista huolimatta taloa sai lämmittää ihan urakalla. Merenrantaan kävellessä voisin vaikka vannoa, että kuulin ja näin rannoilla menneiden vuosisatojen äitejä ja vaimoja itkemässä mereen kuolleita rakkaitaan. Vanhaa kansanrunoa lainatakseni ‘kuu paistaa heleästi, kuollut ajaa keveästi, etkös elävä pelkää’. Vaikeista hetkistä ja haasteista huolimatta ikävintä täällä on pois lähteminen. Ehkä eläkkeellä saamme asua saarella pidempiä aikoja.

Nina keräilee alkuperäisiä elokuvajulisteita. Portaikossa on Saariston lapset -juliste. Lyhdyt ja vanha puhelin ovat talon peruja. Tuolilla istuvat Marttamolla ja Rauhamolla on hankittu Kuovilta. Ne ovat Birger Kaipiaisen alun perin Anna-lehden lukijoille 1967 suunnitteleman Annamollan ystäviä.

Tämä kärpässieni onkin tavallista kauniimmalla lakilla varustettu! Puuhevosella on leikkinyt Ninan isoisä, mahdollisesti jo hänenkin isänsä.

Nina on perinyt äidiltään taidon ja tarpeen käyttää luonnon antimia maljakoissa ja kauniissa asetelmissa.

Ninan ja Kimin saaristolaistalo on rakennettu vuonna 1900, ja se sijaitsee Brändössä Ahvenanmaalla. Siinä on kolme huonetta ja tupakeittiö, yhteensä 130 m². Lisäksi on navetta, jossa on muun muassa leivintupa ja sauna. Nina maalasi oven lempivärillään. Jo ennestään moneen kertaan maalattu pöytä löytyi talosta, se sai ylleen vielä uuden värin. Peltitarjottimelle asetellut kynttilät lepäävät jäkäläpedillä, jota koristavat kuivatut pietaryrtin kukinnot ja happomarjan oksat.

Huvimajassa on päästetty lapsenmielisyys irti. Hyllyä kiertävät lelut, posliiniesineet, purnukat ja tingeltangelit, kuten Nina sanoo. Pöytäliinana on saaren pihakirppikseltä ostetut retroverhot. Tuolit on haalittu edullisesti sieltä täältä ja tuunattu eri värein.

Ahvenanmaalla saa omistaa kiinteistön ainoastaan verisukulaisuuden tai kotiseutuoikeuden kautta. Tämä saaristolaistalo voisi kertoa yhtä sun toista ajoittain raskaastakin elämästä meren ympäröimänä.