
Satu ja Kyösti Melametsä rakennuttivat vuonna 2003 perheelleen kivitalon Espoon Lintuvaaraan. Leca-harkoista pystytetyn talon suunnitteli rakennusarkkitehti Sari Koukku, mutta huonejaon Satu ja Kyösti miettivät pääosin itse vastaamaan perheen tarpeisiin. Pohjaratkaisu hiottiin lopulliseksi rakennusarkkitehdin kanssa.
Kaksikerroksisen rapatun talon 186 neliöön saatiin mahtumaan paljon valkoista väriä, suuria ikkunoita, puulattiat ja takan lämpöä. Keittiö oli rakennusajan tyylin mukaisesti tunnelmaltaan maalaisromanttinen.
– Siihen aikaan olin ihastunut valkoiseen, romanttiseen tapaan sisustaa. Myös keittiö jatkoi tätä tyyliä, Satu sanoo.
Suuret ja syvät laatikostot vetävät sisäänsä paljon tavaraa ja ovat helpot käyttää.
Sisustuksen parissa työskentelevän Sadun maku oli muuttunut vuosien mittaan. Keittiökaapiston valkoiseksi maalatut puuovet sekä massiivitammiset työtasot alkoivat näyttää hänen silmissään liian romanttisilta.
Satu ryhtyi valitsemaan uutta keittiökaapistoa eri valmistajien mallistoista ja löysi viimein mieleisensä mattapintaisen ja vetimettömän kaapistomallin Kvikiltä. Hän mietti keittiön tilasuunnittelun yhdessä Kvikin keittiösuunnittelijan kanssa.
Satu päätti luopua yläkaapeista ja korvasi ne muutamin avohyllyin, joissa kauneimmat arkiastiat saavat olla näkyvillä.
– Halusin uudesta keittiöstä modernin ja ilmavan. Kaapistot ja kodinkoneet asensi keittiöfirman asennusporukka, joka myös vei vanhat kalusteet kiertoon.
Yläkaapittomuus luo tilaan keveyttä. Suuret ja syvät laatikostot vetävät sisäänsä paljon tavaraa ja ovat helpot käyttää.
– Toiveenani oli saada lisää laskutilaa, ja se onnistui hienosti suuren saarekkeen avulla, Satu sanoo.
Saareke on niin suuri, että sen ääreen mahtuu koko perhe puuhailemaan. Baarituolit Satu löysi helsinkiläisestä Anne’s Past & Present -myymälästä.
Harmaa lattia pehmentää keittiön mattavalkoista ilmettä. Keittiön alkuperäinen laattalattia on osoittautunut helppohoitoiseksi.
Tilan kiinteät valaisimet ovat halogeenispotit, jotka asennettiin jo talon rakennusvaiheessa. Keveät valaisimet riittävät valoisan huoneen lisävaloiksi, seinään lisättiin Tolomeo-valaisimet.
Keittiön remontti muutti koko kodin ilmettä modernimpaan suuntaan. Viereisen ruokailuhuoneen sivulla aukeaa suuri olohuone tilavaksi oleskelualueeksi.
Satu ja Kyösti suosivat ajattomia valintoja ja laadukkaita kalusteita. Ruokatilaan pariskunta teetti vanhoista laivan lattialankuista ruokapöydän, jonka Satu käsitteli harmaaksi. Tasoilla on kauniita asetelmia kukista, kehyksistä ja pikkutavaroista.
– Ihastelen aina lehdistä tanskalaisia koteja, joiden rento ilmapiiri tekee sisustuksesta kutsuvan. Jotain sellaista hyggeä olen meillekin tavoitellut, Satu sanoo.
Kodin tyyli on viimeistelty harkituin esinein ja vaaleasävyisin kalustein. Valkoisen monet vivahteet, harmaan sävyt vaaleista tummiin ja aina mustaan saakka toimivat väripalettina.
Satu on valinnut kodin värit ja materiaalit kuin suoraan luonnosta, niissä toistuvat kiven harmaus, lumen valkoisuus ja puun lämpö. Puun, mattapintojen ja luonnollisten materiaalien yhdistelmä on selkeä ja ajaton tausta kodin kalusteille. Kalusteet ovat useimmiten valkoisella verhoiltuja ja puuta joko vahatun tai maalatun pinnan alla.
Sisustuksen väreissä toistuvat kiven harmaus, lumen valkoisuus ja puun lämpö.
Alun perin talon seinäpinnat oli tapetoitu. Sisustusmaun muututtua tapetit on poistettu huone kerrallaan ja korvattu maalilla. Kalkkimaalatut pinnat ovat Sadun mieleen.
– Kotimme värisävyt vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Selkeä väriskaala antaa mahdollisuuden keventää tyyliä laittamalla vaikka kesäksi pellavaiset tekstiilit, ja talvisin voimme lisätä pehmeyttä taljoin.