Löytyykö kotoasi keinutuoli? Vanha vaurauden merkki on taas salonkikelpoinen
Onko mikään yhtä rentouttavaa kuin istahtaa keinutuoliin, keinutella hissun kissun edestakaisin ja antaa ajatusten lentää? Suomessa se on ollut mahdollista 1700-luvulta lähtien.
Koko kansan suosikiksi keinutuoli nousi 1800-luvulla, kun siitä kehitettiin mukavampi, pitkäjalkaisempi ja vauhdikkaammin keinuva malli. Runko pohjautui pinnaselkäiseen windsortuoliin, jota oli kehitelty Etelä-Englannissa 1700-luvulla.
Sarjavalmistukseen sopiva windsortuoli kulki siirtolaisten matkassa Amerikan mantereelle, jossa siihen keksittiin lisätä jalakset. Amerikkalaista mallia kutsuttiin alkuperäisen valmistuspaikan mukaan Boston-keinutuoliksi. Yhdysvalloista Boston kulkeutui takaisin Eurooppaan ja juurtui lopulta Suomeenkin.
Keinutuoleja valmistettiin etenkin Nakkilassa ja Urjalassa. Molemmissa toimi 1800-luvulla lukuisia nikkariverstaita.
Nakkilalaiset keinutuolit olivat tunnettuja joka suuntaan kaareutuvista muodoista ja hyvästä keinuvuudesta. Urjalalaiset keinutuolivalmistajat panostivat enemmän koristeluun. Niissä oli komeasti sorvatut jalkojen ja käsinojien tukipuut sekä joskus maalauskoristeluja.
Joka tuvan hitiksi
1800-luvun lopulla keinutuolien valmistamisesta tuli lähes teollista toimintaa. Käsityöläiset valmistivat keinutuoleja piensarjoissa ja kulkivat kaupittelemassa niitä markkinoilla. Keinutuolikauppaa helpottivat samaan aikaan rakennetut rautatiet.
Varsinainen joka tuvan hitti keinutuolista tuli 1800-luvun lopulla, kun elintaso nousi. Maaseudulla siirryttiin rahatalouteen, ja maalaistaloihinkin alettiin ostaa huonekaluja, kun aiemmin ne oli nikkaroitu itse lähimetsästä saadusta puutavarasta.
Monessa talossa ensimmäinen ostokaluste oli juuri keinutuoli. Siitä tuli 1800-luvun lopulla jopa vaurauden merkki. Keinutuoli oli kodin hienoin ja samalla mukavin huonekalu, jossa yleensä vain isäntä tai emäntä saivat istua.
Suosituimpia olivat Bostonin muunnelmat, mutta niiden lisäksi oli muitakin malleja kuten niin ikään Amerikasta lainattu suoralinjainen shakerkeinutuoli sekä jousikeinu. Yläluokkaisiin koteihin ostettiin Thonetin pyökistä taivutettuja wieniläiskeinutuoleja tai rottingista punottuja korikeinutuoleja.
Monessa talossa ensimmäinen ostokaluste oli juuri keinutuoli.
1920- ja 1930-luvuilla valmistus siirtyi huonekalutehtaille ja mallit uudistettiin sarjavalmistukseen sopiviksi. Perinteisten mallien ohessa tuotantoon otettiin funkismalleja, jotka syntyivät, kun pehmustetun, kaarevakäsinojallisen nojatuolin alle lisättiin keinun jalakset.
Arvostetuksi designkalusteeksi
Toisen maailmansodan jälkeen keinutuolista tuli designkaluste, kun ajan johtavat suunnittelijat uudistivat sen muodot. Todelliseksi klassikoksi nousi Ilmari Tapiovaaran Askolle suunnittelema Mademoiselle (1956), joka on yhä Artekilla tuotannossa. Myös Vakiopuun, Varjosen puunjalostuksen ja Iskun mallistoissa oli moderneja, pinnaselkäisiä keinutuolimalleja.
2000-luvulla keinutuolirintamalla on ollut hiljaisempaa. Keinutuoli ei ole kuulunut ajan suosikkikalusteisiin, vaan olohuoneita kalustetaan mieluummin muhkeilla sohvilla ja löhölinnoilla. Leppoisa mutta tilaa vievä keinutuoli on usein kulkeutunut kodeista kesämökeille. Lomapäivänä sen kyydissä onkin mukava nauttia kalusteen rentouttavasta vaikutuksesta.
