Jessica Ristolaisen ja Maarit Saikkosen vapaa-ajankodissa joutilaisuus on sallittua. Aika kuluu hyvin vaikka kuuntelemalla tuulen kahinaa lehmusten ja tammien latvuksissa, pääskysten pyrähtelyä räystään alla tai klapien rätinää keittiön hellassa.
Vapaa-ajankoti on vanhassa työväen asuinrakennuksessa Lofsdalin kartanon pihapiirissä. Talossa on neljä vuokrahuoneistoa. Jessica ja Maarit käyttävät toista päätyhuoneistoa keväästä myöhäiseen syksyyn. Heitä yhdistää sekä ystävyys että työkaveruus.
– Juttelimme monet kerrat, kuinka ihanaa olisi päästä aika ajoin pois kotikaupunkiemme vilinästä, minun Helsingistä ja Jessican Espoosta, Maarit kertoo.
Eräänä talvipäivänä neljä vuotta sitten he ajelivat kohti Paraisia katsomaan paikkaa ensi kerran.
– Minä sanoin heti, että tästä saa ihanan, Maarit muistelee.
Remontin tarve oli sen verran ilmeinen, että Jessica suhtautui näkemäänsä paljon hillitymmin. Mutta jo kohta he olivat allekirjoittamassa vuokrasopimusta. Niin alkoi yhteinen ”huvilaelämä”.
Muutamassa vuodessa Lofsdalista on tullut niin tärkeä, että Jessica ja Maarit alkavat kaivata takaisin heti, kun he ovat lähteneet. Ensimmäinen kesä kului tutustuessa lähiseutuun ja omistajan luvalla toteutetussa pienen budjetin remontissa. Talo totutti heitä tavoilleen, kun hella savutti ja sähköt reistailivat.
Keittiön leveälautaista puulattiaa peittää yhä vuosikymmenten patina, mutta kamarin ja olohuoneen lautalattiat on maalattu valkoisiksi. Olohuoneen huonokuntoiset pinkopahvit on revitty ja alta paljastuneet hirret imuroitu siisteiksi.
– Urakan jäljiltä harmaat hirsipinnat näyttivät niin kauniilta, että emme raaskineet peittää niitä tyylinmukaisilla pinkopahveilla, Jessica kertoo.
Makuuhuoneen lastulevyseinä odottaa vielä poistamista – kaikki aikanaan.
Kalustus mukailee puulattioiden, seinäpintojen ja peiliovien määrittelemää tunnelmaa. Se on sekoitus eri-ikäisiä huonekaluja, esineitä ja heräteostoksia vanhain tavarain liikkeistä. 1960-luvun muovituoli mahtuu joukkoon siinä missä talon kivijalassa sijaitsevasta kellarista löydetty suksipari. Huoneistossa oli entuudestaan myös useita eri-ikäisiä ja -tyylisiä kaappeja ja tuoleja, joita vuokralaiset ovat puhdistaneet ja ottaneet käyttöön.
Vapaa-ajankotia ei ole kuitenkaan tarkoitus sisustaa täyteen, vaan vieraiden toivotaan tuovan uusien tavaroiden sijasta tuliaisiksi mieluummin viiniä tai kynttilöitä illanviettoja varten.
Jessica kertoo, että sisustus on paljon rosoisempi ja rennompi kuin heidän kaupunkikodeissaan.
– Olemme täällä maalla ollessamme vähän kuin luonnonlapsia, vailla velvollisuuksia, Maarit sanoo.
– Kaiken on silti oltava kaunista. Siitä emme tingi.
Aamukahvit on tapana nauttia kuistilla sisäänkäynnin vieressä, pääskysten sirkuttaessa. Jos pitää saada vaihtelua kahvihetkeen, kävellään läheiselle Sattmarkin torpalle maistelemaan kuuluja kanelipullia. Merenrantaankin pääsee hetkessä, ellei muusta syystä niin kuuntelemaan kaislikon suhinaa. Yhtä hyvin voi retkeillä lähiseudun metsissä ja niityillä tai suunnata läheiselle luonnonsuojelualueelle, jossa risteilee merkittyjä polkuja.
Totta kai mökkielämään kuuluu myös saunominen. Jessicalla ja Maaritilla ei ole omaa saunaa, vaan he jakavat kartanon saunan, suihkut ja vessat muiden kesäasukkaiden kanssa. Silti vapaa-aikaa saa viettää omassa rauhassa ilman, että kukaan häiritsee.
Yhteen kaikki kartanolaiset kokoontuvat vain juhannuksena, jolloin satavuotisten puiden alla juhlitaan, syödään, juodaan ja tanssitaan pitkälle kesäyöhön. Silloin, niin kuin oikeastaan muinakin päivinä, tuntuu siltä kuin aika pysähtyisi.
– Kaikille tämänkaltainen yhteiselämä ei välttämättä ole paras mahdollinen vaihtoehto. Meille yhteisöllisyys sopii loistavasti, sillä olemme molemmat hyvin seurallisia. Toisaalta viihdymme hyvin myös omissa oloissamme, Jessica kertoo.
