Arkkitehti Henna Helander loihti 60-luvun toimistosta upean kattohuoneiston – ”Moni pitää käytävää hukkatilana, meillä se on pelikenttä”

Arkkitehti Henna Helanderia kiehtovat kulahtaneet ongelmakiinteistöt, joita pidetään lähes mahdottomina tai ainakin liian kalliina kunnostaa. Hän rakennutti perheelleen kodin 1960-luvulla remontoituun toimisto- ja varastotilaan, joka oli ollut vuosia tyhjillään. Neljä perhettä osti toimistorakennuksen koko ylimmän kerroksen, johon tehtiin yhdeksän toisistaan täysin poikkeavaa asuntoa.

Henna halusi jättää toimistoajasta muistoksi kotiinsa patinaa ja pieniä outouksia. Suunnittelussa hän panosti paitsi tilalliseen vaihtelevuuteen ja yllätyksellisyyteen myös valon kulkuun. Ikkunoita suurennettiin ja asuntoon lisättiin sisäikkunoita ja aukkoja.

– Uudisrakennuksissa on usein loistava tekninen ja toiminnallinen taso, mutta jos tiloissa ei ole lisäksi tilallista vaihtelevuutta ja aitoja materiaaleja, lopputulos jää helposti kylmäksi ja kalseaksi, eivätkä ihmiset viihdy niissä, Henna Helander kiteyttää.

Hän toivookin, että hyvien esimerkkien myötä ihmiset näkisivät, kuinka monipuolisia mahdollisuuksia hyvä arkkitehtuuri antaa, koska sillä on iso merkitys meidän jokaisen arkeen.

”Rakentamisessa ja sisustamisessa on lähes loputtomasti erilaisia vaihtoehtoja: on erilaisia materiaaleja, värejä, muotoja, tyylejä. Siksi voi olla vaikea löytää omaa ilmaisuaan.

Arkkitehtina teen aina konsepteja – ne ovat tavallaan tilallisia tarinoita. On pieniä ja suuria, kirjallisia tarinoita ja osatarinoita. Omassa kodissani yksi tällainen on vanerilaatikkomainen sisääntuloseinä. Puu ikään kuin johdattaa tulijan sisälle, ja eteisen puupinta kääntyy myös keittiön nurkaksi.

Asuntoni sijaitsee itse asiassa kahdessa eri talossa: toinen on rakennettu vuonna 1929 ja toinen 1939, vaikka julkisivusta laajennusta on vaikea nähdä. Tähän liittyy toinen asuntoni tarina: palomuurin jakama koti.

Loft-puoli on karkea ja tunnelmallinen iso tila, jonka seinissä on syvät värit ja lattiassa näkyvät menneiden aikojen jäljet ja pilareissa patinaa. Siellä tehdään ja ollaan suuresti.

Puupuoli on loftia yksityisempi. Se on kuin valkoinen sokkelo, jossa on intiimejä, värillisiä koloja ja syvennyksiä. Syvennykset ovat paikkoja tavaroiden ja ihmisten kätkeytymiselle.”

”En ole kovin hyvä sisustuselementtien kanssa. Arkkitehtoniset konseptit, tilasarjat, valo, näkymät ja muut suuret linjat, ne tarinat, ovat enemmän oma juttuni. Uskon, että kun ne ovat tasapainossa, kestää kotikin epätäydellisyyttä, sotkua ja elämän jälkiä. Kenkien ei tarvitse olla rivissä, kun tausta on kunnossa. Tämä on tärkeää myös siksi, että vietämme epätavallisen paljon aikaa kotona, koska keskimmäisen lapseni harvinainen geneettinen sairaus rajoittaa arkeamme.

Kun muutimme tänne, rahamme olivat rakennusurakan jälkeen lopussa. Silloin kaikki irtokalusteemme olivat sänkyjä lukuun ottamatta kierrätettyjä. Osa näistä kierrätyskalusteista on jätelavoilta ja kirpputoreilta. Vähitellen olen ostanut myös uusia, itseäni sykähdyttäviä huonekaluja. Ne ovat kauniita, jotkut jopa hauskoja, hyvin tehtyjä ja viimeisteltyjä, kunnon materiaaleista valmistettuja ja kodin henkeen sopivia.

Eräs rakkaimmista aarteistani on Aino ja Alvar Aallon alun perin Paimion parantolaan suunnittelema vaatekaappi, ’ruumisarkku’, jonka ostin entiseltä opettajaltani. Se on myös muisto elämäni yhdestä tärkeimmästä ajanjaksosta, jolloin toimin Paimion parantolan, sellaisena kuin se nykyään tunnetaan, ensimmäisenä toimitusjohtajana.”

”Arkkitehtuurin lisäksi olen mukana huonekalupuolella miettimässä pahvi- ja vanerikalusteita start-upissa. Miten tehdä asumiseen ja massatilaisuuksiin kalusteita mahdollisimman ekologisella ja käyttäjälähtöisellä tavalla? Kuratoin tämän ohella myös huonekalukokoelmaa.

Lahden muotoiluinstituutin opiskelijoiden pakolaisille suunnittelema kerrossänky kelpaa myös omille lapsilleni. Ehkä he tuunaavat sitä myöhemmin maalaamalla tai muuten. Henri Mertasen suunnittelema kerrossänky on jo kertaalleen koottu ja purettu opiskelijoiden käyttöön. Kokosimme sen uudelleen ilman työkaluja.

Lastenkalusteissa on tärkeää, ettei tarvitse koko ajan pelätä käytön jälkiä. Siksi myös rakenteellisesta pahvista tehdyt kalusteet ovat hyviä.”

”Palomuurin takia asuntoon tuli välttämättä käytäviä. Käytävät ovat mahdollisuus pitkiin näkymiin. Näkymät taas tuovat asuntoon avaruutta. Paljon ratkaisee myös se, tuleeko käytävälle sivulta valoa, onko käytävä tasakorkea vai vaihteleva, ja millaisia materiaaleja tai värejä siinä on. Meillä on kaksi päänäkymäakselia, joiden osana käytävät ovat. Tein näkymistä mahdollisimman pitkät. Ne ovat käytävän ylistyksiä.

Ensimmäinen näkymäakseli on eteisen sisääntuloakseli. Siihen liittyvällä käytävällä on korkea vaneriseinä. Akseli päättyy kirjahyllyyn, joka kätkee yllätyksen, salakomeron.

Toinen näkymäakseli kulkee koko asunnon läpi, loft-puolelta puupuolelle. Tein sen keskelle mahdollisimman matalan suppilon, ja tätä siirtymää vahvistaa myös lattian korkeusero. Tein puupuolen käytävästä tavallista leveämmän. Tällä pienellä levennyksellä käytävästä, ’laiturista’, tulikin yksi kotimme käytetyimmistä tiloista. Se on ollut käytössä melkein päivittäin, aiemmin jalkapallo- ja sählykenttänä, nykyisin lähinnä keppihevosten esteratana.

Vanha rakennus asettaa sekä rajoitteita että mahdollisuuksia. Paras tunne tulee, kun pystyn kääntämään huonon kohdan joksikin hyväksi ja ainutlaatuiseksi. Etsin jo seuraavaa ongelmakiinteistöä, jonka voisin muuttaa kodikseni.”

”Henkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää olla suorassa yhteydessä luontoon. Pitää myös hyväksyä rajoitteet. Kaikkia asioita ei voi tehdä joka vuodenaikana eikä täydellisesti.

Vuodenajat ja vuorokauden erilaiset hetket ovat läsnä kodissani. Keväisin näen aamuruskan hehkun taivaalla, kun herään. Talvi- iltaisin voin kylpiessäni katsella tummaa tähtitaivasta ammeesta. Syksyllä seuraan villiviinin punertumista ja kesällä poimin raparperisatoa ruukkupuutarhastani.

Rakastan kodissani luonnonvaloa ja varjoja. Kun saimme rakennusluvan kadunpuoleiselle terassille, saimme tehtyä samalla kaksi kertaa suuremmat ikkunat länteen ja kapean ulkotilan taivasalle. Takaterassi on tehty purkamalla betoniseinä ja katonlapetta.

Aarteeni on näköalapaikka, josta voin katsella Kalliota ja kaupungin kasvua. Horisonttiin katsomalla mieli tuulettuu.”