Aloitin jo ensimmäisellä villapaidallani perinteen, joka määrittää minua yhä neulojana
Kaapissani odottaa viimeistelyä vaille valmis neuletakki. Sen seuraava olomuoto on luultavasti kiharainen, toimituspäällikkö Katri Jaalamaa kirjoittaa.
Neulelankavarastoni ei ole suurensuuri, mutta joukossa toistuu yksi ominaisuus. Monet langoista ovat kiharaisia. Olen oppinut, että niille on termikin: purkulanka.
Aloitin perinteen jo ensimmäisellä itse tehdyllä villapaidallani. Neuloin teini-ikäisen päättäväisyydellä ihanan islantilaisneuleen, josta tuli kokovirheen takia aivan valtavan suuri. Kun purin sen, langoista tuli yksivärinen palmikkoneule, kirjoneulelapaset ja monta muuta pientä työtä. Voi olla, että yksi käkkäräisistä pikkunöttösistäni on vielä islantilaisesta.
Vaaleanruskeasta langasta tuli ensin neuletakki, ja siitä puretuista langoista pusero. Harmaasävyinen liukuvärinen lanka käväisi ainakin puseron alkuna ja sitten säärystiminä. Jos jotain olen neulojana, niin purkaja.
Kaapissani odottaa viimeistelyä vaille valmis neuletakki, johon en ole tarttunut vuosiin. Harmi vain, että en tykkää mallista ollenkaan.
Kun lapseni olivat vauvoja, innostuin hakemaan täydellistä villavaippahousun muotoa ja juuri sopivasti istuvaa vauvanmyssyä. Neuloin, purin ja neuloin. Mutta viimeiset olivatkin sitten jo aika kivoja. (Neuvoni, jos teet vauvalle villapöksyjä: Tee vyötäröresorista todella korkea. Haluat luultavasti silti korottaa sitä lapsen kasvaessa.)
Purkaminen on harmittanut yllättävän vähän. Voi olla, että tekemisen ilo oli tärkeämpi kuin onnistuminen kerralla.
Juuri nyt kaapissani odottaa viimeistelyä vaille valmis neuletakki, johon en ole tarttunut vuosiin. Alhaalta ylös neulottu vartalo ja molemmat hihat on jo yhdistetty pyöröpuikoille, ja yläosasta puuttuu pieni pätkä. Harmi vain, että en tykkää mallista ollenkaan.
En vielä tiedä, mitä langoista lopulta tulee. Sen tiedän, että niiden seuraava olomuoto on kiharainen.
