
Käsivarsineulonnassa puikkojen virkaa toimittavat omat käsivartesi. Silmukoiden koko on luonnostaan suuri ja neulos kuohkeaa, jolloin upea lanka pääsee kunnolla esille.
Koko: 140 x 30 cm.
Pitsikauluri käsivarsineulonnalla – tarvikkeet:
- Borgo de Pazzin Naturalia-villalankaa yksi 200 g:n vyyhti, sävy 3
Mallineule:
9 s:n pitsineule käsivarsineulontaan mukautettuna.
1. krs: neulo kaikki s:t oikein.
2. krs: 1 o, *tee langankierto, neulo 2 s oikein yhteen*, toista *–* yhteensä 4 krt.
Toista kerroksia 1–2.
Huom! Jos haluat neuloa kaulurin puikoilla, huomioi, että neuloksesta tulee käsivarsineulontaa tiiviimpää, vaikka neuloisit pitsineuletta puikkokoolla 25.
Pitsikauluri käsivarsineulonnalla – ohje:
1. Keri lanka ensin kahdelle samankokoiselle kerälle, sillä kauluri neulotaan kaksinkertaisella langalla. Tee aloitussilmukka ja jätä noin metrin pituinen langanpää. Aseta aloitussilmukka oikean kätesi ranteen ympärille niin, että langanpää on itseesi päin. Jätä silmukka hieman löyhäksi äläkä neuloessakaan kiristä silmukoita tiukasti ranteen ympärille: tämä helpottaa neulomista.
Aloita silmukoiden ristikkäin luominen:
Vie vasemman käden peukalo ja etusormi aloitussilmukan alta lankojen väliin. Aloituslanka kulkee peukalon ympäri ja kerältä tuleva lanka etusormen ympäri. Sulje langat kämmeneesi (kuva 1). Pujota sitten oikean käden sormet peukalolla olevan langan alta. Koukkaa sormillasi etusormea kiertävä lanka.
Vedä lanka peukalolla olevan s:n läpi (kuva 2) ja samalla oikealle ranteellesi aloitussilmukan viereen. Kiristä silmukka sopivaksi.
Luo näin vielä 7 uutta silmukkaa, eli oikealla ranteella on 9 s (kuva 3).
Aloita sitten mallineule:
1. krs: Vedä oikealla kädellä keriltä tuleva lanka ranteella ensimmäisenä olevan s:n läpi ja siirrä uusi s vasempaan ranteeseen. Neulo näin kaikki 9 s. Silmukat ovat nyt vasemmalla ranteellasi.
2. krs: vedä vasemmalla kädellä lanka ranteella ensimmäisenä olevan s:n läpi ja siirrä uusi s oikeaan ranteeseen. *Tee langankierto eli nosta lanka oikean ranteen yli (kuva 4). Neulo seuraavat 2 s oikein yhteen eli ota lanka vasempaan käteen, pujota oikean käden sormet kahden ensimmäisen vasemmalla ranteella olevan s:n läpi (suunta: vasemmalta oikealle, kuva 5), vedä lanka s:iden läpi ja siirrä uusi s oikeaan ranteeseen*. Toista *–* yhteensä 4 krt. Oikealla ranteella on 9 s. Jatka neulomista toistaen kerroksia 1–2. Silmukat siirtyvät vuorotellen oikealta ranteelta vasemmalle ja takaisin.
Kun olet neulonut pitsineuletta 23 krs ja s:t ovat vasemmalla ranteella, päätä silmukat löyhästi: Neulo 2 ensimmäistä silmukkaa oikealle ranteelle kuten mallineuleen 2. krs:n 1. s ja nosta ensimmäisenä neulottu eli oikeanpuoleinen silmukka toisen yli. Neulo 3. s, siirrä se oikealle ranteelle ja nosta jälleen aiemmin neulottu s uuden yli. Jatka näin, kunnes olet päättänyt kaikki s:t. Vedä langanpää viimeisen s:n läpi.Viimeistele kauluri ompelemalla sen päät nurjalta yhteen: voit tehdä tämän sormin lankaa pujotellen tai isoa silmäneulaa apuna käyttäen. Päättele langanpäät työn sisään.
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
