Oli syksy. Pihlajan oksat taipuivat punaisten marjojen painosta. Vanha, jykevä tiilirakennus henki kiehtovaa tunnelmaa. Tarvittiin vain hetki miljööseen tutustumiseen, ja Arja ja Hannes Vähäsöyrinki tiesivät tulevaisuutensa rakentuvan sen varaan.

Mutta miksi Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa asunut kuusihenkinen perhe löysi itsensä yhtäkkiä keskeltä Hämettä, Tuuloksen kylästä? Tarinassa on ripaus sattumaa ja kohtaloa.

– Vietimme Gotlannissa kolme viikkoa kesällä vuonna 2009. Huokailimme upeiden rakennusten kauneutta: valkoisia kalkittuja seiniä ja kodikkaita kivitaloja. Meillä ei ollut aavistustakaan, että pian asuisimme omaa Gotlantiamme, Arja muistelee.

Pian matkan jälkeen puhelin soi. Tuttava kertoi, että vanha rekitehdas Hämeenlinnan kupeessa saattaisi vapautua myyntiin.

– Olimme kyllä etsineet uutta asuinpaikkaa, sillä halusimme verstaan kotimme yhteyteen. Mutta ennen rekitehtaan näkemistä emme edes kuvitelleet muuttamista näin pitkän matkan päähän.

Kevättalvella tehtiin kaupat. Helatorstaina 2010 Vähäsöyringit asettuivat asumaan solisevan puron varteen 30-neliöiseen mökkiin. Siitä tuli kuusihenkisen perheen koti yli neljäksi vuodeksi. Saman tien alkoi rakennuksen tyhjennys, koska puusepänliike oli saatava käyntiin. Tavaraa oli paljon, sillä Koskisen rekitehtaan ja ajokaluliikkeen lisäksi tontilla oli toiminut perunavarasto ja puusepänverstas.

Vuosien varrella Vähäsöyringit ovat herättäneet henkiin 1930-luvun rakennuksen sekä sen yhteydessä sijaitsevan maalaamon ja pihan perällä olevan verstaan. Kaikki on tehty omin käsin ja voimin, pienellä budjetilla.

Tie tähän asti onkin ollut pitkä.

– Kyllä meille huomautettiin, että olemme aika rohkeita, Arja kertoo.

Kodin rakentuminen alkoi maan vaihdolla. Peräti 80 kuutiota huonoa maata korvattiin sepelillä. Pohjien teon jälkeen valettiin betonilattia. Tässä vaiheessa Hannes ja Arja seisoivat jalat tukevasti lattiassa ja tuumasivat toisilleen pilke silmäkulmassa, että enää olisi jäljellä vain vähän työtä.

– Pitää tuulettaa aina, kun saa jotain valmiiksi, Hannes sanoo.

Haastavia vaiheita on riittänyt. Seinät ovat ohuimmillaankin 40 senttimetriä paksuja, minkä vuoksi kaikki läpiviennit ja lisäaukot tehtiin timanttiporalla.

− Oman kaluston ostaminen olisi tullut lopulta halvemmaksi kuin vuokraaminen, Hannes nauraa.

Luonnokset suunnitteli tuttu arkkitehti Kaarlo Viljanen, ja paikallinen arkkitehtitoimisto piirsi kaikki lupakuvat.

– Kaarlo sanoi meille, että miettikää itse, millaiset sisätilat haluatte. Tavoitteemme oli säilyttää niin paljon entisen rekitehtaan aikaista tunnelmaa kuin pystyimme, Arja kertoo.

Oli todellista luksusta, kun perhe pääsi vastaremontoituun 180 neliön tilaan ahtaiden vuosien jälkeen. Huonoja muistoja tiiviistä elämisestä ei ole jäänyt ollenkaan, ei edes jälkikasvulle.

Vanhaa teollisuustunnelmaa on haettu valamalla lattia betonista ja kalkitsemalla seinät. Lämmintä, vanhan rakennuksen henkeä saatiin, kun tilanjakajaksi muurattiin näyttävä punatiiliseinä.

Asuintilat suunniteltiin alusta asti niin, että joidenkin vuosien päästä alakerrasta saa yrityksen showroomin ja gallerian, ja koko perhe muuttaa yläkertaan. Siksi makuuhuoneet on eroteltu toisistaan pelkin liikuteltavin sermein. Käytännössä ainoa väliovi johtaa vessaan.

Teini-ikäisten lasten huoneet sijoitettiin samaan yhtenäiseen tilaan keittiön ja oleskelutilan viereen. Vanhempien makuuhuone sijaitsee muista hieman kauempana, heti ulko-oven lähettyvillä.

– Lapset ovat hiljalleen alkaneet kysellä ovien ja seinien perään. Katsotaan nyt, moniko heistä asuu kotona siinä vaiheessa, kun saamme yläkerran asuinkäyttöön, Arja toteaa.

Uudessa kodissa on asuttu puolitoista vuotta, ja se aika on vedetty happea. Vanhemmat toivovat, että yläkerta valmistuisi vajaan kolmen vuoden kuluessa.

– Alakerrankin valmistumista oli pakko odottaa, sillä meidän oli ensin saatava omat elinkeinomme pyörimään. Puusepäntyöt olivat muutenkin puoli vuotta katkolla rakennustöiden aikaan, Hannes kertoo.

Tällä hetkellä, kun vanhemmat ovat voineet keskittyä ammatinharjoittamiseen ja kaikilla on ollut aikaa nauttia uudesta kodista, virtaa alkaa riittää myös uuden remonttiurakan käynnistämiseen.

Ensimmäisenä jouluna verstaan tiloissa tuoksui kahvi ja glögi. Hannes ja Arja olivat kutsuneet kyläläisiä tutustumaan uuden elämän saaneeseen paikkaan.

Paikalle saapui myös rekitehtaalla työskennelleitä ihmisiä. Heidän tarinansa olivat huikea kokemus Vähäsöyringeille. Hannes ja Arja ovat kuulleet lisää tarinoita esimerkiksi ruokakaupassa asioidessaan. Samalla he ovat saaneet vastailla tiedusteluihin arkielämänsä ja yritystoimintansa sujumisesta.

– On kunnia-asia saada olla osa rekitehtaan historiaa. Jäämme toivottavasti omalta osaltamme historian kirjoihin. Pelkkä ajatus tuntuu kylminä väreinä iholla, Arja sanoo ja hymyilee.