On elokuun viimeinen lauantai. Tuuli puhaltaa ja muistuttaa, että syksy on saapumassa myös Karjalohjalle.

Lammen ääressä lähellä Puujärveä näyttää siltä kuin punavalkoisia piparminttukarkkeja olisi siroteltu sinne tänne keskelle vehreää luontoa.

Olemme mummonmökkikylässä, jossa punainen tupa ja perunamaa on päivitetty 2000-luvulle, vain yksinäisyys ja ulkohuussi puuttuvat. Täällä seniorit mökkeilevät ja asustavat porukalla omissa täysin varustelluissa taloissaan, huolella hoidettujen puutarhojen keskellä. Kylä on toistaiseksi ainoa laatuaan.

Nyt täällä valmistaudutaan hyvästelemään kesä. Yhteisön aktiivit Eeva ja Veijo Honkanen ovat sitä mieltä, että venetsialaisia ei pidä unohtaa vaan niitä pitää juhlia kunnolla. Kesälle on hauskaa sanoa yhdessä heipat. Veden, tulen ja valon juhla siis koittakoon!

Kesän lopulla hyörinä mökkipihoilla on laantumaan päin, mutta iltaman imu vetää.

Mökkiyhteisöön kuuluu tällä hetkellä 35 eläkeläistä, ja moni lähtee leikkiin mukaan. Pääsymaksuna juhlaan on tuotava lyhty ja evästä.

Mökkiläiset ovat pääosin pääkaupunkiseudulta. Karjalohja sijaitsee Lohjanjärven länsipuolella 85 kilometrin päässä Helsingistä. Paikalle pääsee myös julkisilla kulkuvälineillä.

– Tulen mökille aina mieluusti bussilla Espoosta. Se on minulle siirtymäriitti, katselen maisemia ja rauhoitun, kertoo apteekkarin työstä hiljattain eläkkeelle päässyt Arja Heikkilä.

– Täällä on pari apteekkaria, luokanopettaja, pappi, tuomari, kiinteistövälittäjä, meteorologi, markkinointisuunnittelija ja hissiurakoitsija, luettelee Veijo Honkanen, itse insinööri.

Mummonmökkiläisille yhteiset riennot ovat kohokohtia, niissä luovuus saa kukkia. Eino Leinon päivänä he keksivät järjestää piha- ja runokierroksen. Yhteiset karaoke-illat ja urheilutapahtuma Kikan kisat, jossa lajeina ovat mölkky, tikanheitto ja pallon kuljetus, ovat kaukana sukankutomisesta.

Mummonmökkikylässä suuren ikäluokan seniorit pursuavat energiaa. Yhteistä touhua riittää, mutta kukaan ei katso kieroon, jos joku ei halua osallistua. Yksityisyyttä kunnioitetaan. Toisen tupaan ei niin vaan kävellä sisään, vaan aidan takaa jutellaan sivistyneesti.

Ennen auringonlaskua juhlatoimikunta saapuu koristelemaan grillikatoksen. Asialla ovat Honkasen pariskunta, Arja Heikkilä ja Kirsti Soini. Veijo Honkanen virittelee valoketjuja katon reunaa kehystämään. Soini on tuonut soihtuja Kokkolasta asti.

– Hyvin uppoaa! Soihdut kuuluvat venetsialaisiin. Kokkolassa on jo pitkä perinne sen juhlinnassa, Kirsti kertoo ja painaa topakasti soihtuja Eevan kanssa syvälle maahan.

– Saapa nähdä, pysyvätkö nuo pystyssä. Luvassa on myrskytuulenpuuskia, jopa 20 metriä sekunnissa.

Vielä on aikaa lähteä pakkaamaan eväät ja harmonikka. Veijo Honkasella on usein illanistujaisissa haitari mukana tuomassa tunnelmaa.

Kylän väki liukuu juhlapaikalle leppoisalla mielellä. Kun tavataan, halataan.

– Kerrostalonaapureita ei yleensä halata, mutta täällä se on luontevaa, kun ollaan vapaalla ja yhteisö on erityinen, Eeva Honkanen sanoo.

Grillikatoksella ilakointi asiallisissa hommissa, kun mummot ja papat keskustelevat taloyhtiön tulevaisuudesta. Yhtiön uusi isännöitsijä Jorma Mäenanttila, yksi mökkiläisistä hänkin, avaa suunsa.

– Teemme taloyhtiössä digiloikan!

Suunnitelman kruunaa yhteislaulu harmonikan säestyksellä. Arvon mekin ansaitsemme raikaa.

Tuulenpuuska ryöpyttää savua grillikatoksen tulilla. Periksi ei anneta, kun juhlimaan on tultu. Kyläläiset asettuvat yhä tiiviimmin katoksen seinien suojaan. Kirsti on tuonut käsintehtyä perinnemakkaraa Oulusta, ja sitä syödään sipulisilpun kera. Kylläpä kuuma makkara viimassa maistuukin.

Illan huipennuksena lyhdyt ja soihdut sytytetään yhteisvoimin, kovassa tuulessa se lopulta onnistuu. Naiset alkavat sytyttää ulkotulia, joita lasketaan vesille. Grillikatoksen edessä on vesiallas, jossa tulet lähtevät lipumaan veden pinnalla eteenpäin tuulen puskemina. Näky on haikean kaunis, kun tuli heijastuu veden pinnasta elokuun yön keskellä.

– Maaseudun hiljaisuus on sanoinkuvaamattoman ihana ruuhka-Suomen melun ja turhan touhun keskellä. Suosittelisin muillekin senioreille tällaista tyyssijaa, Eeva Honkanen kehuu.

– Olen aina haaveillut siirtolapuutarhasta, ja tämähän on vähän kuin sellainen – mutta isompi ja mukavuuksiltaan täydellinen, sanoo opettajan työstä juuri eläkkeelle siirtynyt Kirsti Soini. Eeva Honkanen on aivan samaa mieltä.

– Onneksi hennoimme luopua saaressa sijainneesta erämaamökistämme. Kun ikää tulee, jalka ei voi loputtomiin nousta veneen laidan yli. Täällä olemme kuin paratiisissa. Punaisen tuvan lisäksi meillä on mukavat naapurit, jotka tuovat myös turvallisuuden tunnetta, piha jossa myllätä aamusta iltaan, metsä ja kirkas tähtitaivas. Olen samaa mieltä Topeliuksen kanssa, kun hän kirjoitti, että karjalohjalaiset saavat elää onnellisten laaksossa.