Voiko keittiö olla täydellinen, ja mitä tekemistä yhdellä pistorasialla on asian kanssa?
Uuden keittiön ansiosta olen alkanut pitää jopa leivänmurusista ja muista ruoanlaitossa syntyvistä ylijäämistä, kirjoittaa päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma.
löhöilen taas punaisella samettisohvalla. Puutarhojen historiasta kertova kirja valahtaa sylistä lattialle, koska en jaksakaan enää keskittyä ranskalaisten barokkipuutarhojen ja englantilaisten maisemapuutarhojen ideologisiin eroihin. Muutama muukin opus on viime aikoina kokenut saman kohtalon. Huomioni kiinnittyy jälleen kerran uuteen, täydelliseen keittiöön.
Onhan remontista kulunut kuukausi jos toinenkin, mutta jaksan yhä lepuuttaa silmiäni tummanvihreiksi maalatuissa, kevyesti profiloiduissa peiliovissa ja vielä ovia tummemmassa kivitasossa, joka nousee hyvän matkaa ylös välitilaan. Lankavetimet on ollut nappivalinta, vaikka itse olin aluksi mieltynyt nuppimalliin. Hyvä, etten saanut tahtoani läpi.
Liesituulettimen vaihtuminen liki huomaamattomaan, kaapistoon integroituun malliin saa minut suorastaan hyrisemään tyytyväisyydestä.
Pistorasioita on niin paljon, etten joudu enää kilpailemaan niiden käytöstä puolisoni kanssa niin kuin edellisessä keittiössä. (Minulla kun on teenkeitin ja toisella peräti kaksi kahvinkeitintä.) Vain yksi pistorasia tuli asennettua hieman turhan näkyvälle paikalle, mutta sepä onkin ollut pistorasioista käytetyin! Kokeilin kyllä huvikseni, miten voisin kääntää siitä huomion toisaalle leikkokukkien (ja muutaman koriste-esineen) avulla, ja lopputuloshan on täydellinen.
Tämän keittiön ansiosta olen alkanut pitää jopa leivänmurusista ja muista ruoanlaitossa syntyvistä ylijäämistä, koska roskien lajittelu on sijoitettu täsmälleen oikealle korkeudelle. Huiskaus vain ja perunankuoret ja vastaavat päätyvät lennosta suoraan oikeaan keruupisteeseen. Ainaiset ruoanlaitto- ja tiskiroiskeet häviävät tummanvihreään kivitasoon niin tehokkaasti, että pintaa on pyyhkäistävä välillä ihan varmuuden vuoksi, vaikka siinä ei näkyisi olevan mitään.
Hypähdän ylös ja tartun puhdistusliinaan. Pyyhkäisy, ja kaikki on taas täydellistä unelmien keittiössä.
Hyllyt eivät ulotu enää entisen keittiön tapaan niin korkealle, että pitäisi nousta jakkaralle, ja siksi noilla ylimmilläkin hyllyillä on vain tavaroita, joita käytetään – edes silloin tällöin. Edellisen keittiön kaappeihin eivät mahtuneet edes tarpeelliset keittiövälineet.
Ainoastaan yksi kaapiston korkeuteen liittyvä seikka aiheuttaa meillä eripuraa, onneksi ihan pientä vaan. Aiemmin herkkupiilolle päästäkseen piti ponnistella ja kurotella, mutta nyt riittää, että taivuttaa hieman kättään ja raottaa oikeaa laatikkoa.
Kohtalon oikusta aurinko siirtyy asentoon, jossa se pääsee ujuttamaan juovansa sälekaihtimien lävitse ja valaisemaan herkkupiilolaatikon etusarjan. Siellä on näemmä taas käyty. Näen sen perunalastusormien ja suklaanäppien jättämistä rasvaisista jäljistä. Hypähdän ylös ja tartun puhdistusliinaan. Pyyhkäisy, ja kaikki on taas täydellistä unelmien keittiössä.
Kari-Otso Nevaluoma on Avotakka-, Meidän Mökki - ja Meidän Talo -lehtien päätoimittaja.
