Lapsuudenkotini lakanat ovat suuria aarteitani – ihailen sitä, miten äitini huolehti niistä
Pesun jälkeen äiti mankeloi lakanat isän kanssa, kääri ne tasaisiksi paketeiksi ja asetteli hyllyille lepäämään siten, että pitsireunukset ja nauhat roikkuivat yhtenäisissä riveissä, kirjoittaa päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma.
Perintöjä on monenlaisia. Aineelliset perinnöt perustuvat faktoihin, henkiset perinnöt uskomuksiin. Keneltä olet perinyt musikaalisuutesi? Keneltä olet saanut matemaattisen lahjakkuutesi? Kuka oikeasti tietää, mutta itsekin kerron mielelläni vaikka siitä, että kauneudentajuni on äidinperintöä.
Lapsuudenkotini ihailunaiheita olivat äitini silmiä hivelevän esteettisesti hoitamat liinavaatteet. Perityt – kuinkas muuten – lakanat hän mankeloi isän kanssa pesun jälkeen, kääri tasaisiksi paketeiksi ja asetteli hyllyille lepäämään siten, että mahdolliset pitsireunukset ja nauhat roikkuivat yhtenäisissä riveissä. Vieressä komeilivat tasaisesti viikatut pyyhepinot. Kankaiset servietit olivat tahrattomia ja sileitä.
Luulisi, että haluan toteuttaa orjallisesti samoja käytäntöjä. Onko muka mikään yhtä huumaavaa kuin avata kaapinovi ja todeta, että elämä on näiltäkin osin järjestyksessä? On.
Isän puolelta olen hyvinkin saattanut periä ominaisuuden olla pingottamatta liikaa ja ajatella, että joskus kaunis ulkokuori riittää.
Isän puolelta olen hyvinkin saattanut periä ominaisuuden olla pingottamatta liikaa ja ajatella, että joskus kaunis ulkokuori riittää. Kun meillä kurkistaa kaappeihin ja laatikoihin, voi todeta, että sisältö tuoksuu ja näyttää puhtaalta, mutta yksikään tekstiili ei ole nähnyt mankelia. Lakanat ovat ryppyisiä, pinot summittaisia. Entä sitten, hymähdän itselleni.
Kauneudentajuaan voi toteuttaa monin eri tavoin. Minulle tärkeintä onkin se, että itse liinavaatekaappi on kaunis. Käytännöllisyyskään ei ole ratkaisevassa asemassa. Meidän perheen lakanat, tyynynpäälliset ja pussilakanat asuvat laatikoissa, joiden avaamiseen vaaditaan lihasvoimaa. Yhden laatikon pronssivedin jää joka kerta vetävän käteen.
Muistona lapsuudenkodin liinavaateloistosta säilytän muutamia keittiöpyyhkeitä ja lakanarullia siinä kunnossa, missä sain ne aikoinaan mukaani, kun muutin ensimmäiseen omaan kotiin.
Ihan parasta on se, että olen onnistunut keplottelemaan itseni lähes kokonaan irti meidän perheen pyykkihuollosta. Näin olen saanut aikaa kauniimmille asioille.
Kirjoittaja on Avotakan, Unelmien Talo&Kodin ja Meidän Mökin päätoimittaja.
Kommentit