Vanhat hirsiseinät – esille vai piiloon? Jos mökkini ovella kolkuttaisi restauroinnin ammattilainen, en päästäisi peremmälle
Hirsiseinät on ollut tarkoitus pitää piilossa useimmissa vanhoissa hirsitaloissa. Kannattaa miettiä toisenkin kerran, jättääkö ne remontissa esille vai ei, kirjoittaa päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma.
Jos mökkini ovella kolkuttelisi restaurointialan ammattilainen, voisin jonkin tekosyyn nojalla olla pyytämättä häntä peremmälle. Ehkä tupaan saakka, mutten enää kamariin, koska sen seinät eivät ole pinkopahvitettuja ja tapetoituja vaan hirsipinnalla. Kolme seinää on jopa maalattu valkoisiksi. Niin ei ole ollut alun perin.
Olen jo jonkin aikaa miettinyt sinänsä kauniin ratkaisun järkevyyttä, ja nyt mietin jopa muutoksen tarvetta. Siihen minut sysäsi Iida Kalakosken ja Riina Sirénin tutkimus Autenttisuuden paradoksi paljastetuissa hirsiseinissä – Säilyttämisen ja vaalimisen esityksiä sisustuslehdissä vuosina 2017–2023.
Sen perusteella moni vanhan hirsitalon haltija saattaa tavoitella hirsipintojen esiin ottamisella paitsi sisustustrendien mukaista henkeä, ennen kaikkea aidon luonnonmateriaalin ja siihen liittyvän perinteisen käsityötaidon läsnäolon vahvistamista. Allekirjoitan.
Kun purimme kipsilevyseiniä, alta paljastui muhjuinen pahvi, jota peitti likainen 1930-luvun tapetti.
Restauroinnin ammattilainen näkee Kalakosken ja Sirénin mukaan arvoa rakennuksen alkuperäisessä ilmeessä ja historiallisissa materiaaleissa, kuten vuosikymmenten saatossa kertyneissä tapettikerroksissa.
Selittelemättä paras, mutta meillä päädyttiin nykyiseen ratkaisuun siksi, että kamari oli kokenut kovia ennen kuin me asetuimme taloksi. Tila oli jaettu ehkä 1980- tai 1990-luvulla kolmeen osaan, kamarin lisäksi pukuhuoneeseen ja saunaan. Puulattian päälle rakennetusta saunan irvikuvasta piti päästä eroon.
Kun purimme kipsilevyseiniä, alta paljastui muhjuinen pahvi, jota peitti likainen 1930-luvun tapetti. Kun kävimme käsiksi pahveihin, ne melkein murenivat käsiin.
Alta paljastuneet hirret olivat osin mustuneita, osin kosteuden vaurioittamia ja pitkin poikin laudoilla paikkailtuja. Yksi ovikin löytyi. Se oli johtanut kamarista kuistille ja laudoitettu joskus umpeen.
Harjasimme hirsiä puhtaiksi muutaman päivän, mutta jälkeen-kuvissa ei nähnyt eroa ennen-kuviin. Ratkaisuksi löysimme valkoisen maalin. Hyvältä näytti.
Jos restaurointialan ammattilainen kolkuttelisi mökin ovella parin vuoden kuluttua, saattaisi olla, että esittelisin hänelle ylpeänä kamarin muutoksen, vai pitäisikö sanoa paluun lähemmäs tyylinmukaista ratkaisua. Kerran purettua kun ei entiselleen saa. Taidankin lähteä tästä selailemaan tapettimalleja.
Kari-Otso Nevaluoma on Avotakan, Meidän Mökin ja Meidän Talon päätoimittaja.
