Yksinhuoltajien kimppakämppä – kun vuokrat vain nousivat, Tinna ja hänen ystävänsä muuttivat yhteen
Tinna Pehkonen, 42, muutti yhteiseen kotiin ystävänsä kanssa. Kämppisarki toi elämään yhteisön, tärkeää aikuisseuraa ja vakituiset saunaillat. ”Lapsistakin taitaa tuntua siltä, että olemme perhe”, Tinna kertoo.
”Tuosta makuuhuoneesta saisimme huoneen teinille, toisesta koululaiselle. Terassilla kasvattaisimme kukkia, ja keittiöön mahtuisi ruokapöytä kaikille viidelle.
Viime syksynä minulla ja hyvällä ystävälläni oli tavatessamme tapana klikata auki eräs vuokra-asuntoilmoitus. Katselimme asunnon pohjakuvaa ja haaveilimme, miten järjestäisimme kodin, jos asuisimme siellä yhdessä.
Olen lapseni yksinhuoltaja, mutta olen aina unelmoinut isosta perheestä.
Syyskuussa 2024 muutimme lapseni kanssa uuteen kotiimme ja saimme samalla ympärillemme ihanan yhteisön. Meitä asuu kolmekerroksisessa, 146-neliöisessä paritalon puolikkaassa viisi: minä ja 11-vuotias lapseni sekä hyvä ystäväni ja hänen 14- ja 11-vuotiaat lapsensa. Myös ystäväni on lastensa yksinhuoltaja. Vuokranantajamme suhtautui luontevasti ajatukseen, että kodin vuokraisivat yhdessä kämppikset.
Nyt, kun jaan arkeni ystäväni kanssa, olen saanut haaveilemani ison perheen ja paljon muita asioita, jotka aiemmin puuttuivat elämästäni.
Ajatus yhdessä asumisesta lähti rahasta. Asuimme ystäväni, eli nykyisen kämppikseni, kanssa kumpikin kaupungin vuokra-asunnoissa. Niiden vuokrat ovat nousseet vuosien aikana niin huimasti, että molemmat pohdimme muuttoa muualle.
Ensiksi kämppisasuminen tuntui vieraalta ajatukselta tässä elämänvaiheessa, kun molemmilla on lapsia. Yleensä kämppikset kuuluvat nuoruusvuosiin, jolloin rahaa on vähän. Toisaalta asumisen kulut ovat monilla nousseet siihen tahtiin, että myös työssäkäyvät aikuiset voisivat hyötyä kämppiksistä.
Pyörittelimme muuttoajatusta kolmisen kuukautta. Ihan ensiksi sen heitti ilmoille ystävän lapsi, joka kysyi, voisimmeko muuttaa yhteen. Hengailimme perheinä yhdessä paljon jo ennen muuttoamme.
Lopulta päätimme ystäväni kanssa kirjoittaa paperille yhteisen kodin plussat ja miinukset. Plussia tuli paljon, kuten aiempaa isommat neliöt, jaetut kustannukset – ja toisen aikuisen tuki. Olemme tunteneet toisemme kymmenisen vuotta. Tutustuimme eräässä vanhempien Facebook-ryhmässä ja huomasimme heti tulevamme tosi hyvin toimeen.
Ainut konkreettinen miinus, jonka keksin listallemme uudesta kodista, oli se, että lapseni joutuisi vaihtamaan koulua. Entä jos arkemme ei toimisikaan? Mutta kaikki lapset vaikuttivat innostuvan ideasta koko ajan enemmän ja enemmän, kuten me aikuisetkin.
Fiilistelimme ystäväni kanssa, että uudessa kodissa olisi sekä oma piha että oma sauna. Päätimme uskaltaa kokeilla.
”Jaamme puoliksi kaikki asumiseen liittyvät kulut. Maksamme siis saman verran vuokrasta, sähköstä ja netistä.”
Vastuu monista asioista tekee kämppisasumisesta eri jutun aikuisena kuin nuorempana.
Minulla oli paljon kämppiksiä ennen lasta, mutta on ihan eri asia asua yhdessä jonkun kanssa, kun molemmilla on perhettä. Muutto oli iso muutos lasten arkeen, joten halusimme, että se toimisi mahdollisimman hyvin. Näistä asioista keskustelimme ennen muuttoamme:
Huonejako. Oma huone oli minulle kynnyskysymys. Oletin, että minun olisi pakko päästä hetkeksi hengähtämään ja olemaan yksin päivätöideni jälkeen. Olen töissä leikkipuistossa ohjaajana, ja lisäksi teen työkseni sosiaalisen median sisältöjä.
Sainkin oman huoneen. Se sijaitsee talon keskikerroksessa talon kahden muun makuuhuoneen tapaan. Minun huoneeni on niistä pienin. Sinne mahtuu kaikki tarpeellinen: vaatekaapit, sänkyni ja työpöytäni. Toisaalta en tarvitse yhtään enempää omaa tilaa.
Muuton jälkeen huomasin melko pian, että noin 40 minuutin työmatkani riittää palautumiseen. Istun bussissa ja kuuntelen podcastia. Kun tulen kotiin, olen valmis vaihtamaan kuulumisia.
Alakerrassa on eteinen, kylpyhuone ja samassa tilassa keittiö ja olohuone. Jos kämppikseni on kotiin tullessani keittiössä laittamassa ruokaa, istuudun hänen seuraansa ja kysyn, mikä hänen päivässään oli kivaa ja mikä tänään vitutti.
Yläkerrassa on avointa tilaa oleva vintti, jossa pystyy asumaan. Kämppikseni ja yksi hänen lapsistaan asuvat siellä. Rappuset jakavat tilan kahtia.
Ruoanlaitto ja siivous oli seuraava keskusteluaiheemme. Sovimme, että kumpikin perhe pääasiassa ostaa ja valmistaa omat ruokansa. Se on helpompaa rahan ja ostosten kannalta. Toisinaan laitamme kämppikseni kanssa ruoan yhdessä koko porukalle.
Me aikuiset siivoamme sen mukaan, miten jaksamme ja ehdimme. Viikonloppuna saatamme siivota yhdessä muutaman tunnin.
Lapsille jaoimme roskavuorot: jokaisella lapsella on kahtena päivänä viikossa velvollisuus tarkistaa, pitääkö roskat jo viedä.
Erityisen tärkeää oli keskustella rahasta. Jaamme kämppikseni kanssa puoliksi kaikki asumiseen liittyvät kulut. Maksamme siis saman verran vuokrasta, sähköstä ja netistä.
Yhteistä kotia pohtiessamme mietimme, mitkä olisivat yhdessä asumisessa kompastuskiviä. Ainakin raha: Jos toisen vuokranmaksuun ei voisi luottaa, ei yhteisestä arjesta tulisi mitään. Meidän välillämme raha-asiat ovat hoituneet mutkattomasti jo ennen yhteistä kotiamme: kun olemme lainanneet toisillemme rahaa, olemme saaneet velan aina takaisin. Itse asiassa juuri taloudellinen luottamus oli suuri syy sille, miksi ylipäätään mietin, että voisin asua yhdessä juuri ystäväni kanssa.
Yhdessä asuessa olemme tehneet kotiimme yhdessä myös hankintoja: olemme ostaneet puoliksi kirppikseltä esimerkiksi terassikalusteet, sohvan ja viherkasveja.
Muuttaessa minun asumiskustannukseni pystyivät suunnilleen samoina kuin edellisessä kodissani. Samalla rahalla saan kuitenkin enemmän: aiempi kotini oli 65-neliöinen kerrostalokolmio. Nyt meillä on iso talo, lasitettu parveke, sauna, piha ja pienet terassit talon molemmin puolin.
Jos vain kaikki menee edelleen hyvin ja taloutemme kestävät ison talon kulut, voin kuvitella asuvani tässä monia vuosia.
Vieraat olivat seuraava keskusteluaiheemme. En itse kutsu kovin usein ihmisiä kylään. Tuntuu, että olen aina liian väsynyt. Kämppikselläni on tapana kutsua kavereita käymään, ja se on minulle okei. Sovimme, että vieraita saa kutsua kysymättä etukäteen.
Jos en jaksa sosialisoida, voin aina mennä huoneeseeni. Myös lapsillamme käy jonkin verran kavereita kylässä, mutta he menevät mielellään ulos.
Deittailustakin puhuimme. Aihe nauratti minua, sillä en ole tapaillut ketään kymmeneen vuoteen. Mutta kerroin kämppikselleni, että jos niin kävisi, en toisi ketään kotiimme. Olisi liikaa, jos tässä sirkuksessa hengailisivat äijätkin.
”Arkisin teemme yhdessä iltapalaa. Syömme sen olohuoneessa ja katsomme telkkarista 90 päivää morsiamena -sarjaa.”
Joitakin kuukausia muuton jälkeen kämppikseni täytti vuosia. Aamulla hiivin alakerrassa sijaitsevaan keittiöön valmistaakseni hänelle yllätysaamiaisen.
Keittiössä kämppikseni lapsi oli samalla asialla. Teimme aamiaisen yhdessä. Keitimme kananmunia ja laitoimme pakastecroissantit uuniin. Minä hain lähikaupasta tuoretta leipää.
Unohdin ostaa kukkia. Kun tulin kotiin, kämppikseni lapsi lähti vielä kauppaan hakemaan niitä. Rakastamme koko porukka hotelliaamiaisia, joten oli ihanaa syödä yhdessä hyvä aamiainen kaikessa rauhassa.
Seuraa kämppisarjeltamme ennen kaikkea toivoinkin. Minulle, kämppikselleni ja hänen lapselleen on muodostunut yksi tärkeä tapa: Arkisin teemme yhdessä iltapalaa. Syömme sen olohuoneessa ja katsomme telkkarista 90 päivää morsiamena -sarjaa. Samalla kaksi muuta lasta viihtyvät omissa puuhissaan. Järjestely on kaikille ok.
”Kun ajattelen entistä kotiani, asuminen vain omien perheiden kesken tuntuu oudolta.”
Lapsistakin taitaa tuntua siltä, että olemme perhe. Yksi lapsista kysyi juuri, voisimmeko tehdä jonakin perjantaina yhteisen iltaruoan, kattaa pöydän kauniisti ja istua syömään yhdessä. Toinen totesi äskettäin, että talossamme on tosi turvallista, koska meillä on aina joku kotona.
Itse olen sanonut kaikille lapsille, että nyt, kun talossa on kaksi aikuista, toiselle voi kertoa asioista, joista ei halua omalle äidille kertoa.
Juttelimme ystäväni kanssa usein kasvatuksesta jo ennen kuin asuimme yhdessä. Jos jommallekummalle tuli pulmia lastensa kanssa, pohdimme niitä.
Nyt olemme valmiiksi saman katon alla. Emme ratko toistamme kasvatuspulmia pyytämättä, mutta se auttaa, kun tietää toisen aikuisen olevan lähellä. Toisaalta välimme ovat sellaiset, että voimme puhua asioista tarvittaessa suoraankin.
Jos vaikkapa toisen lapsi unohtaa viedä roskat, voimme huomauttaa asiasta ystävällisesti joko lapselle tai toiselle aikuiselle, joka voi muistuttaa lasta.
Kun ajattelen entistä kotiani, erillään asuminen vain omien perheiden kesken tuntuu oudolta.
Olen saanut kämppiksestäni aikuista puuhailuseuraa. Meillä onkin lähes jatkuvasti jokin projekti käynnissä. Olemme kumpikin tee se itse -ihmisiä ja nikkaroineet esimerkiksi olohuoneen sohvan viereen sivupöydän, jonka sisään piilotimme usb-latauspisteen. Valmistimme puusta myös kukkapöydän olohuoneeseen ja sivupöydän keittiöön. Kesällä kasvatamme pihalla perunaa.
Aiemmin haaveilin lemmikistä, mutta yksin tuntui, että vastuuta arjesta oli jo tarpeeksi. Nyt olemme ottaneet yhdessä viisi kesyrottaa.
Jos emme olisi muuttaneet yhteen, olisin paljon yksinäisempi. Minulla on ympärilläni ihana yhteisö, rottineen päivineen.”
Tinnan 3 vinkkiä sujuvaan yhteiseloon
- ”Jos emme pystyisi puhumaan asioista, sitä ärsyyntyisi helposti milloin mistäkin. Meillä ei ole tätä ongelmaa. Pystymme kertomaan ajatuksistamme, sillä luotamme siihen, että toinen ei suutu.”
- ”Keskiviikkoisin ja perjantaisin saunomme aikuisten kesken. Oma sauna on osoittautunut jaksamiselleni valtavan isoksi asiaksi. Kun tiedän, että pääsen illalla saunaan, murheeni unohtuvat.”
- ”Vähän aikaa sitten sovimme kämppikseni kanssa, että siivoamme viikonloppuna kunnolla. Lauantaina laitoimme Ultra Brata soimaan ja järjestelimme paikkoja. Muutama tunti vierähti huomaamatta.”
