Porvoossa Ilolan kylän laitamilla sijaitseva, sininen hirsirakennus näyttää jonkinlaiselta kesämökin ja omakotitalon risteytykseltä. Metsän siimeksessä nököttävä talo on mökiksi suuri, mutta pihalla komeilee pieni punainen huussi.

Mökkimäinen talo on kolmihenkisen Kalakosken perheen koti. Taloa asuvat Mika, 53, Laura, 46, ja Kerttu, 13, Kalakoski, kissat Tiuku ja Ymmi sekä koirat Jaska ja Riitta.

Huussille on selitys. Erotteleva puucee on kätevä sähkökatkojen varalta. Tavanomaisen vesivessan voi näet vetää sähköjen katkettua vain kerran.

Kalakosket ovat varautuneet erityisen hyvin poikkeustilanteisiin. Joku voisi kevyesti luonnehtia heitä preppereiksi tai survivalisteiksi, jotka valmistautuvat suurten luonnonmullistusten tai kriisien varalle. Tämän Kalakosket kuitenkin tiukasti kiistävät.

– Emme ole luoneet mielessämme mitään kauhuskenaariota ja alkaneet varautua sitä varten. Emme odota sotaa tai apokalypsia. Ajattelemme, että mitä tahansa tapahtuukin, meillä on lämpöä, vettä ja ravintoa. Todennäköisin poikkeustilanne on pitkä sähkökatko, Mika sanoo.

Jokin aika sitten lähistöllä oleva muuntaja syttyi palamaan ja Ilolan kylä pimeni kuudeksi tunniksi. Kotona olleet Laura ja Kerttu pääsivät harjoittelemaan, miten toimia, kun virtaa ei tule töpselistä.

– Hyvin selvisimme. Kerttu tietää, missä ovat otsalamput, pattereilla toimivat lyhdyt ja kynttilät. Ilman verkkovirtaa toimiva radiokin olisi ollut käden ulottuvilla, Laura sanoo.

Kun sähkökatko yllättää, Kalakoskilla riittää valaistusta eikä pirtti kylmene. Talossa on puilla toimiva keskuslämmitys, varaava takka, puuhella ja leivinuuni. Klapeja perhe on ostanut kovankin talven varalle.

Kännykän saa ladattua kampea pyörittämällä ladattavan radion avulla, jossa on toiminto myös puhelimen latausta varten.

Generaattorikin perheellä oli vielä hetki sitten. Mika kuitenkin antoi laitteen sitä kipeämmin tarvitsevalle ystävälleen.

– Ehkä pienen generaattorin voisi vielä hankkia pakastimia varten, Mika pohtii.

Ruoka valmistuu puuhellan lämmöllä tai ulkona grillissä, nuotiolla tai retkikeittimellä. Varustukseen kuuluu myös sisätiloihin tarkoitettu retkikeitin.

Ja ruokaa, sitä on varastoissa yli kuukauden tarpeisiin. On jauhoja, lämpimässä varastossa säilyvää kauramaitoa, säilykkeitä, retkimuonaa, pullovettä, karkkia, kuivattuja sieniä ja yrttejä, itse keitettyjä hilloja. Kissoille ja koirille on myös muonaa säkkikaupalla. Pakkasessa odottaa käyttöä marjoja, kalaa ja hirvenlihaa. Pakastin säilyy riittävän kylmänä ainakin neljän päivän ajan.

Viranomaisten suositus kolmen vuorokauden varautumisesta täyttyy Kalakoskilla helposti.

– Ruokaostoksilla mietin aina, pitääkö jotain hankkia täydennykseksi. Tällainen ajattelu on oikeastaan automatisoitunut. En ajattele kaupassa varautumista, vaikka onhan se sitäkin, Laura sanoo.

Kun lähin kauppa on yli kymmenen kilometrin päässä, suuret varastot ovat muutenkin käytännöllisiä. Pitkää matkaa ei viitsi taittaa yhtenään.

Kalakoskien komeroissa on sellaisia ruokatarpeita, joita he muutoinkin syövät. He kierrättävät varastoaan, syövät ruokaa ennen viimeisen käyttöpäivän umpeutumista ja ostavat tilalle uutta.

– Tyhmintä mitä voisi tehdä, olisi ostaa suuret määrät ruokaa varastoon ja jättää se sinne vanhenemaan, Laura huomauttaa.

Pihakoivuun lennähtää tikka. Onko se käpytikka vai harvinaisempi vieras? Tiirailu kiikareilla vahvistaa: valkoselkätikka se todella on.

Viisi vuotta sitten Kalakosket vaihtoivat kaupungin humun kuusten huminaan ja luonnon ihmeiden ihasteluun. Muuttoauto kurvasi Ilolaan, ja taakse jäi Helsingin Kontula ja neljän huoneen kerrostaloasunto.

– Olemme syntyperäisiä helsinkiläisiä, mutta harrastamme luonnossa liikkumista ja retkeilyä. Kaupungista piti lähteä aina autolla kymmenien kilometrien päähän metsään. Täällä voi vain hypätä ojan yli ja on jo sienimetsässä, Laura kertoo.

Kaikki Kalakoskien perheessä tuntevat retkeilyn niksit, mutta varsinainen asiantuntija on Mika, joka työskentelee Ilmatieteen laitoksella Etelämanner-operaatioiden päällikkönä ja vastaa retkikuntien selviytymisestä ankarissa oloissa. Mika on myös eräopas, henkiinjäämiskouluttaja ja opiskelee parhaillaan luonnontuoteneuvojaksi.

Kalakosket tähdentävät, että erilaiset taidot ja tiedot ovat olennainen osa poikkeustilanteisiin varautumista.

Perhe osaa tarvittaessa hankkia luonnosta täydennystä lautaselle. Mika metsästää. Isä ja tytär käyvät yhdessä viereisellä Mustalammella narraamassa haukia ja ahvenia. Hyvät marja- ja sienipaikat ovat tiedossa. Villiyrtit ovat tuttuja Kertullekin.

– Kerään esimerkiksi vuohenputkea, jota voi lisätä kuivattuna vaikkapa keittoihin tai munakkaisiin. Viime kesänä myin kuivattua vuohenputkea torilla, Kerttu kertoo.

Laura taas taitaa hapanjuurileivän teon. Yli satavuotiaan juuren hän on saanut ystävältään. Leivinuunissa kypsyy tavallisesti vaaleita hapanjuurileipiä.

Myös paikallistuntemus kuuluu varautumiseen. Kalakosket kertovat lähellä sijaitsevasta lähteestä, josta saa tarvittaessa juomavettä. Tosin perheen omasta rengaskaivostakin voi nostaa vettä sangolla, vaikka sähkökatko hiljentäisi pumpun.

– Tulee turvallinen olo, kun tietää, että kotona on riittävästi ruokaa ja lämpöä, jos tapahtuu jotain yllättävää. Jos olen vaikka yksin kotona, ei tarvitse lähteä kauppaan polkupyörällä matkojen päähän, Kerttu sanoo.

Laura nyökkäilee vieressä. Ruokavarastot ja täysi halkovaja tuovat mielenrauhaa.

Kalakoskille varautuminen ei merkitse linnoittautumista kotiin. Pikemminkin he kokevat tekevänsä varautumalla oman osansa. Mahdollisen hädän tullen viranomaiset eivät ehdi heti kaikkialle auttamaan. Mika toteaa, että on kansalaisvelvollisuus kyetä huolehtimaan itsestään muutaman päivän ajan.

Kalakosket näkevät yhteisöllisyyden ja vastavuoroisen auttamisen yhtenä keskeisenä selviytymiskeinona, jos sattuisi jotain poikkeuksellista. Yksin ei tarvitse pärjätä.

– Me olemme alusta lähtien halunneet olla osa kyläyhteisöä. Verkostoja on syntynyt muun muassa paikallisen metsästysseuran kautta, aamun hirvimetsällä ollut Mika sanoo.

Toistaiseksi keskinäinen avunanto on ollut arkipäiväistä. Lumikinokseen juuttuneen auton työntämistä tai talkooapua.

Varautuminen, erilaiset välineet ja taidot ovat olleet osa Kalakoskien elämää jo pitkään. Erätaidot ovat Mikalle tuttuja lapsuusajoilta ja partiosta. Laura kertoo paneutuneensa kotivaraan parikymmentä vuotta sitten, kun hän muutti opiskelujen vuoksi ensimmäiseen omaan asuntoonsa.

Joillakin kovan luokan survivalisteilla on aina niin sanottu pakorinkka valmiiksi pakattuna. Kalakoskilla tällaisia pakkauksia ei ole.

– Jotkut voivat ajatella pärjäävänsä paremmin vaikkapa mökillä. Me taas emme mitään väistöpaikkaa tarvitse. Koti on turvapaikkamme, Mika sanoo.