Äitini ja isäni olivat käsityöläisiä. He tapasivat rottinkiverstaalla ja perustivat yrityksen kotinsa alakertaan 1967, kun olin 6-vuotias. Olen aina elänyt rottingin keskellä, vaikkakaan en ole yhtä taitava punoja kuin äitini.

50-vuotiaan yrityksen historiaan mahtuu vaikeitakin hetkiä. Hurjin oli vuosi 1986, kun Indonesian hallitus lopetti rottingin myymisen ulkomaille. Luonnonvaraisesta rottingista noin 80 prosenttia kasvaa Indonesiassa ja lähialueilla. Isäni joutui irtisanomaan työntekijöitä, ja se oli rankka paikka. Toinen suuri kriisi oli, kun muovirottinki tuli markkinoille 2010-luvun alussa. Yhtäkkiä kaikki halusivat ulkokalusteet ennemmin muovisina. Nyt aidot luonnonmateriaalit ovat iso trendi, ja tämä näkyy etenkin Keski-Euroopassa.

Se on aito luonnonmateriaali. Se on kestävämpää kuin bambu tai harmahtava kiinanpaju eikä hiosta tuolilla istuessa, kuten esimerkiksi muovi. Taidokkaasti käsityönä tehty punos on lisäksi todella kaunista.

Isäni Aulis Herranen suunnitteli aikoinaan jonkin verran tuotteita, kuten riippukeinun, joka on edelleen suosituin tuotteemme. Haaveeni on, että saisimme taas kotimaista muotoilua – ehkä voisimme joku päivä viedä täällä suunniteltuja rottinkituotteita ulkomaillekin.

Tuotekuvat Netta Tahola