Matto on harkiten hankittu: Monivärinen, jotta siinä eivät näy pillimehujen loiskeet. Iso ja pehmeä, jotta sen päällä on kiva leikkiä ja olla.

– Meidän kotona ta­pahtuu paljon olohuoneen maton päällä, Susanna Silvander-Rosti sanoo.

Sinne valuvat leikkihuoneesta junaradat ja legot, koska lapset haluavat olla siellä missä aikuisetkin. Se on estradi, jolle kaksoset virittävät esityksiä äideille – he ovat nyt siinä iässä. Matto on myös tanssilattia, sillä koko perhe tykkää tanssia ja kuunnella musiikkia. Viime aikoina on veivattu Cha cha chata.

Tässä kodissa asuvat Kaksi äitiä -tubettajat ja -podcastaajat Ella Rosti ja Susanna sekä heidän nelivuotiaat kaksosensa ja puolitoistavuotias kuopus.

Viime aikoina porukka on ollut aika paljon kotona. Ella jättäytyi yrittäjäksi vuosi sitten ja tekee töitä kotona, välillä säntillisesti työhuoneessa, välillä läppärin kanssa pitkin kotia seilaten. Susanna on ollut vanhempainvapaalla pian kaksi vuotta.

Tavallinen arkipäivä alkaa, kun kuopus päättää herätä viiden, kuuden aikoihin. Silloin toisen ­äideistäkin on noustava ylös – ja keitettävä iso pannullinen kahvia.

Pian kaksoset seuraavat perässä. Syödään aamu­palaa, ehkä piirrellään ja katsotaan lasten­ohjelmia. Pukemiseen saa varata aikaa, sillä äidin valinnat eivät välttämättä enää kelpaa kaksosille ja he haluavat etsiä päivän paitansa itse.

– Yleensä koko vaatekaappi vedetään siinä samalla lattialle, Ella huokaa.

Vähän ennen kahdeksaa kaksoset pääsevät huutamaan ’herätys’ sille äidille, joka vielä nukkuu.

– He rakastavat herättämistä. On ihanaa herätä heidän innostukseensa, Susanna sanoo.

Kun vanhemmat lapset on viety päiväkotiin, äidit ovat kotona kuopuksen kanssa ja tekevät yrityksensä töitä. Uusin työjuttu on kesällä alkanut Unelma, joka toteutui -podcast. Siinä vieraat kertovat toteutuneista unelmistaan.

– Meidän perhe, koti ja tämä elämä kokonaisuudessaan on suurin unelmani, ja sen olen nyt saavuttanut, Ella toteaa.

– Tämä perhe on minunkin unelmani. Nuorempana tuntui, etten varmaan koskaan löydä minun ihmistäni. Olin päättänyt, että jos en ole löytänyt sielunkumppaniani 37-vuotiaana, menen itsellisenä äitinä hedelmöityshoitoihin. Mutta kävi hyvä tuuri, löysin Ellan ja unelma toteutui, Susanna sanoo.

Tavoite on, että työpäivä loppuu, kun kaksoset tulevat päiväkodista kotiin. Olisi tylsää käyttää yhteinen aika konetta naputellen.

Ella on perheen kokki. Tytär kiipeää usein tuolille ja seuraa vierestä, kun ruoka valmistuu. Ruoka syödään yhdessä pöydän ääressä.

– Se tulee lapsuudestani. Äitini oli tiukka siinä, että perhepäivälliseltä ei olla koskaan pois. Minustakin rakkaudella laitettu ateria menee ohi, jos joku syö tuolla ja toinen täällä, Ella sanoo.

Susannan lempihetki päivässä on se, kun kaikki ovat yhdessä pöydän ääressä ja kaksoset kertovat, mitä päivän aikana on tapahtunut.

Sitten tehdään tavallisia lapsiperheen puuhia: lähirannassa hiekkakakkuja, luetaan, tanssitaan, katsotaan Pikku kakkosta. Iltapuuhien jälkeen lauletaan Tuiki tuiki tähtönen. Siitä alkaa vanhempien yhteinen aika: pariskunta katsoo telkkaria, saunoo ja yrittää olla puhumatta työasioita.

– Saunassa on kiellettyä puhua töistä, Ella kertoo.

Susannalla ja Ellalla on vanhempina omat roolinsa.

– Minä olen omimmillani lukiessani. Tykkään, kun käperrytään mukavasti, ollaan kainalokkain, luetaan kirjaa ja voidaan jutella samalla, Susanna sanoo.

Hän huomasi, että lastenkirjoissa näkyy turhan vähän ihmisten ja perheiden monimuotoisuutta. Siitä sai alkunsa Susannan lastenkirjasarja, jonka toinen osa, Sulon ja Elsin mummo karkuteillä, ilmestyi keväällä.

Ella tykkää peuhata lasten kanssa.

– Meillä on monenlaisia riehumisleikkejä. Yksi lasten lemppari on se, että minä olen hirviö, joka jahtaa heitä pitkin asuntoa.

Vaikka luontaiset roolit saavat näkyä, vanhemmat jakavat arjen vastuita tiukastikin. Esimerkiksi öisin työnjako on tarkkaa.

– Kun on kolme alle viisivuotiasta, yöaikaan sattuu ja tapahtuu. Joka toinen yö toinen saa nukkua koko yön, ja toinen on yövastuussa. Yövastuussa oleva myös herää kuopuksen kanssa, Susanna selittää.

Päiväkotiviennit ja -haut jaetaan, jotta kummallekaan jäisi oloa, että hoitaa ne aina itse. Nukkumaanmenorumbassakin on selvät sävelet siitä, kuka harjaa kenenkin hampaat.

– Meillä on monta yhteistä projektia: perhe, avioliitto, talo, yritys. On selkeää, että tämä on minun tontillani ja tämä sinun, ja jotkut vastuut vuorottelevat. Jollei olisi selvää jakoa, asioista voisi tulla enemmän riitoja, Susanna sanoo.

Suunnitelmissa on kokeilla vuoropäiviä sitten, kun yöt alkavat sujua.

– Maanantaina vaikka minä olisin päävastuussa. Ella olisi mukana perhe-elämässä, mutta voisi sanoa esimerkiksi, että lähtee tunnin kävelylle. Siitä ei tarvitsisi sopia erikseen, koska se olisi hänen päivänsä. Tiistaina roolit olisivat toisin päin, Susanna kertoo.

Kun vastuut ovat selvät, on helpompaa pitää huolta siitäkin, että kummankin kalenterista löytyy omaa aikaa. Ella juoksee, käy salilla, pelaa jalkapalloa ja on hurahtanut spinningiin. Susannan keramiikkaryhmä kokoontuu maanantaisin. Sen tuotokset kynttilänjaloista kulhoihin vielä hakevat paikkaansa kotona.

Jos puolisoa väsyttää, se otetaan tosissaan. ­Ella on nukkunut edellisenä yönä hotellissa kymmenen tuntia – ja se oli ihanaa.

– Yritämme olla kisaamatta siitä, kumpi on väsyneempi. Suski on nyt lähdössä viikonlopuksi risteilylle. Minä sain tankata unta, että jaksan sillä aikaa olla hyvä vanhempi.

– Rakastamme molemmat perhe-elämää, mutta ei sitä osaa arvostaa, jos ei ole hetkiä, kun on yksin ja saa ladata akkuja, Susanna sanoo.

Kun perhe muutti nykyiseen kotiinsa kolme vuotta sitten, Ella ajatteli, että vau.

– Jokin unelma tuli toteen. Että nyt on loppuelämän talo, tästä en muuta ikinä.

Susanna asui lapsuutensa omakotitalossa ja haaveili sellaisesta omalle perheelleen.

– Nyt ei tarvitse stressata melusta – meidän perhe on nimittäin aika äänekäs.

Olohuoneen ikkunoista näkyy niittyä, metsää ja järveä, ihan kuin naapureita ei olisi ollenkaan. Kotikadulla lapset voivat opetella pyöräilemään.

– Koska arki on aika hektistä, kodin pitäisi olla mahdollisimman kiva ja helppo. Edellisessä kodissamme oli kaksi kerrosta ja kierrekiviportaat. Se koti ei palvellut, kun piti stressata, käykö lasten kanssa portaissa jotain, Ella muistelee.

Kodin pitää olla kaikille asukkailleen mieluinen. Kaksoset saivat valita olohuoneen seinään pinkin maalin. Pihalle on tulossa lapsille tekonurmea, keinut ja leikkimökki, Susannalle kirsikkapuita.

Terassin rakentaminen on jo pitkällä. Joidenkin mielestä niin isoon ei kannattaisi satsata – omiaan ei saisi pois sitten, kun talon myy.

– Mutta minulla ei ole käynyt mielessä pistää tämä joskus lihoiksi ja rahoiksi. Tämähän on meidän koti, Susanna sanoo.

Kolmessa vuodessa kotiin on ehtinyt kerrostua muistoja. Itse nakutetut sormipaneloinnit makuuhuoneessa. Kohta, jossa kuopus otti ensi­askeleensa. Saareke, jonka ympärillä aina puhalletaan kynttilät syntymäpäiväkakusta.

Isolle terassille on tulossa poreamme.

– Olemme miettineet, voisiko jouluperinteemme olla se, että joulukylpemiset hoidetaan siellä tonttulakit päässä. Sen lapset muistaisivat aina, Susanna sanoo.