Meistä on moneksi. Kuten vieraiksi. Kun kutsu käy, käynnistyy itsekritiikki. Onko tukka hyvin ja vaatekaapissa mitään sopivaa? Entä tuliaiset? Ylioppilaalle rahaa ja ruusu. Todella tylsää ja muodollista mutta kätevää.
Yhä useammin juhlakutsu käy ravintolaan, ja kotikutsuja järjestetään harvoin. Kotona juhlitaan etkojen tai jatkojen merkeissä. Syystä tai toisesta ”juhlinta” merkitsee promillepitoista rilluttelua.
Tuovatko epävakaat ajat kotikutsut takaisin? Heikkoja signaaleja on ilmassa. Lukupiirien myötä teetarjoilut skonsseineen näyttävät yleistyvän. Kevyt pikkupurtava on in.
Osallistuin äskettäin cocktail-kutsuille yksiössä. Emäntä oli valmistunut baarimestariksi, ja kutsuttuja oli kaksitoista. Hyvin luisti. Seistiin ja nautittiin makupaloja tikuissa, ja mikä ihaninta: cocktail-kutsuista poistutaan alle kahdessa tunnissa.
Paras tapa perehtyä vieraan maan kulttuuriin on järjestää itselleen kutsu paikalliseen kotiin. Ainakin Ranskassa ja Italiassa saa ensin tyytyä lähiravintolan pöytään. Kotikutsun saa myöhemmin. Ehkä.
Arabikulttuurin vieraanvaraisuus suorastaan punastuttaa suomalaista. On myös unohtumaton kokemus istua somaliperheen matoilla ja maistella omin sormin vatien herkkuja. Vanhoissa kulttuureissa kestiystävyys on laki. Vierasta kohdellaan kuin kuninkaallista.
Kaikki vieraat eivät tosin ole kivoja. Ainakaan ne, jotka eivät älyä lähteä ajoissa kotiinsa. Jotkut myös suorittavat kotietsinnän. Sain kuulla, ettei ikkunoitani ole taidettu pestä. Toinen ei saanut silmiään irti seinästä. Siellä oli ketsuppipilkku. Yksi tutki kylppärin kaapin. Olen myös kuullut, että keittiöni voisi olla maalin tarpeessa. Kirjahyllytkin vievät tilaa. Kirjaa kuunnellessa voisin tehdä samalla jotain hyödyllistä.
Lapset ovat vilkkaita ja sanelevat vierailun ehdot. Videoiden alkuvuosina piltit varastoitiin toiseen huoneeseen. Tapa oli mielestäni tyly. Olin tottunut keskenään leikkiviin lapsiin ja lapsiin ruokapöydässä. Kaikki sellainen taitaa olla jo katoavaa kansanperinnettä. Nyt lapsukaisilla on pelikännykät.
Kutsumattomista vieraista päästiin eroon sillä siunaaman hetkellä, kun televisioluvan tarkastajat katosivat. Kotiin saattaa silti pyrkiä hyvän sanoman julistajia. Heissä on jotain hellyttävää. Se riittää ainakin minulle, vaikken kynnyksen yli kutsukaan.
Entisajan mökkeilijät pelkäsivät yllätysvieraita. Kulta Mokka oli edullisin mahdollinen valuuttayksikkö. Yhdellä paketilla kuitattiin parin vuorokauden ylläpito.
Isoäitini korosti vierasvaran merkitystä. Kaapista piti aina löytyä ylimääräistä. Liköörilasit odottivat tarjottimella ja snapsilasit kätkössä. Koskaan ei tiennyt, kuka milloinkin keksisi poiketa ohi mennessään.
Siihen aikaan kerrostalojen alaovet lukittiin iltakahdeksalta. Helteellä ne olivat apposen avoinna kaduille. Sellaista oli ennen privatisaation ja yleisen epäluulon aikaa.
Taloudellis-teknologinen elämäntyyli on johtanut sosiaalisten siteiden katkeamiseen. Kaupungistuminen jatkuu, ja maaseutu-Suomi autioituu. En usko, että vain metropolit loisivat hyvinvointia. Uskon hajautettuun, ekologiseen ja sosiaalisesti reiluun aluepolitiikkaan.
Nyt ikääntynein väestö unohtuu kunnan hoteisiin. Huolenpidon kohteiden ja hoitohenkilökunnan määrät ovat kaukana toisistaan. Tälläkin hetkellä ainakin yli sadantuhannen kansalaisen odotetuin vieras on kodinhoitaja.
Pesu, puhtaat vaatteet, ateriat ja päivän kuulumiset riittävät arkijuhlan aiheeksi.
Kaj Kalin on muotoilun asiantuntija ja kriitikko, joka havainnoi asumisen ja designmaailman ilmiöitä.
