Joskus tekee mieli kurkkia, miltä muualla näyttää, joten ostin ulkomaisen sisustuslehden. Vau, mikä lukaali! Ei meillä täällä vaan ole tuollaista! Lehdessä oli 360 sivua, ja se painoi paksun kirjan verran. Tältäkö siis näyttävät hyvä maku ja paras design?

Jo sivulla 80 olin uupunut ja apea. Tunsin olevani epäonnistunut ja kurja. Italialaisen tai ranskalaisen lifestyle-julkaisun toimittaja ei meikäläiseen vilkuilisi. En täytä kansainvälisiä vaatimuksia, ruotsalaisista puhumattakaan.

Oloni ei ollut kateellinen vaan syrjäytynyt. Syrjäytynyt, mistä? Vaurauden ja taloudellisesti huolettoman elämän mielikuvasta. Pitäisikö kodin olla nimekkään arkkitehdin taideteos? Onko öky aikamme mahtityyli?

Tyyliraamatuissa esitellyt rakennukset ja sisustukset ovat henkeäsalpaavia. Jotkut, joiden nimiä ei kerrota eikä kasvoja näytetä, asuvat miljoonia ja miljoonia maksavissa unelmissa.

Ajattelin venäläisiä oligarkkeja, amerikkalaisia miljardöörejä, öljyšeikkejä ja veronkiertoa. Ja muuta sen sellaista, kansainväliseen rikostutkintaan liittyvää. Ja viisi kertaa äänen nopeudella lentävää venäläistä ohjusta, jonka kohde on tavallinen lähiö.

Ajattelin myös palvelijoita, jotka siivoavat ja valmistavat ruokaa. Miten ja missä he eli ketkä ja mistä tulleet asuvat? Kuka pitää lasitalojen ikkunat ja uima-altaat kirkkaina? Kun ikkunasta näkyy millin koneella parturoitu nurmikko ja muotoon leikattuja puita, jossakin täytyy olla sähköaita ja vartijat.

Muistin unohtuneen kokemuksen. Olimme nähneet Titanic-elokuvan, jonka jälkeen tyttö kysyi äidiltään: ”Missähän luokassa me olisimme olleet siinä laivassa?” ”Pahoin pelkään, että kolmannessa”, sanoi äiti.

Hyvinvoinnin ja ylellisyysfantasioiden rajat ovat kaaoksessa. En tiedä, mitä ajatella nuorista, jotka ryöstävät toistensa merkkilenkkareita, laukkuja ja takkeja. Ainakin Helsingin kaduilla alaikäisten näkee jo suosivan brändivaatteita ja luksusasusteita. Pukeutumistyylien innoittajaksi on jäljitetty huumekaupasta kertova toimintasarja. Kallis tyyli ilmentää äkkirikkauden fantasiaa.

Häpeällisin nykyinen koulukokemus on väärennetty tai muuten ”väärä” vaatemerkki. Sitä riskiä ei uskalla ottaa kukaan. Lasten ja nuorten tuoterasismi näyttää olevan voimissaan.

Alle kolmekymppiset asuntoflippaavat. Tarkoitus on ostaa, remontoida ja myydä tuplahinnalla. Pitää siis stailata eikä sisustaa. Hyvinvointi sinänsä ei näytä enää tarkoittavan mitään. Samoin lienee käynyt pohjoismaisen kansankodin idealle. Mikä on ihannekodin kohtalo, kun ruoan hinta ja asumiskustannukset kohoavat nykyiseen tahtiin?

Samaan aikaan kansainvälisten luksusbrändien markkinat kukoistavat. Joillakin, jossakin ja jotenkin rahaa riittää. Kovan rahan asunto on jo pitkään ollut kotimainen myyntivaltti. Suomeksi: vähävaraisilta pääsy kielletty.

Asuminen perustuu sosiaaliseen asemaan. Rakentamisen pitää olla asumisen, ei rakennelmien, suunnittelua. Kun kaupungin vuokrat kohoavat kymmenen prosenttia vuodessa, asuminen muuttuu majailuksi. Kodikkuus ylläpitäisi turvan ja vakauden tunnetta. Jos kotona on kamalaa, aletaan ulkona teeskennellä palatsin omistajaa.

Kun olin viimein päässyt lehden sivulle 340, olin loppu. Kainalotkin hikosivat. Olin jäänyt tuijottamaan Haute Nature- eli Täysluonto-nimistä keittiötasoa. Luulin sen päätyä peiliksi, vaikka se olikin samaa marmoria kuin muukin huone. Missään ei ollut tahroja eikä kulumia. Niin kuin asunnossani ja minussa on.