Jukkapalmu on veistoksellinen klassikkohuonekasvi – kurkkaa hoito-ohjeet!
Piha ja puutarha
Jukkapalmu on veistoksellinen klassikkohuonekasvi – kurkkaa hoito-ohjeet!
Jukkapalmu eli kiiltojukka on yksi maailman käytetyimmistä viherkasveista. Saat kasvin viihtymään, kun sijoitat sen mahdollisimman valoisaan paikkaan.
Julkaistu 15.10.2017
Viherpiha

Jukkapalmu (Yucca guatemalensis, myös Y. gigantea ja Y. elephantipes) tunnetaan myös nimellä kiiltojukka. Kestävä ja veistoksellinen jukkapalmu kuuluu agaavekasvien heimoon, ja se kestääkin muiden mehikasvien tapaan paremmin lievää kuivahtamista kuin jatkuvaa märkyyttä.

Jukkapalmua voi pitää kesällä ulkona.

Jukkapalmun hoito

Kasvualusta

Istuta jukkapalmu kaktusmultaan tai sekoita tavalliseen kukkamultaan hiekkaa. Jukkapalmun voi istuttaa myös altakasteluruukkuun.

Kasvupaikka

Jukkapalmu viihtyy parhaiten hyvin valoisassa, jopa aurinkoisessa paikassa. Voit pitää kasvia ulkona kesällä.

Syksyllä valon määrän vähetessä kasvi voi reagoida kellastuttamalla useita, jopa 3–5 vanhaa lehteä kerralla.

Lämpötila

Jukkapalmu on kotoisin Meksikosta ja Guatemalasta, joten normaali huoneenlämpö sopii sille hyvin. Talvella se voi olla myös viileämmässä, alimmillaan noin 5-asteisessa valoisassa tilassa.

Jukkapalmun voi lyhentää rungon katkaisemalla. Tämän jälkeen kasvi kasvattaa uudet lehtiruusukkeet. Kasvi: Pukinmäen puutarha

Jukkapalmun kastelu

Kastele kasvia säännöllisesti, mutta anna mullan kuivua kunnolla kastelujen välissä. Liian kauan kosteana pysyvä multa mädännyttää osin juurista, ja tämä näkyy kasvissa ensimmäisenä alimpien lehtien kellastumisena. Kastele niukasti, jos kasvi on talven viileässä.

Jukkapalmun lannoitus

Lannoita kasvia laimealla lannoitteella parin viikon välein keväästä syksyyn.

Ruukun vaihto

Jukkapalmu ei tarvitse ruukun vaihtoa vuosittain, vaan ainoastaan tarpeen mukaan. Kasvi viihtyy melko pienessä ruukussa.

Jukkapalmun leikkaus

Kasvin voi lyhentää katkaisemalla rungon. Leikkauksen jälkeen rungosta puhkeavat silmut kasvattavat uudet lehtiruusukkeet.

Leikkaus tehdään maaliskuussa valon lisääntyessä. Rungon yläpää kannattaa vahata tai sivellä hieman jähmettyneellä parafiinilla kasvitautien ehkäisemiseksi. Vihreät latvaversot voi juurruttaa suoraan multaan.

Jukkapalmun lisäys

Voit lisätä jukkapalmua latvapistokkaista, sivuversoista tai varrenpalasista.

2 kommenttia