Jukka Poika rakennutti unelmatalonsa metsämaisemaan – "Halusin takaisin maaseutumaiseen ympäristöön"
Sisustus
Jukka Poika rakennutti unelmatalonsa metsämaisemaan – "Halusin takaisin maaseutumaiseen ympäristöön"
Muusikko Jukka Pojan ja hänen puolisonsa Teijan talonrakennus sujui letkeästi kuin isännän laulanta. Uusi koti nousi Turkuun maalaismaisemaan.
Julkaistu 13.6.2017
Meidän Talo

Jukka Poika ja hänen puolisonsa Teija Stormi etsivät pitkään kotia, jossa molempien toiveet talon ja sen sijainnin suhteen olisivat kohdanneet. Sellaista ei löytynyt. Sattumien summana heille tarjoutui mahdollisuus hankkia metsäinen tontti Turusta, jonka lähistöllä Teija on viettänyt lapsuutensa.

– Niin meistä tuli rakentajia. Tarvitsimme lisää tilaa, rauhaa ja asumismukavuutta. Olen asunut aiemmin maaseudulla ja halusin takaisin maaseutumaiseen ympäristöön, Jukka kertoo.

Uusi koti valmistui lokakuussa 2016, eli kesä meni rakentaessa. Kesän keikkaputken aikana Jukka ja Teija eivät ehtineet tontille niin usein kuin olisivat halunneet, mutta kerran mestari yllätti heidät lähettämällä kuvan Jukan kännykkään.

– Kuvassa talo oli seiniä myöten pystyssä, vaikka keikkaputken alkaessa tontilla oli vasta pohjatyöt käynnissä, pariskunta muistelee.

Talomalli muokattiin talotehtaan valmiista mallista perheen tarpeisiin ja toiveisiin sopivaksi. Talon yhteyteen tuli erillinen asuntosiipi Teijan äidille ja päärakennuksesta irrallaan olevat studiotilat muusikon käyttöön.

Pariskunta halusi myös toimivan kodinhoitohuoneen, josta on oma uloskäynti.

– Monen pienen huoneen sijaan halusimme isot, yhtenäiset tilat. Toiveissamme oli avokeittiön ja olohuoneen saaminen samaan tilaan. Täyskorkeaan olohuoneeseen halusimme mahdollisimman isot ikkunat, joista on laajat näkymät lähimetsään. Nyt luonnonvalo pääsee kulkemaan esteettömästi huoneissa ja valoa tulvii ikkunoista runsaasti, Teija iloitsee.

Alakerran olohuoneen Jukka Poika ja Teija halusivat rauhoittaa yhdessäololle, ja kodin viihdekeskus televisioineen sijoitettiin yläkerran aulaan.

Tietyt kodin yksityiskohdat jaksavat ilahduttaa pariskuntaa jatkuvasti. Tällaisia ovat makuuhuoneesta terassille avautuvat pariovet sekä puusauna.

Vaaleanharmaa seinä on kaunis tausta sisustukselle. Sohvan takana on Jukan tyttären Onervan tekemä taideteos.
Myös yläkerran makuuhuoneessa on tulisija. Tässä talossa takat lämpiävät etenkin kylminä vuodenaikoina lähes päivittäin.
Tummat ikkunanpuitteet antavat särmää muuten vaaleaan olohuoneeseen. Valkoinen sohva on perheen löhöpaikka. Oleskelutilan takassa on leivinuuni, jossa esimerkiksi pitsan paistaminen käy kätevästi.

Koti on sisustettu skandinaavisen pelkistetysti. Sisustuksen päälinjat olivat selkeinä Jukka Pojan ja Teijan mielessä jo talon suunnitteluvaiheessa. Lisää ideoita he löysivät sisustuslehtiä selaamalla.

– Pyrin pääsemään kaikesta ylimääräisestä ja turhasta tavarasta eroon ja haluan pitää kodin helppohoitoisena ja yksinkertaisena, kertoo Teija.

Sisustuksessa on paljon mustaa sekä harmaan eri sävyjä. Kontrastiksi tummille väreille pariskunta on suosinut puuta eri muodoissa.

– Valo ja erityisesti luonnonvalo on tärkein sisustuselementti kodissamme. Sen ympärille kaikki muu sitten rakentuikin, Jukka tarkentaa.

Seinäpinnat pariskunta on halunnut pitää mahdollisimman paljaina isoista ikkunoista avautuvan metsämaiseman vuoksi.

– Se on meille vuodenaikojen mukaan vaihtuva taulu, jonka ainutlaatuisuutta olemme halunneet korostaa, Teija kertoo.

Jukka Pojan lapsilla on kodissa omat huoneet, joiden värimaailman ja sisustuksen he saivat itse päättää itse.

Entisestä kodista mukana tulleita huonekaluja perheellä on jonkin verran. Ruokailutilaan he teettivät puusepällä suuren ruokapöydän järeistä lankuista. 12 hengen pöydän ääreen on mukava kokoontua perheen ja suvun kesken.

Työtason pistorasiat sijoitettiin alas, jotta kodinkoneiden johdot eivät jäisi häiritsevästi roikkumaan. Vasemmalla all in one -kaappi, joka kätkee muun muassa pienet kodinkoneet.
Massiivinen ruokapöytä teetettiin järeistä lankuista Riihirustiikilla. Kattovalaisimet on ostettu pienestä sisustusliikkeestä Tammisaaresta.
Rustiikkinen pikkupöytä antaa keittiössä tilaa kauniille esineille ja kasveille.
Kylpyhuone on tumma kattoon upotettuja valaisimia ja tuuletuskanavia myöten. Kylpijällä on maisemat lähimetsään. Messinkiset sekoittajat Tapwell.

Jukka Poika ja Teija ovat tyytyväisiä uuden kotinsa ratkaisuihin.

– Olohuoneessa olisi voinut olla vielä enemmän neliöitä ja valokytkimiä olisi saanut olla lisää, samoin kuin lattialämmityksen termostaatteja. Niiden paikkojen pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa sen sijaan, että tekee nopeita ja hätiköityjä päätöksiä, Jukka huomauttaa.

Teijan lempipaikka kodissa on kylpyamme, josta on näkymät lähimetsään. Jukka taas iloitsee autotallista, jossa hänellä on erilliset työskentely- ja studiotilat.

– Saan tehdä siellä töitä kaikessa rauhassa. Viihdyn hyvin myös avoimessa olohuone-keittiötilassa sekä tietysti makuuhuoneessa, jossa nukun kuin tukki, Jukka kertoo.

Seuraavaksi pihalle olisi tarkoitus rakentaa Teijan haave: kasvihuone, jossa hän haluaa viljellä mausteita, kurkkua, tomaattia, paprikaa ja chiliä. Myöhemmin tontille on suunnitelmissa rakennuttaa myös vierasmaja.

Jukka Pojalle oma, uusi talo on unelmien koti.

– Kun aloimme suunnitella oman talon rakentamista, tavoitteenamme oli saada toteuttaa kaikki ne unelmat, joita meillä asumisesta oli, hän muistelee.

– Jokainen talo on oma kokonaisuus ja kaikki ratkaisut vaikuttavat toisiinsa, joten täydellisyyden saavuttaminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Silti koen, että me pääsimme uudessa kodissamme aika lähelle sitä!

1 kommentti