
Jopa rinkan voi tehdä itse! Ei ompeleminen niin vaikeaa voi olla, Jukka ajatteli – ja säästää nyt retkeilyvarusteissa satasia
Jyväskyläläinen Jukka Jaatinen harrastaa retkeilyä ja metsästystä, ja ompelee varusteensa itse. Hän valitsee kauppojen rinkoista parhaat ominaisuudet ja yhdistelee ne omiinsa.
Ei se niin vaikeaa voi olla, Jukka Jaatinen mietti parikymmentä vuotta sitten, kun alkoi tehdä retkeilyvaatteita ja -varusteita itse. Hän oli opiskelija, joten satojen eurojen kuorivaatteet tuntuivat tyyriiltä. Jukka tilasi kotimaisesta ulkoilumateriaaleihin erikoistuneesta verkkokaupasta kankaat ja kaavat. Ompelukoneen hän lainasi tyttöystävältään.
Jukka, mitä vaatteita ja varusteita olet tehnyt?
Ensimmäisenä ompelin kuoritakin. Se herätti kavereissa ihmetystä: teitkö tuon todella itse? Onnistuminen sytytti luomisylpeyttä ja innosti tekemään lisää. Vuosien varrella olen tehnyt lumipuvun metsästykseen, rinkkoja, vyölaukun, retkityynyn ja -peiton, varustekasseja sekä kuivapusseja.
Haastavin on ollut untuvatäytteinen retkipeitto. Ohut kangas meni herkästi ruttuun. Untuva on niin kevyttä ja pöllyävää, että sen lähellä ei saanut hengittää väärään aikaan väärään suuntaan.
Pikku hiljaa olen oppinut, millainen neula ja lanka toimivat mihinkin kankaaseen. Kärsivällisyydestäni on hyötyä. Suunnittelen työvaiheet tarkasti enkä vain huiski menemään.



Mitä hyötyä on itse tekemisestä?
Laadukas rinkka maksaa 350–400 euroa, itse tehty pari sataa. Toki siihen menee aikaa. Viimeisintä rinkkaa tein kuukauden päivät aina iltaisin.
Tärkeintä on, että itse tehden saan istuvia vaatteita eikä varusteissa ole mitään turhaa. Viimeisimpään rinkkaan yhdistelin parhaat ideat kaupan rinkoista: istuvan lantiovyön, jossa on kiinteät taskut, klipsillisen olkahihnan kameralleni ja venyvän juomapullotaskun toiseen olkahihnaan. Pohjataskun jätin pois, koska se on mielestäni turha.
Ensimmäiseen rinkkaan tein tukirangan koivuviilusta, jonka prässäsin sopivaan muotoon liiman, muotin ja puristimien avulla. Kahteen jälkimmäiseen rinkkaan halusin keventää rankaa, joten taivutin sen alumiiniputkesta.



Miten ompelemisessa pääsee alkuun?
Ompelukoneen käyttöä kannattaa harjoitella edullisilla kankailla. Youtubesta löytyy opetusvideoita, ja Facebookissa on Ompelukoneretkeilijät-ryhmä, josta saa vinkkejä. Esimerkiksi pipo ja laavukangas ovat simppeleitä ommella ja sopivat aloittelijalle.
Isoissa ja moniulotteisissa varusteissa, kuten rinkoissa, kannattaa tehdä ensin prototyyppi halvemmasta kankaasta. Se auttaa hahmottamaan mittasuhteet kolmiulotteisesti ja samalla tulee testattua istuvuus. Rinkkakankaita kun ei voi ommella ja purkaa edestakaisin, koska rinkan pitää olla vesitiivis.