Tampereen Laukontorilla sijaitsevan yli 110-vuotiaan jugendtalon yhtiökokouksen pöytäkirjaan listataan lähes poikkeuksetta jokainen osakas. Kaksi kertaa vuodessa pidettävät kokoukset pidetään talon alakerrassa sijaitsevassa ranskalaisessa ravintolassa. Kun Ronja Löytty osallistui ensimmäiseen yhtiökokoukseensa, kaadettiin hänen lasiinsa viiniä ja eteen ojennettiin lautanen täynnä ranskalaisia herkkuja.

– Kokouksissa on aina rajaton viinikaato. Ihmettelin tätä talon vanhemmille asukkaille, ja minulle kerrottiin, että näin jokainen asukas saadaan paikalle kokouksiin. Tällä tavalla luodaan myös yhteisöllisyyttä, ja onhan kaikilla mukavampaa, kun jengi on vähän huppelissa, Ronja kertoo hymyillen.

Ronja on aina haaveillut vanhassa kivitalossa asumisesta. Kun he nelisen vuotta sitten etsivät Anssin kanssa ensimmäistä yhteistä kotiaan, suunnitelmissa oli löytää remontoitava kohde, kunnostaa se ja myydä hyvällä voitolla eteenpäin.

Eräänä päivänä nettiin ilmestyi kuitenkin asunto halutusta yhtiöstä Laukontorin laidalta. Ronja lähti katsomaan sitä ystävänsä kanssa eräänä talvisena iltapäivänä. Asunnossa oli pimeää, mutta Ronja tunsi, että juuri tämä koti heidän oli saatava.

– Upeat korkeat huoneet tekivät vaikutuksen. Muistan kävelleeni kodissa välittäjän perässä kuulematta sanaakaan, mitä hän minulle kertoi. Kaikki pitivät ajatusta mahdottomana – eiväthän kokki ja kampaaja voisi ikinä ostaa näin isoa asuntoa arvokkaalta paikalta. Yhtiössä asunnot kulkevat suvussa eikä yhtäkään kotia ollut myyty ulkopuolisille 15 vuoteen.

Myös Anssi piti ajatusta hulluna. Hänen veljensä toimii rakennusalalla ja isä työskentelee rakennusmestarina. Kun he tulivat katsomaan asuntoa ja sanoivat sen olevan hyvä sijoitus, Anssikin alkoi vakuuttua kohteen potentiaalisuudesta.

Asunto myytiin tarjouskaupalla, ja kohteessa oli useita välittäjiä ja kymmeniä kiinnostuneita. Viime hetkillä joku teki 5 000 euron korotuksen, joka ylitti Ronjan ja Anssin budjetin. Heidän oli pakko luovuttaa.

– Koti sijaitsee ylimmässä kerroksessa, eikä talossa ole hissiä. Tämä viimeisen tarjouksen tehnyt huutaja oli ostamassa kotia omalle äidilleen. Äiti ei kuitenkaan halunnut kavuta portaita ja tarjous raukesi. Tapahtui ihme ja saimme vähän vahingossa unel­miemme kodin, Ronja kertoo.

Asunto oli huonossa kunnossa, likainen ja tunkkainen. Sormiparketti oli kellastunut, tapettikerroksia löytyi kymmeniä ja niiden päälle oli sudittu maalikerroksia. Vessa oli niin pieni, että Anssin jalat tulivat ulos ovesta.

Edellisen kerran remonttia oli tehty 1970-luvulla. Koska pariskunnan kaikki rahat menivät asunnon ostamiseen, he remontoivat itse hiljalleen pienillä säästöillään. Vanhaa kunnostettiin niin paljon kuin pystyttiin ja kaikki tehtiin kylpyhuoneremonttia lukuun ottamatta itse.

– Se valmistui muutaman vuoden asumisen jälkeen, ja olen tosi rakastunut lopputulokseen. Remontin alussa seurasin liikaa sosiaalista mediaa, mutta kylppärin kohdalla mietin, mitä haluan itse ja mikä sopii tähän taloon. Opin sen, että jatkossa ei kannata seurata trendejä vaan pitää luottaa omaan makuun ja ideoihin, Ronja miettii.

Kodin sisustus on muotoutunut designklassikoista ja vanhoista huonekaluista. Useimmat niistä on hankittu kierrätettynä, ja Ronja tekeekin kierroksen kirppiksillä ja kierrätyskeskuksissa viikoittain. Hän käy paljon ulkomailla ja imee inspiraatiota erityisesti ravintoloista ja kahviloista, jotka on sisustettu usein persoonallisemmin kuin Suomessa.

Ronja rakastaa kauniita esineitä, huonekaluja ja harmonisten kokonaisuuksien suunnittelua. Yksi ihanimmista muistoista on se, kun tuttu välittäjä soitti Ronjalle kuullessaan heidän saaneen asunnon. Hänen mielestään oli ihanaa, että se meni ihan tavallisille keskituloisille ihmisille.

Ronja kertoo lapsuudenkotinsa olleen hauska ja persoonallinen, ja hän on vasta myöhemmin tajunnut saaneensa sieltä paljon vaikutteita omiin koteihinsa.

– Ihailen molempien vanhempieni, setäni ja luovien ystävieni tyylitajua. Mummu ja vaari ovat asuneet isäni ja hänen veljiensä kanssa Afrikassa lähetystyön takia, ja heillä on aina ollut hyvällä tavalla erilaiset, Afrikka-vibaiset kodit.

Anssin ja Ronjan ruokapöytä on kahden hengen talouteen iso. He eivät hankkineetkaan sitä itselleen, vaan ystävät kokoontuvat usein sen ympärille iltaa viettämään.

Ikimuistoisimmat juhlat pidettiin koronapandemian jälkeen, kun kaikki ostivat liput Tammerfesteille. Ne pidettiin kivenheiton päässä Laukontorista, ja koti oli kaveriporukan tukikohtana.

– Ihme, ettei mitään mennyt rikki. Melkein jopa toivon, että marmoripöytään jäisi lasirinkula, tulisi muistoja ja elämää. Ettei olisi liian kliinistä ja uutta. Tavarat ovat elämistä varten, en ole niistä niin tarkka.