Salakapakka sijaitsee mökkitontilla keskellä metsää. Salainen tunnussana kuiskataan hymyssä suin hirren tuuletusluukkuun, ja ilman sitä on huonot mahdollisuudet päästä sisälle kilistelemään laseja. Ja jos on läpäissyt testin, pois ei malttaisi edes nukkumaan. Näin porukka muistelee viime kesää.
Projekti sai alkunsa viime juhannuksena, kun Eevi Koukosen lapset ja lapsenlapset puolisoineen kokoontuivat rakkaalle sukumökille Kangasniemelle. Kesäpaikka on ollut perheellä jo pitkään, sillä Eevi ja hänen miehensä huusivat maatilan itselleen huutokaupasta vuonna 1960 ja ryhtyivät kunnostamaan sitä.
Mökkimiljööstä tuli iso osa Eevin lasten Jaanan, Jounin, Karin ja Merjan lapsuuskesien muistoja. Siellä leikittiin, pelattiin pihapelejä ja uitiin. Oli mahdollisuus tehdä myös oikeita töitä eli kantaa puita tupaan ja sytyttää saunan uuni. Myöhemmin kuvioihin tuli myös moottoripyörä. Tarinan mukaan sillä törmättiin joskus päin aittaa.
Niin tosiaan, tuo hirsinen aitta. Se palveli nukkuma-aittana, mutta kukaan ei tahtonut yöpyä siellä – vieraat tosin joutuivat. Se oli hämärän renkien, hyttysten valtakuntaa. Siksi se ristittiin itikka-aitaksi.
– Se oli totisesti nimensä veroinen, sillä siellä oli aina kaikkein eniten itikoita, Kari kiteyttää.
– Muistan aitassa olleen lepakoiden pesänkin. Ne asuivat sinne viedyn talvitakin hihassa, Jaana lisää.
Idean salakapakasta kehittivät Eevin pojanpoika Jarkko Koukonen ja hänen kumppaninsa Reija Tarvainen.
– Olemme Jarkon kanssa haaveilleet omasta pikkuravintolasta ja sen sisustamisesta, Reija paljastaa.
Jarkko aloitti siivousurakan suvijuhlan alkajaisiksi ja sai muun suvun pian avukseen. Illan hämärtyessä aitasta lensivät pihalle kaikki romu ja käyttökelvoton tavara. Reija putsasi säilytettäviä aarteita.
Osa tavaroista oli käyttökelvottomia, ja Sanna sekä Petri ajoivat niitä kuormittain mönkijällä kokkoon. Neljän kopla uurasti aitan kimpussa pitkään yöhön, ja roihu oli komeampi kuin koskaan.
Seuraavana päivänä seiniltä karsittiin tyhjät ampiaispesät ja hirsiin hakatut naulat musiikin raikuessa radiosta. Aitan vanhat hirret puhdistettiin imurilla.
– Seinille oli lyöty ainakin miljoona naulaa. Päättelimme siitä, että ennen nukkumatilaa rakennus palveli vaateaittana, Jarkko miettii.
Juhannuspäivänä aitta sai aidon salakapakan sisustuksen. Kaikki paikat koluttiin tarpeellisen tavaran hankkimiseksi. Pöytä rakennettiin vanhoista, harmaantuneista lankuista. Kari sahasi porukan taitavimpana moottorisahan käyttäjänä kuusiset pöllijakkarat baarin puolelle.
– Eihän kaikki tietenkään mennyt kuin Strömsössä, sillä ainakin pöytä taisi olla ensin hieman ylimitoitettu tähän kapakkaan, Jarkko myöntää.
– Onneksi saatoimme hyödyntää pöydän pienentämisestä jääneet puut seinähyllyksi, Kari lisää.
Urakan jälkeen arvosteluraati kutsuttiin paikalle. He antoivat kiitettävän arvosanan.
– Tänään Luusniemen salakapakka odottaa uusia tarinoita vanhojen rinnalle. Yhteinen aitta yhteisiä hetkiä varten on nyt valmis, Eevi kiteyttää.
