Joona Höri neuloo joka päivä, kiitos isoäidin esimerkin! ”Omilla käsillä voi saada aikaan mitä tahansa”
Neulesuunnittelija
Joona Höri neuloo joka päivä, kiitos isoäidin esimerkin! ”Omilla käsillä voi saada aikaan mitä tahansa”
Joona Höri opiskelee vaatealaa, neuloo päivittäin ja suunnittelee harrastuksenaan neuleita. Neulesuunnittelussa Joonaa kiehtoo se, että pienillä yksityiskohdilla saa aikaan juuri oman näköisiä luomuksia. Joona on suunnitellut Kotivinkin Kitty-tarvikepakettiin yksinkertaisen mutta uniikin Satama-pipon.
Julkaistu 15.9.2023
Kotivinkki

”Innostuin neulomisesta ensimmäistä kertaa jo lapsena. Isoäitini oli innokas neuloja, mikä kannusti minuakin kokeilemaan. Koska olen vasenkätinen, neulomisen oppiminen oli minulle kuitenkin vaikeaa isoäitini opetusyrityksistä huolimatta. Päätin kokeilla neulomista uudestaan vuoden 2019 alussa, jolloin opettelin neulomisen perusteita katsomalla vasenkätisille tarkoitettuja opetusvideoita Youtubesta. Kun olin katsonut monta videota alusta loppuun, uskalsin kokeilla myös kirjoitetuilla neuleohjeilla neulomista.

Nykyään neulon päivittäin. Tuntuisi oudolta olla neulomatta päivään tai kahteen. Monet ystävistänikin harrastavat neulomista ja neulomme usein porukalla esimerkiksi kahvilassa. Jos neulon yksin, kuuntelen paljon neulepodcasteja. Neuleohjeita teen kuitenkin ilman ylimääräisiä virikkeitä, sillä se vaatii enemmän keskittymistä.

Joona kuuntelee neulepodcasteja, kun neuloo yksin.

Opiskelen vaatealalla eli vestonomiksi. Olen aina rakastanut kaikkea luovaa, ja ajatus vaatealalle hakeutumista syntyi lukion ensimmäisenä vuonna, kun hieman yllättäen oivalsin tämän olevan juttuni. On mahtavaa, että pääsen hyödyntämään neulomisharrastustani opinnoissani. Opinnoissani olen valinnut suunnittelun ja kaavoituksen kursseja, joita olen voinut yhdistellä esimerkiksi neuleohjeitteni suunnitteluun.

”Monet ystävistänikin harrastavat neulomista ja neulomme usein porukalla esimerkiksi kahvilassa.”

Neulomisessa minua kiehtoo se, että omilla käsillä voi saada aikaan oikeastaan mitä tahansa. Kun ideoita pääsee toteuttamaan, vaihtoehtoja on loputtomasti. Pienillä yksityiskohdilla ja neuletekniikoilla voi tehdä muokkauksia ja saada aikaan juuri oman näköisiä lopputuloksia.

Eniten neulon paitoja ja villatakkeja, joita minun tulee itse käytettyäkin paljon. Myös sukat ja pipot ovat kivoja ja nopeita projekteja. Tyylini on usein ollut simppeli ja maanläheinen, mutta haluaisin jatkossa tuoda enemmän kirkkaita värejä neuleprojekteihini. Etenkin kesällä kirkkaatkin värit kiinnostavat, kun taas syksyisin koen neutraalimmat värit miellyttävämpinä. Koen, että olen tietynlaisessa murrosvaiheessa oman tyylini kanssa, ja se on näkynyt myös suunnittelemissani neuleissa ja vaatteissa.

Tulevaisuudessa kokeilisin mielelläni myös tuftaamista. Olen nähnyt siitä kuvia sosiaalisessa mediassa ja se on vaikuttanut mielenkiintoiselta. Tällä hetkellä tuftausharrastus on kuitenkin vasta ajatuksen tasolla, mutta jospa joskus pääsisin kokeilemaan sitäkin!

Joona on vasenkätinen neuloja, joten neulomisen opettelu vei aluksi aikaa.
Satama-pipon voi neuloa kolmessa koossa.
2 kommenttia