Jonna, 37, muutti mummolaansa: ”Täällä osaan kuvitella itseni vanhana köpönä. Jos talosta pitäisi lähteä, en tiedä minne menisin”
Jonna Saari löysi sekä rauhan että loppuelämän kodin vanhasta mummolastaan. ”Tunnen turvaa, rakkautta ja ylpeyttä kotiseudustani.”
Kun Jonna Saari alkaa laittaa ruokaa puuliedellä, hän pujottaa ylleen äitinsä kouluaikana tekemän essun. Keittiö näyttää samalta kuin vuosikymmeniä sitten, kun talossa asuivat Jonnan mamma ja pappa.
Tontilla on kaksi taloa: pieni punainen hirsimökki 1940-luvulta ja vaaleanruskea rintamamiestalon piirustuksilla tehty kivitalo 1950-luvulta. Jonnan mamma ja pappa mahtuivat kahden huoneen pieneen mökkiin niin kauan, kuin perheellä oli neljä lasta. Isompi talo valmistui, kun viides syntyi. Papan veli muurasi talon. Talosta tuli Jonnan äidin lapsuudenkoti
Jonnan elämässä meni melkein 20 vuotta niin, ettei hän ollut tekemisissä paikan kanssa. Palatessa kaikki oli niin kuin ennenkin.
”Siitä tunteesta minä tykkään, sillä siitä tulee turvallinen olo.”
Jonna muutti Salon Kiskossa sijaitsevaan mummolaansa puolisonsa Joel Saaren kanssa vajaat kolme vuotta sitten. He olivat muuttaneet Lapista etelään muutamaa kuukautta aiemmin, ensin mamman ja papan tyhjilleen jääneeseen rivitaloasuntoon. He etsivät itselleen omakotitaloa, mutta mikään nähdyistä ei tuntunut oikealta.
Mummolassa asuivat tuolloin pitkäaikaiset vuokralaiset. Kun he päättivät lähteä, ja avautui mahdollisuus muuttaa taloon. Päätös muutosta tehtiin samana päivänä, kun Jonnan täti tarjosi vuokrausmahdollisuutta. Jonnan täti oli ostanut talon siinä vaiheessa, kun mamma ja pappa luopuivat siitä.
Alussa Jonna ei uskaltanut luottaa, että talosta voisi tulla loppuelämän koti. Hän oli siinä uskossa, ettei taloa haluta myydä. Kaupat tehtiin kuitenkin tänä keväänä.
Mieli ei osannut rauhoittua heti kotiseudulle palatessa. Jonna asui Lapissa kahdeksan vuotta viidessä eri osoitteessa. Hän rakasti jokaista kotia, mutta ei osannut nähdä itsensä varttuvan yhdessäkään.
”Minulle jäi vauhtisokeus päälle ja ajattelin, että ehkä asumme Salossakin vain jonkin aikaa. Mutta kun asetuin, en halunnutkaan täältä pois. Täällä osaan kuvitella itseni vanhana köpönä. Jos tästä talosta pitäisi lähteä, en tiedä minne menisin.”
Koti oli suuri kunnia
Lapsena Jonna asui perheensä kanssa reilun puolen tunnin ajomatkan päässä mamman ja papan talosta. Jonna oli vielä nuori, kun isovanhemmat muuttivat rivitaloon. Hänen muistikuvansa koostuvat palasista: mamma keittiössä kattamassa pöytää ja tarjoamassa marjamehua, pappa hoitamassa mehiläispesiä. Itsensä hän muistaa viipottamassa saunalta polkua pitkin pienelle lammelle. Silloin se oli vielä uintikunnossa, nyt sieltä kuuluu vain sammakoiden kurnutus ja molske.
Jonna ja Joel eivät ole juuri remontoineet taloa, eikä suuria suunnitelmiakaan ole.
”Olen laiska ja nuuka”, Jonna sanoo nauraen.
Vanha keittiö ajaa hyvin asiansa ja tuntuu kotoisalta. Huonekalut pariskunta hankkii mahdollisimman pitkälti käytettynä ja pelaa niillä tetristä ympäri taloa.
Kunnossa talo halutaan kuitenkin pitää.
”Oli kunnia saada tämä paikka, haluan pitää siitä huolta. Tuntuu ihanalta, että juuri tämä tuli meille.”
Itseymmärrys löytyi pohjoisesta
Lappiin Jonna lähti reilut kymmenen vuotta sitten. Hän oli uupunut ensimmäisen kerran opiskellessaan ammattikorkeakoulussa. Elämä oli sosiaalista ja kuormittavaa, täynnä turhautumisen, huonommuuden ja ulkopuolisuuden tunteita. Hän ihmetteli, miksi tunsi olevansa vääränlainen, kun ei tunnistanut vielä olevansa hyvin introvertti. Jonnalla diagnosoitiin masennus.
Muutto Lappiin oli suuri käännekohta. Jonnalle oli iso asia, ettei hänen tarvinnut enää pakottaa itseään esittämään sosiaalista.
”Siellä sain rauhan ja aloin ymmärtää itseäni.”
Toinen väsähtäminen tuli työelämässä. Jonna teki Lapissa media-alan etätöitä, ja kun kuviossa olivat mukana sekä kympin tytön suorittaminen että huijarisyndrooma, töitä tuli tehtyä aivan liikaa.
Lapista lähtöön oli monta syytä. Jo korona-aika oli saanut Jonnan huolestumaan. Ikääntyvät vanhemmat olivat tuhannen kilometrin päässä. Lumen määrä alkoi kyllästyttää, Joel kaipasi uutta työtä kultakaivoksen tilalle.
Lopullinen sysäys oli Ukrainan sota. Jonna menetti yöunensa, kun hän luki liikaa uutisia ja alkoi pelätä, että Venäjä hyökkää seuraavaksi Suomeen. Pariskunta asui syrjäseudulla, 30 kilometrin päässä lähimmästä kaupasta. Alkoi olla mökkihöperö olo. Mitä jos bensa loppuisi ja he jäisivät saarroksiin?
Jonna myöntää olevansa taipuvainen katastrofiajatteluun, ja ajoittain se on häirinnyt elämää. Ikä on rauhoittanut häntä vähän, samoin hyvin rauhallinen puoliso. Jonna tapasi Joelin siinä vaiheessa, kun oli asunut pari kuukautta Lapissa.
Muutto kotiseudulle tuttuun paikkaan on tuonut paljon turvallisuuden tunnetta.
”Täällä olen omieni parissa ja meillä on turvaverkko”, Jonna sanoo.
Maaseudun pimeyttä Jonna rakastaa. Kun valosaastetta ei ole, linnunrata näkyy. Lähellä liikkuvat sudet eivät pelota, vaan Jonna tuntee ylpeyttä saadessaan jakaa elinalueensa niiden kanssa.
”Lapissa läsnä oli tunne seikkailusta, mutta seikkailu tuli koetuksi. Alkoi tehdä mieli jotain pysyvää. Täällä on olo, että olen kotona. Opin oman rauhan tärkeyden ja vaalin sitä rakkaudella.”
Tärkeät juuret kotiseudulla
Ilman Lapin-vuosia Jonnalla tuskin olisi näin voimakasta suhdetta juuriinsa. Hänen piti lähteä kauas nähdäkseen kotiseutunsa uusin silmin. Lapista käydessään hän alkoi kiinnittää huomiota uusiin asioihin: korkeuksiin kasvaviin puihin, taloihin jotka on rakennettu paljon ennen sotia, eksoottisiin linnavuoriin.
Omalla kotiseudulla saa rinta rottingilla sanoa, mistä on kotoisin, ja usein kuulija vielä tietää suvut ja talot.
Jo Lapissa asuessaan Jonna alkoi kysellä suvultaan juuristaan. Tieto häviää äkkiä, hän sai todeta. Kukaan ei tiennyt esimerkiksi sitä, missä talossa isänisä oli syntynyt.
Nyt Jonna on jäljittänyt sukulaisten taloja ja tehnyt retkiä niiden lähiympäristöön. Työssään hän tutkii luontokohteiden karttoja.
”Tykkään kietoa ajatukset paikkoihin. Haluan tietää, millainen luonto vanhempien ja isovanhempien ympärillä on ollut.”
Jonnan isä kasvoi saaressa, jonka nimi on Saari. Sinne on kotitalolta puolen päivän kävelymatka metsien läpi. Hiljattain Jonna patikoi metsiä pitkin äidin lapsuudenmaisemista isän lapsuudenmaisemiin. Hän lähti liikkeelle kiviltä, joilla äiti oli leikkinyt pienenä, ja päätyi kiville, joilla isä oli lapsena pitänyt leikkimajaa.
”Se oli minulle henkisesti tärkeä juurimatka.”
Seudut ovat myös molempien vanhempien isoisien kotiseutua. Molemmat kävivät viemässä hevosella viljaa läheiselle myllylle jauhettavaksi. Myllyn rauniot Jonna ohittaa monta kertaa viikossa käydessään kävelyllä.
Jonnan isänisä Toivo osasi kuulemma kulkea hyvin metsissä, ja metsässä kulkiessaan Jonna tuntee yhteyttä häneen. Läsnä on yhtä aikaa pysähtyneisyyden ja jatkuvuuden tunne.
”Ihmisistä aika jättää, mutta paikoissa on pysyvyyttä.”
Nyt hän tuntee juurista turvaa, rakkautta ja kotiseutuylpeyttä.
”Erityisen rakkaalta tuntuu, että tällä seudulla on myös isän juuret, ei vain äidin. Tuntuu, että täällä olen kokonainen, ja varmasti siksikin oloni on niin rauhaisa ja levollinen.”
Vapaa lainataakasta
Ennen Jonna piti itsestään selvänä, että saadakseen talon olisi otettava valtava laina. Sitä hän ei halunnut, mieluummin hän maksaa asumisesta vähemmän ja tekee vähemmän töitä.
Lapista hän sai ostettua talon 40 000 eurolla, mikä avasi silmät. Etelässä pariskunta piti maksimina 80 000 euroa. Kun mummolasta teetettiin hinta-arvio, hinta jäi juuri alle rajan.
”En usko kohtaloon, mutta jos uskoisin, tässä sattui kaikki kyllä hyvin kohdilleen. Lisäksi tunnearvo on se, mitä ei pysty rahalla ostamaan.”
Nyt Jonnalla ja Joelilla on vain seitsemän vuoden asuntolaina. Stressittömämpää elämästä tekee myös se, että Jonna on vapaaehtoisesti lapseton. Hän arvelee sen olevan pikemminkin sisäänrakennettu ominaisuus kuin valinta, hän ei ole koskaan tuntenut tarvetta saada lapsia.
Muutenkin Jonna on pyrkinyt tekemään elämästään mahdollisimman vapaata. Hän tekee etätyötä neljänä päivänä viikossa. Luonto on hänen harrastuksensa: metsäretket ja vedenalainen valokuvaus.
”Jos ei tee mieli tehdä vapaa-ajalla mitään, en tee mitään. Osaan vain olla. Se, etten pode siitä syyllisyyttä, on supervoimani. Se antaa vapauden kuunnella itseään.”
Rauha ja ympäröivä luonto takaavat oman näköisen elämän.
”Se on onnellisuuden kannalta hurjan tärkeää. Saan olla sellainen kuin olen ja elää siten kuin itselle on luonnollisinta.”
Jonnan vinkit juurien löytämiseen
1. Haastattele sukusi vanhimpia jäseniä ennen kuin on liian myöhäistä. Kysele heiltä kylien ja talojen nimiä, joissa sukulaiset ovat syntyneet. Katsokaa yhdessä vanhoja valokuvia ja karttoja. Paikannimet herättävät muistoja, kerää tarinat ylös.
2. Jos tiedät talon nimen, pystyt etsimään sen kartalta Kansalaisen karttapaikasta. Kartassa näkyvät myös esimerkiksi kosket ja jyrkänteet, joten jos lähdet paikan päälle, niiden mukaan voi suunnitella luontoretken lähialueelle.
3. Jos asut lähellä juuriasi, koeta katsoa kotipaikkaa ulkopuolisin silmin. Lähde tutustumaan paikkoihin, joissa et ole ennen käynyt.
